Opinnäytetyö

Olen omaehtoisesti hakeutunut aikuisopiskelijana ammattikorkeakouluun täydentämään opintojani.
Opiskelu tapahtuu pääsääntöisesti viikonloppuisin, niinä päivinä kun opiskelua on ollut arkisin, olen joko saanut päivät vapaana (n.10 vrk) tai pitänyt saldoistani (n. 20vrk).
Juuri muuta tukea näiden kymmenen päivän lisäksi en ole saanut työpaikalta.

Nyt on tullut opinnäytetyöni aika, pomoni mielestä minun pitää ehdottomasti tehdä opinnäytetyö työnantajalleni. Mikäs siinä, mutta aiheet mitä on tarjolla eivät kiinnostaminua juurikaan ja tarjolla olisi talon ulkopuolella paljon kiinnostavampia ja haastavampi aiheita.
Mutta kun työnantaja tukee opiskelua niin työkin pitää tehdä työantajalle (käytännössä ilmaiseksi).

Minusta päättötyön tulee olla ennen kaikkea tekijäänsä kiinnostava ja sellainen että se edistää myös tulevan uuden työpaikan saamista.

Mitä mielipiteitä heräsi tästä?
62359
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Tein opinnäytetyöni aiheesta työmotivaatio ja se oli todella kiva aihe. Sen aiheen esim. voi soveltaa työpaikalle, koska jokaisessa työpaikassa työhön liittyvällä motivaatiolla on suuri merkitys. Voit liittää opinnäytetyöhösi tutkimukset työpaikkasi motivaatiotasosta yms... Se opinnäytetyö voisi olla jokaiselle työpaikallasi olevalle kuin motivaatio opas, jossa on käytäntöön ja teoriaan liittyviä esimerkkejä ja neuvoja motivaation parantamisesta ja ylläpidosta. Mieti aihetta työmotivaatio.

Äänestä

Heippa. Mieleeni tuli heti, että tuo nykyinen työsi voi olla tulevaisuudessa tärkeä kokemus hakiessasi jonnekin muualle myöhemmin, paljon tärkeämpi joka tapauksessa kuin lopputyösi. Totta puhuen lopputyöllä ei ole mitään merkitystä kun sen kerran saa kansiin ja hyllyyn homehtumaan. Jos työnantajalla on joitain aiheita, ota semmoinen, jonka pystyy vääntämään alta pois, tai kehittele sitä hieman enemmän mieleiseksesi. Se on vain kirjallinen työ ja oppineisuutesi tekninen näyte eikä muuta. Tärkeintä on että valmistut ja sinulla on työkokemusta. Kukaan ei tule jälkikäteen kysymään työsi aihetta niinkään kuin sitä, missä olet ollut töissä. Voit keskustella korvauksesta pomosi kanssa, mutta käytännössä summa ei olisi niin suuri kuin mitä aina puhutaan, joten et menetä juuri mitään. Anna mennä!

Äänestä

Moi..
Joopa..ongelma on ihan tuttu. silloin joskus, kun aloitettiin kouluttaan teknikoista insinöörejä, opiskelin myös minä... Silloisen työnantajan tuki oli niukkaakin niukemmat vapaat joskus perjantai iltapäivällä.
Ok..mä tein sitten insinöörityön. Se oli ihan hyvä, jopa patentoitava projekti. En tehnyt sitä työajalla, joten katsoin että se on minun omaisuuttani. Kun esittelin sen sitten työnantajalle, hän yritti yksinkertaisesti omia sen... Viitä vaille oikeusjuttuhan siitä poiki, mutta lopulta sovittiin pieni korvaus. No, selvähän se että enää en ole saman työnantajan palveluksessa... Onneksi.

Äänestä

Ont:ssä tärkeintä on siitä selviytyminen eroon. Jos aihe kiinnostaa, niin sitä voi tehdä ihan ilokseen ja ilmaiseksi, kunhan pääsee eroon koko pakollisesta hommasta. Toinen vaihtoehto on tehdä työnantajalle jokun hyödyllinen tutkimus, jotaa hän arvostaa, mutta ei erikseen halua siitä maksaa. OK - jos sen saa tehdä työajalla, eikä tarvi puuhata muuta.
Oman ont:ni tein tuttavan firmalle, joka tosiaan tarvi sitä tietoa, mutta niillä ei ollut varaa maksaa mulle mitään. Tavallaan ihan ok, mutta tein liian 'tieteellisen' työn, eikä niiden maalaisjärki ja keskittymiskyky riittänyt siihen. En saanut siis palkkaa, mutta toivon pääseväni kirkkaasti läpi. Arvostelut on parin viikon päästä.
Hauskempiakin vaihtoehtoja tietty on, mutta näinkin tästä pääsee eroon
Täydentäjä

Äänestä

Tietysti teet työnantajalle. Oma työ juuri tehty, seminaari ensi viikolla. Aihe ei olisi voinut vähempää kiinnostaa. Silti hyvä tuli ja aika helpostikin. Ei kannata ottaa liian vakavasti. Rahaa vastaan tekee vähän tylsemmästäkin aiheesta.

Äänestä

Minä saan minimaalisen korvauksen tästä väännöstä. Ohjaaja on ihan surkea, keksi surkeen aiheen ei ollenkaan sitä mitä aluksi sovittiin. Toivottavasti saan jotain paperille ja kohtuullisen arvosanan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Apinas kirjoitti:

Olen omaehtoisesti hakeutunut aikuisopiskelijana ammattikorkeakouluun täydentämään opintojani.
Opiskelu tapahtuu pääsääntöisesti viikonloppuisin, niinä päivinä kun opiskelua on ollut arkisin, olen joko saanut päivät vapaana (n.10 vrk) tai pitänyt saldoistani (n. 20vrk).
Juuri muuta tukea näiden kymmenen päivän lisäksi en ole saanut työpaikalta.

Nyt on tullut opinnäytetyöni aika, pomoni mielestä minun pitää ehdottomasti tehdä opinnäytetyö työnantajalleni. Mikäs siinä, mutta aiheet mitä on tarjolla eivät kiinnostaminua juurikaan ja tarjolla olisi talon ulkopuolella paljon kiinnostavampia ja haastavampi aiheita.
Mutta kun työnantaja tukee opiskelua niin työkin pitää tehdä työantajalle (käytännössä ilmaiseksi).

Minusta päättötyön tulee olla ennen kaikkea tekijäänsä kiinnostava ja sellainen että se edistää myös tulevan uuden työpaikan saamista.

Mitä mielipiteitä heräsi tästä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu