Saimme pienen, suloisen lainalapsemme hänen ollessa vuoden ikäinen. Hänen bioäitinsä kuoli lapsen ollessa 3v, eivätkä ehtineet toisiinsa koskaan tutustua. Nyt ovat vuodet vierineet ja lapsemme on tullut murrosikään. Koulupinnailujen vuoksi annoin hänelle kotiarestia ja se oli hänelle liikaa! Sain häneltä tekstareita, joissa jokaisessa haukuttiin mua ja purettiin suuttumusta ulos. Tähän tyyliin : Vitun kusipää! Miks sä tahaltes kiusaat mua ja haluut pitää mut jossain vitun kotiarestissa???
Tai näin : Haista kuule paska. Vittu mä en aio olla missään vitun kotiarestissa.
Meillä ei kiroilla. Kukaan meistä ei kiroile. Tiedän, että nuori kiroilee kaveripiirissään, mutta ei meidän kuullen koskaan. Tiesin hänen olevan todella vihainen, koska hän ei ymmärrä syy-seuraamus-suhdetta. Kiroilut vielä ymmärsin, mutta yhtä lausetta en unohda koskaan...Hän oli kirjoittanut siihen äiti sanan lainausmerkkeihin- "äiti". Olinkin vain "äiti".
Tiedän, että sehän totuus on. Olen hänen sijaisäiti, en ÄITI, mutta silti tunteet eivät kuuntele järjen ääntä. Mua surettaa :(
Tai näin : Haista kuule paska. Vittu mä en aio olla missään vitun kotiarestissa.
Meillä ei kiroilla. Kukaan meistä ei kiroile. Tiedän, että nuori kiroilee kaveripiirissään, mutta ei meidän kuullen koskaan. Tiesin hänen olevan todella vihainen, koska hän ei ymmärrä syy-seuraamus-suhdetta. Kiroilut vielä ymmärsin, mutta yhtä lausetta en unohda koskaan...Hän oli kirjoittanut siihen äiti sanan lainausmerkkeihin- "äiti". Olinkin vain "äiti".
Tiedän, että sehän totuus on. Olen hänen sijaisäiti, en ÄITI, mutta silti tunteet eivät kuuntele järjen ääntä. Mua surettaa :(
Vastaukset 44
Vanhimmat
olisi pitänyt sinun aloittaa jo aika päivää, ketä olet oikein suojellut?
Niin, kuinka sinulla on noin huono itsetunto, millaisen itsetunnon olet lapsllesi muokannut.
Tiedätkö, että se itsetuntokin muokataan?
Niin, voihan se nyt olla, että hänellä on murkku, mutta sekään ei oikeuta kaikkeen. Ja kaiken suun soiton hyväksymistä.
Olisitko sinä laittanut tämän äitivainaan syyksi?
Vähän tuntuu siltä, että mennään huippunsa noiden biojen syyttelyissä!
No, siinä sinulla on nyt sitten kasvattamista. voisithan sinä vähäksi aikaa mennä jonnekin kesällä sen murkun kanssa kahdestaan, jotta tutustuisitte toisiinne kunnolla, jos et ole työkiireiltä ehtinyt?
Sillä sitähän se nykyaikana on, ei ehditä tutustua omaan lapseen, kas kumma, kun siitä ei makseta?
Kaikkea hyvää teille vaan, kyllä hän tasoittuu jos olet onnistunut kasvatuksessasi. Niin, kunnon kansalainen vielä tulee, eikä mikään pinnari.
Ja kyllä hän sinua äitinään pitää, kas kumma kun et noin yksinkertaista asetta huomaa, jota hän käyttää. Kuka nyt kotiaresteista tykkäis, kyllä niitä on munkin lapset saaneet. Ja niistä on kasvanut kunnon kansalaisia tässä maassa, joka ei kyllä tue köyhää kurjistus-politiikallaan.
Monesti sieltä ne kunnon veronmaksajat kuitenkin tulee, jotka ahtaimmalla elävät! Terve!
Ihana lukea, ei mitään kieroilua kuten tuo amalia tuossa vänkyttää.
Tossa sijaisäidin itsetunto-kysymyksessä on kyllä varmaan perää. Biologinen äiti voi olla aina kuitenkin varma, että uhitteleva murkku pysyy hänen elämässään biologisin sitein ainkin paremmin, jos hän vaan on oikeudenmukainen, mutta sijaisäidin on taivuttava, koska lapsella on oikeus jättää hänet totaalisesti elämästään täytettyään 18 vuotta. Toki biolotisetkin lapset hylkäävät joskus vanhempansa, mutta syystä.
tässä sen enempää puolustelemaan asiaa, sanon vaan lyhyesti, että olet täysin väärässä. Väärässä siinä, etteikö mulla olisi ollut aikaa lapselle, väärässä siinä, että syyttäisin bioäitiä mistään, väärässä siinä, että hyväksyisin tuollaisen suunsoiton jne. jne.
Joka tapauksessa, kiitos kommentista!
lukea viestiäsi loppuun.. eihän ap. ole mitenkään biologisia vanhempia syytellyt! etkä tiedä heidän lapsen kasvatuksesta mitään. etkä tiedä äidin itsetunnosta mitään.. niin että mitäpä jos purkaisit pahaa oloasi ja omaa huonoa itsetuntoasi muualle?
ap:lle, kyllä tuon melkein voi pistää murrosiän piikkiin. joillakin on pahempi murrosikä kuin toisilla, ja varmasti tuo vanhemmuus asia hämmentää häntäkin. tai sitten ei hämmennä ja hän käyttää sitä vain aseena. pienetkin lapset ovat taitavia käyttämään tunteita aseena aikuista kohtaan.. sen olen huomannut omaa pikkusiskoni kasvua seuranneena. meillä oli hyvä ja tiukka kasvatus kummallakin, minulla ei mitään ihmeempiä kiukkuiluja murrosiässä, pikkusiskoni sen siaan huusi vaikka mitä kamalaa kaikille perheenjäsenille. nyt on siitä jo rauhoittunut.. sanoipa siskoni meidän ihan biologiselle äidille ettei hän ole äitinsä koska on "ilkeä", tässä tapauksessa siis rajojen laitto oli ilkeää.. että näin.
kyllähän minäkin kapinoin, mutta se oli hiljaisempaa..sisäistä kapinaa.
kyllä tuo tuosta varmasti asettuu. jaksamista! :)
Tuo nyt taitaa olla niin yleistä just tollanen.
Pahassa murkkuiässä ne satuttaa niitä joista eniten välittää ja joiden tietää välittävän itsestä, eli joita eniten myös nuo puheet satuttaa.
Kyllä muutaman vuoden päästä ihan varmasti pääset takaisin ihan äidiksi, ilman sitaatteja.
Pahaan oloon pitää hakea syyllinen ja kukas se onkaan lähimpänä, äiti, sitaateilla tai ilman.
Äläkä välitä myös näistä herjakirjoituksista mitä täällä esitetään.
Laita ne kaikki samaan kastiin, eli tulevat ihmisiltä, joilla on itsellä paha olo ja sitä yritetään helpottaa jakamalla ympäriinsä, vaan eipä se sillä helpotu.
Lapsesi kuitenkin kasvaa ja viisastuu ja lopulta katuu sanomisiaan.
Jos nyt näytät loukkaantumisesi, niin hän tietää seuraavalla kerralla tasan tarkkaan mistä narusta vetäsee.
Muista laittaa omiin tekstareihisi myös äiti sitaatteihin, että lapsi tietää viestin menneen perille, mutta älä näytä, että sinuun sattui.
Ihanat äidit - ja vitun ämmät Kuopiossa 27.9.08
Ilm. Rauni Kainulainen (040 5376920)
Selviytymisseminaari murrosikäisten sijaisäideille, siellä kertovat omakohtaisista kokemuksistaan sijoitettujen ja adoptoitujen lasten äidit, jotka ovat selvinneet läpi murrosiän melskeistä.
Osallistujista löytyy vertaistukea sinullekin.
murkut osaavat iskeä kipeästi . Kiittämättömyys on äidin palkka . Yritä jaksaa .
Ohimenevä vaihe .Rakastaa kuitenkin .
minun on pakko uskoa, tähän haluankin uskoa! Kiitos sinulle :)
Biolapseni sanoi kerran murkkuiän kynsissä kituessaan että "äiti, silloin kun sinulle eniten huudan että häivy täältä ämmä, niin silloin eniten kaipaan että pysyt lähellä" Itse poika kertoi näin silloin ja ne sanat on auttanut minua toistenkin murkkuiässä.
Vaikken yleensä tälle palstalle kirjoittele, niin oli ihan pakko kommentoida tätä, kun osui silmään..
Nyt vaan keskustelua nuoren kanssa, ja näytät, että rakastat, mutta silti ANNAT RAJAT, joista EI LIPSUTA. Kun lipsut kerran, saat tehdä paljon työtä, että saat kunnioituksen takaisin.
Itse olen ollut samanikäisenä aivan kauhea teini, vaikka äitini oli biologinen, ja kasvattanut minut todella hyvin ja rajoja on ollut, niin silti teini-iässä kaikki oli lähteä käsistä, koska muutuin todellakin kauheaksi.
Huorittelin äitiäni, haukuin, ja monta kertaa sanoin,e ttä uskon ettei hän edes ole äitini! sanoin vihaavani, inhoavani, jopa tappavani...
Samaan aikaan kuitenkin rakastin (ja rakastan!!), ja pelkäsin että äidille käy jotain, että menetän hänet..mutta en pystynyt selittämään miksi olin niin ilkeä hänelle! Minua ärsyttivät juuri ne rajat, etten saanut itse määrätä..en esim. ymmärtänyt, että joku asia oli vaarallista, ja siksi äiti kielsi. En nähnyt vaaraa.
Joten, lujat rajat, mutta muista selittää parhaasi mukaan MIKSI.
Kerro myös, milloin kielto/aresti mahdollisesti loppuu.
Joskus ehkä pitkäaikaisesta hyvästä käytöksestä voisi palkita jotenkin, ei mitään isoa välttämättä, mutta vaikkapa yksi ilta, jolloin saa olla pidempää jossain, tai 5e, tai vaikka ratsastustunti tai mikä nuorta nyt kiinnostaa. Se saa kummasti miettimään, että jos jaksaisikin sinnitellä ja olla kunnolla=)
Älä KOSKAAN "vajoa" nuoren tasolle, eli haukkumaan häntä rumasti. Äitini teki sen virheen, ja muistan ne sanat vieläkin, ja se vaan pahensi tilannetta.
Siinä vaiheessa nuori ei enään koe olevansa tekemisissä aikuisen kanssa - vaan samalla tavalla käyttäytyvän, "nuoren".
Lohdutuksena voin kertoa, että minulla on nyt 2 ammattia, koskaan ei ole ollut ongelmia esim. raha-asioiden tai asuntojen kanssa. Olen selvinnyt enemmän kuin hyvin elämässäni.
ja mikä tärkeintä -soittelemme äidin kanssa lähes päivittäin ja olemme läheisiä
Ihanan lohduttavaa tekstiä. Kiitos, tämä lämmitti sydäntäni :) Ihanaa että teilläkin on nykyisin kaikki hyvin, rakkaus on ikuista- todellakin.
voi mennä hyvinkin nopeasti ohitse, joillakin kestää pidempään mutta monet ovat jo vuoden päästä "entisellään", ts. alkavat aikuistua.
Yritä vaan olla pahoittamatta mieltäsi, ehkä auttaa jos muistelet omaa murkkuikääsi, varmaan silloinkin tuli ilkeiltyä vanhemmille (vaikka kiroaminen v-sanalla taisi meidän sukupolvella olla murkkuna pannassa ;-). Tuntuu tuo kielenkäyttö nykynuorilla olevan aika rajua, ei sillä kuitenkaan tarkoiteta niin pahaa kuin miltä se kuulostaa.
Hyvä, että osaat laittaa rajoja. Joskus se nuori ainakin mielessään niistä kiittää, usko pois. Kaikkea hyvää teille!
Oon ainakin nyt itse,nuorena aikuisena, miettinyt paljon näitä asioita. Että mikä meni silloin vikaan, ja mikä oli hyvää. siksikin, koska itse tomin nykyään varhaiskasvatuksen parissa...ja olen ollut myös sijoitettujen lasten kanssa työni parissa usean kuukauden, by the way=)
Tosiaankin se on tärkeää, että ei tukahduta nuorta, tai pidä liian lapsena, mutta sitten, kun nuori yrittää ottaa valtuuksia ja vapauksia, jotka ei hänelle vielä kuulu, niin rajoitetaan.
Nämähän ovat kaikki veteen piirrettyjä viivoja. Jokainen nuori on erilainen. Toinen ymmärtää oikeasti vaaran paikat, toinen väheksyy niitä - koska ei ole elämänkokemusta ymmärtää.
Itse voin sanoa, että kaikkea ei tartte oppia kantapään kautta! myös muuten voi oppia.
Olen joskus itse miettinyt, että jos hankin lapsia, niin teini-iässä saattaisin antaa heidän lukea minun sen aikaiset päiväkirjat..ehkä silloin nuori uskoo,että hurjaa on ollut meikäläiselläkin, ja välttämättä kaikista tyhmyyksistä ei jää kuin luu käteen - vaikka muuta voisi alkuun luulla.
Samahan se on lapsilla ja nuorilla - rajoitetaan turvallisuuden vuoksi. Aiheet vain vaihtuu.
menna, mutta olenpas aikoinaan joskus antanut lähes samoin sanoin vastalauseet, jolloin nuori hämmätyy, hetkiseksi, sitten ehkä tulee joko pahempaa textiä tai ei mitään!
No sitten keskustellaan, että ajattelitkos miltä tuo tuntui sinusta ja minusta kun minulle noin huudat ja kiukuttelet!
Usein se kiukku sitten lauhtuukin kun murkku huomaa sen, miltä se kuulostaa vanhemman korvissa ja mielessä, varsinkin!
Siinä sitten pyydellään anteeksi, molemminpuolin!
Joskus se onnistuu, toisinaan taas ei!
Mutta ei kokeilu "maksa mitään", ehkä, riippuu henkilöistä ja jostain "vihasta johonkin asiaan"!
oppilaaksi ottamisen ehtoja. Persoonallisuustestit pitäisi olla ehdottomasti. Ihmisen persoonallisuus ei muutu. Jaossa on tuhoa ja onnettomuuden jatkamista puolustuskyvyttömille huostaanotetuille.
...että lapsesi on huostaanotettu (Näin oletan kaunaisen kirjoituksesi perusteella). Tiesithän, että laitoksissa työskentelevät hoitajat eivät ole tehneet huostaanottopäätöksiä, eivätkä voi paljoa niiden kestoonkaan vaikuttaa? Vihaat nyt ihan vääriä tahoja=(
Alalla on muuten tosiaan se surullinen puoli, että yrität parhaasi mukaan hoitaa lapsia, ja vanhemmilta saat vihat niskaasi, vaikka vaan yrität pitää huolta heidän lapsistaan.
Voisi vähän ajatella.
Joillekin bioille pitäisi tehdä "persoonallisuustestit"joka kerta ennen kuin tapaavat sijoitettuja lapsiaan esim. kerran kuussa. Sen verran pahaa lapsen kiintymykselle ja elämälle onnistuvat muutamassa tunnissa usein tekemään. Lapsi sekaisin monta päivää sen jälkeen. Luvataan maat ja taivaat. Puhutaan "Viralliset" asiat joista pienen lapsen ei tarvitsisi tietää mitään, ennenkuin jotain todellista on.
Älä jauha paskaa. Pysy asiassa, ei mistään huostaanottajista puheenaihe ollut. Äläkä oleta. Persoonallisuushäiriöiset juuri tekevät kuten sinä aamu, kun asia menee liikaa heihin, he muuttavat puheenaiheen ihan muuksi. Kappas minua, haistan jo persoonallisuushäiriöisen. Minulle on sanottu aikanaan, että minun pitää opetella tunnistamaan asiassa vastapuoli, millainen henkilö on vastassa kun menen asioitani toimittamaan ja silloin olenkin oppinut jokseenkin kaiken. Olen opiskellut ja tarkkaillut vuosikausia ihmisiä, joiden kanssa olen tekemisissä ja muitakin. Ihan heittona laitoin tuon persoonallisuusjutun ja aamupa tarttui ja vahvisti näkemykseni. Minulle on sitten ollut hyötyä tästä sijaisvanhempi palstasta. Kiitti aamu sinulle taasen.
niin, oletukset ovat aina oletuksia - ei kannata kuitenkaan alkaa näkemään salaliittoja kaikissa ja kaikessa, sillä niitä ei aina ole.
Ja missä asiassa tarkalleen sinulle on sanottu että pitäisi "oppia haistamaan vastapuoli"? Jäi hämärän peittoon, vaikkei asia siis minulle kuulukaan. Kuulostaa aika raskaalta elämältä, jos joutuu kokoajan olemaan varpaillaan.
lapsi haluaisi lopulta olla enemmän omien vanhempiensa kuin sinun luonasi?
ei aina ole. Tiedät että lapsi kasvaa ja kehittyy eikä todella ajattele pitkällä tähtäimellä elämänsä kulkua.
Meillä 16 v. tyttö joka ei tällä hetkellä halua pitää mitään yhteyttä biologiseen äitiinsä. Meiltä itse pyysi apua ja tukea siinä että voi saada rauhan omalle elämälleen.
Me toivomme että aika tuo hetkiä kun järki sekä tunteet saavat tasapainon. Yhteyttä voi sitten aikuistuttuaan pitää kohtuuden rajoissa vcaikka pettymykset olisivat miten raskaita.
Mutta emme kuitenkaan voi ketään pakottaa yhteydenpitoon koska se satuttaa niin kovasti.
Miten muilla sijoitetuilla on siihen en voi antaa mitään selitystä. Kaikki riippuu lapsen omista biologisista vanhemmista ja heidän elämäntilanteesta.
vaikka omani eivät vielä tuossa iässä olekaan.
Lapsi kapinoi eniten sitä vastaan, kuka on läheisin. Hän ei pelkää että jätät, luottaa että olet ja pysyt. Sinulle voi haistatella.
Se on kauheata ja loukkaavaa, ja tulet varmasti kuulemaan nuo sanat vielä uudestaan.
Selitä hänelle että hän todella satuttaa sinua sanoillaan.
Uskon että raivon syynä on epävarmuus; rakastaako äiti minua todella, vaikkei biologinen olekaan?
Yhdistettynä kasvuun ja ulkoisiin tekijöihin lapsen sisällä kuohuu niin kovasti että johonkin se on pakko purkaa.
Vakuuta hänelle rakkauttasi ja pysyvyyttäsi.
Älä menetä toivoasi vaan jaksa eteenpäin.
Jonain päivänä tekin muistelette kuinka kauhea murrosikä hänellä oli:)
Kuulostaa tutulta. Samaa saa kuulla teini-ikäiseltä olipa hän sitten biologinen tai kasvatuslapsi. Kasvatuksellakaan ei tunnu olevan merkitystä. Et ole epäonnistunut äitinä.Nuori tekee pesäeroa ja joskus se saa rajuja muotoja. Älä ota haukkumista henkilökohtaisesti.
Täällä näköjään opetetaan sijaisperheen äidille lasten kasvatus normeja! Voi luoja sentään! Miksi sijaisperheeksi olet ryhtynyt jos edes tuon vertaa ole tajunut murrosikäisten normaalista käyttäytymismuodosta? Jotkut murkut ovat tosiaan levottomampia kuin toiset.Mutta miksi biovanhemmilta sitten on lapset huostaanotettu, kun biovanhemmatkin jo tietävät hyvin mitä mahdollisesta ennen murkku ikää voi lapseltaan odottaa!Sijaisperheiden täytys kyllä käydä ensin jotain kasvatus kursseja ennen ryhtymistä sijaislapsen kasvattajaksi! Tuollainen epävarmuus aikuisella ei ole murkku ikäiselle hyvä esimerkki, vaan pitäisi olla vahva ja näyttää nuorelle että olet hänen tukipilarinsa. Mutta jos murkku näkee epävarmuutesi joten huomaa että tukipilari voikin kaatua hetkenä milloin hyvänsä jolloin hän sitten saa vallan tunteen itselleen ja tekemään ihan just mitä itse haluaa..
Sehän on varsin kohteliasta häneltä kirjoittaa "äiti" eikä esim. hoitaja. Älä yritä aivopestä lasta vääristelemään totuutta. Hänen äitinsä on kuollut. Siinä on lapselle jo surua tarpeksi. Pitääkö hänen nyt alkaa teeskennekkä, että sinä olisit jotain muuta kuin "äiti", joka on erittäin suuri kunnianosoitus jo sinänsä. Miksi mikään ei sijaislapselta riitä sijareille. Kamalla ruikutusta ja omaan napaan tuijottamista.
hakea vertaistukea suruun ja ahdistukseen muilta? Ei se varmasti auta ketään eteenpäin potkimalla syvemmälle. Joka tilanteessa pitäisi pyrkiä auttamaan jaksamaan niin teiniä, kuin äitiäkin. Ja ketjun aloittajalle; Olet varmasti maailman paras ÄITI lapsellesi. Sillä ei ole väliä, oletko biologinen vai et. Olet hänen kasvattajansa ja elämän taipaleen ohjaaja. Teidän siteet eivät katkea vaikka lapsi lähentelee 18 vuoden ikää. Verellä ei ole väliä, vain rakkaudella!
Ole rohkea ja luottavainen itseesi! Voimia sinulle!
Siinä sitä on ihan toisen tason surua kuin mitä joku äiti-sana lainausmerkeillä tai ilman. Hän ei tule biologista äitiään kieltämään koskaan, se on ainakin varmaa. Jos sijaisäiti näyttää pitkää naamaa siitä, että lapsi kannattelee biologisen äitivainajansa muistoa, niin välit menevät poikki. Jos sijari sensijaan tuntee myötätuntoa ja kulkee lapsen rinnalla, hän voi säilyä läheisimpänä ihmisenä ja emohahmona lapselle. Kasvun paikka, kun lapsi on siinä iässä, että hänellä on omat ajatukset.
Jos biologisesta äidistä muodostuu kielletty puheenaihe ja tabu, ja lapsi vaistoaa, että sijarille tulee paha mieli hänen tunteistaan liittyen äitiin, niin kenelle tuo lapsi voi surustaan kertoa tässä maailmassa? Ilmeisesti äiti on ollut kielletty puheenaihe ja vaiettu asia, kun ei tuo ole aiemmin tullut esiin vaan tuli yllätyksenä ja loukkauksena se, että lapsi on tiedostanut tilanteen. Hänellä on siihen oikeus. Mikään vertaistuki ei asiaa muuksi muuta.
kyse siitä että teini kiukuttelee jonninjoutavista asioista ja tietää tämän "äiti" -sanan tekevän kipeää. Tottakait hän pitää tätä sijaisäitiään äitinään, koska on ollut vauva-ajoista hänen luonaan ja tuskin muistaa biologista äitiään, muuta kuin kuvista yms. Onko biologinen äiti edes ollut ns.äiti kun kerran lapsi on sijoitukseen pistetty?! Sehän olisi sitten ihan täysin ymmärrettävää jos äiti olisi nukkunut pois ihan vähän aikaa sitten.
Lapsi on omassa mielikuvassaan luonut kuolemalle menettämästään äidistä kuvan, jota hän kannattelee sydämessään kuin enkeliä tai uniolentoa. Tähän ei kenelläkään ole oikeutta puuttua.
Se on semmoinen asia, jota kukaan ei voi pois viedä, vaikkakuinka yrittäisi. Mutta eihän tässä viestiketjussa siitä ollutkaan kysymys, vaan siitä että nuori kapinoi sijais äitiään vastaan (kuten nuoret yleensä tekeekin) ja on loukannut häntä. Sijais äiti on kuitenkin yrittänyt olla hänelle kaikin tavoin niin hyvä äiti kuin nyt vaan voi olla. Ja varmaan jollain tapaa kokee myös että tässä se kiitos nyt on kaikista niistä vuosista, mitä hän on lapsen eteen tehnyt. Ja vielä korostan sitä että oli läheinen kuka tahansa, tottakai sitä suree, jos hän nukkuu pois. Tässä tapauksessa tuskin kuitenkaan se äidin pois kuoleminen on se ydin, vaan se että nuori on teini iässä ja käyttäytyy samoin, kuin useimmat samanikäiset nuoret.
Minusta on virhe ajatella, että lapsen pitäsi olla kiitollinen siitä, että hän asuu jossain sijais- tai bioperheessä tai että häntä hoidetaan.
perhe kuin laitos, jonne ikävä kyllä moni lapsi ja nuori joutuu kun ei ole tarpeeksi näitä urheita perheitä jotka ajattelevat myös omaa napaa kauemmas!
rahakukkaron paikka lähellä sitä omaa napaa?? Nuorelle voimia jaksaa!!! Anna palaa!
Se,että murkku kiroilee ei minusta ole kovinkaan ihmeellistä,joskaan fiksua se ei tietenkään ole.
En olisi siitä kovinkaan huolestunut.
Sekin kun saat kuulla olevasi vain "äiti",ole aikuinen ja ota se vastaan,älä loukkaannu.Kyllä hän pitää sinusta,mutta pakko hänellä on olla joku jolle voi purkaa kiukkua ja pahaa oloa.
Kaikkiin rankaiseminen ei tahdo tehota,yltyvät vain.Pinnaamiseen voisi kokeilla jotakin "porkkanaa".Esim. viikko ilman pinnausta ja huomiot/palkitset hänet.
on nyt "murkku", se vaatii työtä, joidenkin kanssa enemmän, joidenkin kanssa vähemmän!!
Seuraavat vuodet tulevat olem,aan osittain raastavia, mutta lopussa kiitos seisoo, kunhan ette vaan tee tästä sen kummempaa numeroa, kuin elämä on!!
sitä ihmistä, joka on oikeasti ÄITI? Hienoa, että saat nyt tuutin täydeltä. Nuori ymmärtää saavansa tahtonsa takaisin taskustasi ja osaa käyttää sitä!
Nyt saat sitten maistaa omaa lääkettäsi. Mieti, miltä äidistä on tuntunut, kun hän on joutunut luopumaan lapsestaan!
Juuri noin kuuluu murkkuikäisen käyttäytyä. Hän on oivaltanut, että et ole koskaan ollut hänen äitinsä, vain sijaishoitaja.
Hän miettii juuriaan ja kapinoi sinulle menetettyä lapsuuttaan ja omaisiaan. Hän saattaa "syyttää" itseään äitinsä kuolemasta??
Lapsi ja nuori on herkkä syyllistämään itseään.
Nyt olisi tärkeintä selittää hänelle, miksi sijoitus on aikanaan tehty. Hänen tulee saada tietää oma taustansa. Onko sukulaisia tai peräti isä olemassa ja elossa.
Hänen tulee päästä käymään konkreettisesti "juurillaan".
Oma tyttäreni oli sijoitettuna ja meillä on erilaiset pulmat.
Kun hän kotiutui, alkoi syyttely etten rakastanut häntä, koska annoin pois. Hän huusi ja raivosi, vaikka kävimme kaiken lävitse, miksi sijoitus oli silloin välttämätön.
Tottakai se sattui, mutta ÄIDIN on se kestettävä.
Se on jo osoitus AIDOSTA rakkaudesta, jota tosin voi tuntea vain oma äiti.
Tyttäreni on 23-vuotias ja piakkoin valmistumassa ammattiin ja yhä hän syyttää minua sijoituksesta.
Lyö puhelinta korvaan, syyttää migreenistään
(vaikka selkeä lääketieteellinen tausta ja lääkkein hoidettava), huutaa että olisit antanut kokonaan adoptioon.
Näin rajuna hylkäämisenä lapsi kokee sijoituksen ja on todella raskas vuosien työ omalla äidillä tai perheellä saada tasapaino takaisin.
Kaikki mikä hänen elämässään menee ´"pieleen" on aina hylkäämiseni ja sijoituksen syy.
Ei auta, vaikka kuinka puhumme ja puhumme, miksi sijoitukseen tuolloin oli pakko päätyä.
Luulen että sinulla ollut lainanuori lähtee kohta ja voi olla että välit räsähtää poikki täysin?
Ainakin tyttäreni teki niin entisiin sijareihinsa.
Voi olla että hän palaa vielä takaisin, jos ei löydy omaisia, mutta sinun tehtäväsi on olla jaksava ja kestävä!!
Muutama kirosana ei ketään riko.
Etkö ole kuullut sanontoja: veri on vettä sakeampaa ja EI HAUKKU HAAVAA TEE!!
Tsemppiä murrosikäisen kanssa! Ihan kokemuksen syvällä rintaäänellä: sinulle kiukku puretaan, koska sinua rakastetaan ja sinä rakastat takaisin :)
Luin juuri Reetta Kurjosen kirjan : Minä, adoptoitu. Hän kertoo omasta kapinavaiheestaan näin : "Muistan murrosiässä käyttäneeni adoptiota aseena vanhempiani vastaan, ja huutaneeni äidilleni joskus, että "ei sulla ole oikeutta mua määräillä, et sä oo oikea äiti". Halu loukata oli kova ja purin tuskaani huutamalla äidille tämän asian. Aikuisempana olen ymmärtänyt olleeni vihainen biologiselle äidilleni hylkäämisestäni ja purin sen äitiini loukkaamalla häntä. Toisaalta sanotaan, että se on luottamuksen merkki, kun nuori tai lapsi uskaltaa purkautua vanhemmilleen."
Samassa kirjassa Reetta moneen kertaan toteaa, että adoptioäiti on hänen äitinsä ja biologiseen äitiin ei ole mitään tunnesuhdetta, mutta että on ollut tärkeä tutustua myös perimäänsä.
Pidä pintasi, murrosikä on ohi ennemmin tai myöhemmin ja jos mahdollista, niin ohjaa lapsi ammattiauttajalle selvittelemään hylkäämisen tunteitaan, jotka ovat nyt aktivoituneet.
Mainittiinko jossakin, että tään sijoitetun äiti halusi luopua lapsesta? Siis halusi todella hylätä?
Ei ole mitenkään yksi yhteen se, että kun tekee mieli huutaa vihasta, niin luottaa silloin siihen jolle huutaa:O
Rajanlaittoa ei saa tehä vittuillen eikä rumasti. Missä vaiheessa tämänkin aloittajan ja lapsen luova ja kunnioittava vuorovaikutus on päässyt lopahtamaan vai onko sitä edes ollut???
Moni pitää omana syynään epähienoa käytöstä vanhempiaan kohtaan ja "aikuisena" toteaa vain itse olleensa "hirveä". -Sama arestienlaittokierre ja muu kielteisen mallin kasvatus pannaan sitten jatkumaan.
Noinhan ne keppiäkin saaneet pitää hakkaamisen olleen heille silloin kersana ihan oikein!?!?
Täällä ne hukuksissa olevat vanhemmat nyökyttelee ymmärtäväisinä toisilleen yhtä eksyneille, sädekehää pitävät yllänsä:(
Monikohan sijareista on työssä vielä jossakin laitoksessa missä oikein pannaan ojennukseen kasvavia ihmislapsia...
Jos haluan lapsen kuuntelevan sinua sinun pitää puhua hänen kieltään!!! Jos hän pinnaa koulusta varmista että hän on menossa sinne. koulussa ja seuraavaksi vastuu kuuluu opettajille!!! Ja jos tollanen käytös käy hermoille hän on vain "taistelussa" Sylikoiran (mallilapsen jonka kaikki äidit haluaisivat) ja sen Villikoiran joka taas lapset haluavat olla hän on vain aikuistumassa jo tahdot hänestä sopivan (koiran ei villi eikä syli) sinun on annettava hänelle kunnon syyt niitten on oltava todellakin järkeviä ja lapsen tiedossa muuten et saa muutkun noita ***** viestejä. Jos lapsi vielä sen jälkeen on kuriton ja vallaton tutki mitä sinussa on vikana ja jos mielestäsi olet tehnyt voitavasi kun seuraavan kerran lapsi tulee kotiin sano hänelle miltä sinusta tuntuu... Lapset ovat kuin Shakki. Joskus voi aavistaa mitä hiedän sisällään kulkee joskus ei!
Muistele omaa nuoruuttasi olitko itse kiltti kuin mallilapsi! Lapset ovat vain kyllästyneet kotiin jos he olisivat ylimieluiseesti kotona he olisivat mallilapsia tee kodista hänelle miellyttävä jolloin hän oppii arvostamaan sitä ja on enemmän kotona. Jos lapsi purkautuu sinulle hän haluaa vain osoittaa ettei ole tyytyväinen! jos ei hän ei luota sinuun tai jopa pelkää!!! its epelkäsin isäpuoltani ja karkasin tuon tuosta!!! Jos lapsesi sanoo "sulla ei oo oikeiksia määrräillä mun elämää enää mä haluun pois tästä saatanan kotiarestista" hän on vain kiihtynyt syyttömästä kotiarestista! Edelleenkkin kotiaresti on pahempi kuin jokin helvetti! Lapsi on luotu hauskan pitoon muualla kuin kotononaan! Jos lapsi viettää paljon aikaa muuaalla kuin kotonaan hän ei välttämättä pidä kodistaan... Lapsesi varmaan haluaa olla saman laisesti Cool kuten muutkin ja luulee ettette muutakuin halua tehdä hänen elämästään paskaista. Jos lapsesi käytös on käsittämättömän itsekästä sinä et tunne häntä tarpeeksi hyvin... opi hänestä enemmän ja tunne hänen tunteensa ennenkuin ne purkautuvat (älä ole ärsyttävä ja valita koko ajan se on rasittavaa ihan oikeasti) Lapsi rakastaa sinua ja on sinulle kiltti jos annat hänen vaiin elää elämänsä täysillä!!!
Itse olin sijoitettuna kaksi vuotiaasta asti 17 vuotiaaksi, jolloin muutin omilleni.
Käyttäydyin aivan samalla tavalla murrosikäisenä vanhempiani kohtaan.
Kaikki lapsuuden traumat ( vankilavierailut, sukulaisriidat tms) purkautuivat murrosiässä juurikin tuolla tavalla.
Tultuani "järkiini" vanhemmalla iällä, pyysin vanhemmiltani anteeksi kamalaa käytöstäni. He ovat vanhempani, äitini ja isäni. He antoivat minulle kodin, kasvatuksen, sisarukset ja rakkautta.
Voi näitä juttuja... en ole tarkoituksella käynyt täällä pitkään aikaan. Nyt heitin tuonne viestiin ketjun ja odotan siihen kommentteja. Samat jutut jatkuu edelleenkiin katkerilta ihmisiltä. Onneksi täällä on myös ihmisiä jotka vastaavat viesteihin niinkuin pitääkin :)
Mutta siitä kun selviää, niin on todellinen supervanhempi ;)
No tämä kaikki ohi aiheen. Nauratti vain eräät viestit täällä ja oli pakko sanoa :D
Mutta itse asiaan, rajat ja rakkaus punnitaan nyt. Kun 10 v huutaa minulle vihaavansa minua... tiedän, että hän varmasti sillä hetkellä on monen tunteen vallassa. Jokainen lapsi rakastaa omia biologisia vanhempia. Luo heistä omia mielikuviaan ja mielle yhtymiään, jotka eivät aina edes ole realistisia ja meihin turvallisiin sijaisvanhempiin on helppo purkaa kaikki.
Tärkeintä on vanhemman muistaa se, että tämä nuori tai lapsi on tällä hetkellä hyvin tunteidensa myllerryksessä. On muistettava, että esim. 16 on vielä täysi lapsi mieleltään ja sijoitetut nuoret monesti vielä paljon lapsempia kuin ikäisensä muut nuoret. Kun emme odota lapselta liikaa ja yritä ajatella, että hänen pitäisi ja pitäisi, niin kaikki on helpompaa.
Me olemme aikuisia ja nuoret on lapsia jotka tarvitsevat ohjausta. Aina kun lapseni raivotessaan äidin tapaamisten jälkeen huutaa "vihaan sinua, haluan täältä pois", joka kerta minä vastaan tälle lapselle " sinusta voi tuntua siltä nyt, kun sinua harmittaa. Tämä on sinun kotisi ja me sinun perheesi. Sinä et lähde täältä pois. Me rakastamme sinua".
Hyviäkin hetkiä tulee sitten ;)
Voimia raskaaseen arvokkaaseen työhönne kaikki sijaisvanhemmat! Arvostakaa itseänne ja työtänne, sillä jos te ette sitä arvosta, niin ei kukaan :)