Avaudun vaikka sitten täällä kun näyttää muillakin olevan saman tyylin ongelmia...Olen 2kk ikäisen iki-ihanan tyttären äiti! :) Erosimme lapsen isän kanssa ollessani 5kk raskaana. Isä ei heti eron jälkeen johonkin aikaan sitten ottanut yhteyttä ja sitten kun otti tavaroitteni palautuksesta sopiakseen, käskin hormonimyllerryksissä ja vihoissani siitä että mies voi noin vain helposti heittää elämästään pois jonkun noin suuren asian ja jättää vastuun yksin minulle, käskin isää pysymään erossa elämästäni. Isä ottikin sen sanomani kirjaimellisesti jätti yhteydenpidon heti. Ei voinnin kyselemisiä ei mitään. Otin pari kuukautta tästä itse mieheen yhteyttä ihmetelläkseni miten joku todellakin voi olla noin välinpitämätön syntymättömästä lapsestaan ja hänen kommenttinsa vain oli että itse tätä halusit että ei olla yhteydessä toisiimme.. Olen useaan kertaan ottanut mieheen yhteyttä herätelläkseni hänen omaatuntoaan ja vähän kuittaillakseni hänen välinpitämättömyydestään ja kysellyt että eikö edelleenkään kiinnosta lapsen vointi jne ja aina vastaus on se että itseppähän tätä halusit että ei pidetä yhteyttä!?! Ihmettelen vain miten joku voi olla noin välinpitämätön omaa lastansa kohtaan. Nyt ei ole kyse enää meidän pikku riidoista ja siitä kuka mitäkin sanoi suutuspäissän vaan pienen ihmisen elämästä. Ei kiinnosta miestä jos hänen lapsensa saa kokea sen että oma isä ei välitä. Olen sanonut senkin että haluaisin esitellä jossain vaiheessa tyttärelleni isänsä. Vastaus oli että eikös me sovittu että ei pidetä yhteyttä!! Kyllä jos jokaista sanomaani kommenttia olisi noin kirjaimellisesti noudatettu ei ehkä ylipäänsä oltais tässä tilanteessa että yksin kasvatan lapseni! Ehkäpä hän sitten on päättänyt noudattaa jokaista kehotustani kirjaimellisesti, käskin hänen myös syödä p****ansa joten ehkäpä hän tälläkin hetkellä siellä lappaa sitä itteensä kitaansa ja kaksin käsin vielä.....
isättömyys...
yhmamma
311678
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Onko uusi tilanne, että joudut vastaamaan teoistasi ja puheistasi? No, sitä niittää mitä kylvää. Turhaan syyllistätä toisia omista edesottamuksistasi. Häpeätkö edes?
Häpeätkös itse tätä kirjoitustasi? Syytä olisi...
Ap:lle vastaan, että mielestäni se, että olet joskus riidellyt lapsen isän kanssa ei todellakaan oikeuta sitä, ettei isä halua olla tekemisissä lapsensa kanssa. Toivotaan, että isä tulisi järkiinsä ja tajuaisi mitä on menettämässä, kun ei ole tekemisissä oman lapsensa kanssa, mutta mikäli hän ei sitä tajua, lienee parempi, että pääsit sellaisesta p*skiaisesta eroon. Voimia sulle!
Ihan hyvä että joku on eri mieltä asiasta, tähän mennessä kaikki esim lähipiirissä ovat vain ihmetelleet isän kantaa asiasta joten vielä vähemmän tajuan miten hän tämän asian käsittää... Ja isän kanssa en voi asiasta keskustella kun hän vain pyytää olemaan ottamatta yhteyttä koska olen kerran sitä mieltä ollut. Ei kyllä hävetä sanomani ja olen edelleen samaa mieltä, koska ennemmin ei olla yhteydessä ollenkaan jos ei kerta kiinnostusta tai välittämistä löydy. Jos tässä itse alkaisin pilkkua viilaamaan ja jokaiseen miehen sanomaan lausahdukseen takertumaan niin pitäisin varmaan edelleen kihlasormusta sormessani :) mehän on kerran sovittu että ei erota ikinä. Mitähän tuumais, taidanpa kaivella roskapönttöä....
Voipi oikeesti olla niinkin, että tää isä nyt vaan suivaantuneena siellä vähät välittää, ja antaa sun ymmärtää ettei kiinnosta. Ne tunteet saattaa myöhemmin alkaa heräämään ja mies yks kaks haluaakin olla tekemisissä. Tosin voi tietysti olla ettei käy niin. Meinaan itsellä on sikäli ollut sama tilanne, että muutaman viikon päästä menen 2v. lapsen kanssa tapaamaan isää ekan kerran. Mutta no joo, nyt vaan asennoidut niin, että olet yksinhuoltaja ja piste. Sinulla on ihana lapsi. Miehen jätät omaan arvoonsa. Aika näyttää, mitä tapahtuu.
Lakkaa vonkaamasta, kerjäämällä et lapselle isää saa. Lapselle riittää yksi kyllin hyvä vanhempi, joka on rohkeasti uskaltaa ottaa vastuun valinnoistaan. Isättömyys rupeaa olemaan yleisempää kuin se, että lapsella on isä.
Rakenna lapsellesi ja itsellesi, itsesi näköinen arki iloineen ja suruineen. Turha sitä on pyöriä pienessä piirissä, jonkin ympärillä, mitä ei ole eikä ehkä koskaan tule olemaankaan.
Vihaisena tulee sanottua kaikenlaista, varsinkin tuossa hormonimylläkässä, omaa kokemusta löytyy. Minusta aikuisen ihmisen tulee kuitenkin osata sekä pyytää että antaa anteeksi.
Tai sitten on niin että lapsesi isä käyttää puheitasi tekosyynä olla tapaamatta lastaan.
Näin hän voi vierittää syyn tilanteesta sinun niskoillesi.
Isää ei koko isyys kiinnosta ja tosta lausahduksesta saanut hyvän tekosyyn olla koko lasta tapaamatta.
Anna olla tuommoisen mulkeron. Kyllä se sitä sitten jonain päivänä katuu, kun aikuistuu.
olet yh mamma,itse olen 2 pojan yh-isä ja haluaisin tutustua sinuun
Mies sanoi ihan samaa, ettei pidetä yhteyttä ja väitti että mähän tätä halusin kun en suostunut aborttiin. Se valinta vaan ei liity lapseen millään tavalla. Miehet???!!!
No meillä oli tässä se vielä että kyseessä ei ollut vahinko vaan mies yhtälailla halusi vauvan tehdä. Ilmeisesti sitten tuli toisiin aatoksiin ja tottakai se otti päähän että mies voi tuossa tilanteessa vain sanoa ittensä irti tilanteesta kun ei sittenkään huvita. Ja tuosta vastuusta vielä että olisihan sen miehenkin oltava vastuussa teoistaan ja sanoistaan, tällähetkellä ei ole vastuussa edes rahallisesti kun en ole elatusmaksuja tms vaatinut. Mies ilmaisi sen että jos tunnustusta vaadin niin hän sitten tulee vaatimaan yhteishuoltajuutta jne. Kai se tässä tilanteessa olisi ollut häneltä käytännössä hankala saada ellen minä siihen suostuisi mutta jo pelkkä ajatus siitä että lapsi olisi vaikka joka toinen viikonloppu miehen luona kauhistuttaa, on nimittäin vastuuntunnottomuudensa tuolla välinpitämättömyydellään osoittanut... Siispä oli mielestäni parempi vaihtoehto että en tunnustusta edes vaadi enkä ota sitä riskiä. En kyllä häneltä mitään haluakkaan mutta tuntuu pahalta lapsen puolesta että isä ei välitä eikä ole kiinnostunut lapsen asioista. Kyllä kuitenkin lapselleni haluaisin joskus esitellä isänsä eikä hyvältä tunnu, eikä ole lapselle hyväksi, esitellä semmoselle ketä ei kiinosta.. Tekee vain mieli välillä yrittää ravistella kundia että tajuukohan se miten p**ka ihminen se oikein on kun voi lapsensa noin vain hylätä. Ymmärrän kyllä niitä äitejä jotka ihan kiusaa tehdäkseen alkaa monen vuoden päästä vaatia isyyden tunnustamisia jne juuri sillon kun tietää että miehelle se tulee pahimpaan mahdolliseen saumaan. Vauva on tosiaan parasta maailmassa mitä kuvitella voin ja senpä takia just tässä kiehuukin että miten joku voi hylätä lapsensa kun tässä kuitenkaan ei ole kyse meistä vaan lapsesta.. Ja miehellä kun vielä on aikaisemmasta suhteestaan jo lapsi niin luulisi tietävän mitä omaa lastaan kohtaan tuntee, tulee vain väkisinkin mieleen että ehkäpä se ei edes tunne mitään tätä aikaisempaa lastaankaan kohtaan, että on vain velvollisuus joka toinen viikonloppu se kotiinsa raahata..
tyttäreni täyttää syksyllä neljä vuotta. isyystestit tehtiin vasta noin puoli vuotta sitten, sen jälkeen isä ja tytär ovat tavanneet toisensa kolme kertaa. ei tunnu vaan aikaa omalle lapselle löytyvän.. itse olen asennoitunut koko touhuun siten että elän tyttäreni kanssa mahdollisimman hyvää elämää, sillä tiedän sen olevan parasta mitä voin hänelle tarjota. lapseni isä on koko ajan tiennyt isä olevansa, eikä ole silti kolmeen vuoteen osoittanut minkäänlaista kiinnostusta neitiä kohtaan. näitten kanssa pitää vaan ajatella että antaa p*skan olla, niiltä se on pois kun raukat vaan sen vielä itse ymmärtäisivät..
oli siitäkin suhteesta jotain hyötyä, syntyi parasta mitä voi kuvitella :)
Ap:n tilanne on lähes samanlainen omani kanssa; erosimme raskauden ollessa komannella kuulla ja mies ei ollut kinnostunut voinnistani ennen kuin kuukautta ennen laskettua aikaa. Silloin halusi tavata, halusi tiedustella tulenko vaatimaan isyyden tunnustamista ja kun halusin, ei mies olisi asiaa hyväksynyt vaikka lapsi oli saatettu alulle täysin yhteisymmärryksessä ja toivotusti. Asiahan tietenkin saatiin hoidettua mutta vasta pakon edessä, mies olisi luistellut vastuustaan sujuvasti..
Kerroin miehelle että toivoisin hänen pitävän lapseensa yhteyttä ja tapaavan tätä. Mies ei tullut synnytykseen eikä sairaalaan lasta katsomaan, ja on tavannut nyt vuoden ikäistä lastaan vain kahdesti. Eikä ole mitenkään kiinnostunut lapsensa voinnista eikä ole muistanut mitenkään jouluna eikä antanut yhtäkään lahjaa lapselle. Surullista todellakin lapsen kannalta että isä ei välitä pätkääkään, mutta ei voi kuin toivoa että joko mies kasvaisi aikuiseksi tai sitten on vain jotenkin toivottava että osaisi tukea lapsen itsetunnon kehitystä niin ettei isän välinpitämättömyys aiheuttaisi liikaa vahinkoa.
Tsemppiä sinulle ja lapsellesi ja toivottavasti edes teillä isä heräisi tajuamaan miten merkittävä asia lapselle on isä.
Ai niin sen unohdin vielä lisätä että tälläkin miehellä on 10-v. lapsi edellisestä liitosta jota tapaa jatkuvasti ja tappelee lapsen äidin kanssa lapsesta jatkuvasti. Eli mies kyllä tietää mitä isyys on mutta on ilmeisesti päättänyt että hänellä on vain yksi lapsi..
Lisäksi mielenkiintoista on, että miehen vanhemmat eivät ole lastani halunneet tavata, mikä on melko kylmää lasta kohtaan.
Kuulostaa kyllä tarina kaikin puolin tutulta. Mietityttää täälläkin nuo "isovanhemmat" kun eivät hekään ole lapsesta kiinnostuneita! Välillä kyllä keittää niin yli että tekisi mieli ottaa yhteyttä ja keventää vähä mieltä heille.. Eiväthän he voineet tietää miten esim raskausaikana voin tai ennenkaikkea miten lapsi voi, vaikka sillan alla olisin asunut tai masentunut tms niin eipä kiinnostanut. (Raskausaika meni hyvin ja tukea oli ja on paljon mutta eihän ne sitä tienneet/tiedä.) Ja kun nämä ihmiset on vielä aivan ihan "normaaleja" aikuisia työssäkäyviä, raittiita "kunnollisia" ihmisiä niin isovanhemmat kuin isäkin. Varmaan mies kokee aikaisemman lapsensakin sitten rasitteeksi. Vanhempi lapsi kyllä on isovanhempien luona jatkuvasti ja innoissaan tuntuivat olevan. Ja kaipa se mies ajattelee että mitä nämäkin uudet naiset sitten näistä joka kaupunkiin ja kylään viikonloppuisin palauteltavista lapsista ajattelisi. Haittaahan ne vähä harrastuksia :) Eikä todellakaan ollut kyse siitä että olisin hänen elämänsä yhdessäoloaikana kovin kurjaksi tehnyt tai tapeltu jne. Ihan perus kinaa miehen liiallisista harrastuksista ja viikonlopputöistä yms kun perhettä kerta oltiin perustamassa niin olisin tietysti toivonut miehen olevan enemmän kotona. Varsinkin kun alkuraskauden aikana olin väsynyt ja töistä tultuani halusin vain olla kotona ja ennemmin olisin ollut miehen kanssa kuin yksin. Viikonloppuisin mies oli töissä tai sitten oli miehen lapsi viikonlopun meillä eikä yhteistä aikaa ollut, arki-illat meni urheillessa. Eli ihan perus-kriisi siitä miten muokata elämä uusiksi kun on perheenlisäystä tulossa. Että ei pitäisi kovin kaunaa minua kohtaa olla.. Edelleenkin korostan että ennemmin pidän tyttöni kokonaan itselläni ja omalla suvullani, heillä kyllä mielenkiintoa ja välittämistä lasta kohtaan riittää ja tyttö on valloittanut kaikkien sydämet :) Ihmettelen vain tätä kiinnostuksen puutetta ja mietin mikä isänpuutteen paikkaisi.
Ajattelin että nyt saa hssyttely riittää ja otin yhteyttä lapsen isovanhempiin että pitääpä ihmetellä teidän välinpitämättömyyttä ja sitä että ei kiinnosta lapsen vointi. Sieltä tuli vastaus että itseppä olet halunnut että yhteyttä ei pidetä että me ei aleta asiasta enää keskustelemaan eikä tappelemaan. Erottuamme ja tajuttuani että miehen vanhemmatkaan eivät ota yhteyttä laitoin miehelle viestin jossa kerroin vihaamani koko sakkia sydämeni pohjasta kun eivät välitä mitä minulle tai lapselle kuuluu. Isovanhemmat nyt sanoivat että no sinähän vihaat meitä että kaikkien kannalta parempi että ei tekemisissä olla!!! Piti rautalangasta vääntää että viha johtuu juuri tästä välinpitämättömyydestä. Taidan nyt keskittyä todellakin vain siihen miten kasvatan lapsen ilman isää mutta siihen asti kunnes pystyn anteeksiantamaan, sillontällöin aion ihan piruuttani muistutella heitä lapsen olemassaolosta koska ei tollaset ihmiset ole ansainneet olla ok itsensä kanssa. Sitä saa mitä tilaa ja he ovat tilanneet v***maisen exän joka heitä pikkasen piinaa...
sama asia kun miehen vanhemmat olivat kovasti kiinnostuneita minun voinnista ja kun lapsi syntyi ei kuulunut heidän puoleltaan edes onnittelupuhelua eikä kysymyksiä kuvasta tai saisivatko he edes nähdä omaa lapsenlastaan joten päätin antaa asian olla.
Miehella voi ihan hyvin kestaa 10 vuotta ennen kuin han tajuaa olevansa isa.
Nauti pikku vauvastasi. Tolla sun ex miehella on kasvukipuja.
Niin on, mutta sehän tässä vielä on että miehellä on lapsi aikaisemmasta suhteesta jota hoitaa jokatoinen viikonloppu joten luulisi tietävän jo mitä isyys on... Taitaa siispä jäädäkkin keskenkasvuiseksi.
Olit rohkea kun otit yhteyttä isovanhempiin, minä en ole sitä vielä saanut tehtyä enkä tiedä tulenko tekemäänkään. Pelottaa just se että ne vain mitätöisivät lapsenlapsensa joka varmasti tekisi oloni aika lyödyksi. Se jo on satuttanut mielettömästi että mies ei välitä tästä lapsestaan mutta samoin kuin sulla tapaa kyllä säännöllisesti ja niin usein kuin mahdollista lastaan edellisestä liitosta.
On se mietityttänyt minuakin paljon että miten lapselle selittää etteivät isä ja isän suku välitä hänestä ilman että lapsen itsetunto saa kovan kolauksen.. ja muiden lasten isät leikkii lastensa kanssa ja hakee tarhasta yms. Meillä kun isä ei edes lapsen kuulumisista ole vähääkään kiinnostunut. En tiedä kasvaako tämä mies ikinä aikuiseksi kun on jo nyt lähes nelikymppinen.. Ehkä jää itsekkääksi k-pääksi, toivottavasti ei mutta ei hyvältä näytä..
Noh, me elellään hyvää elämää lapsen kanssa ja toivon että pystyn tarjoamaan lapselle hyvän lapsuuden vaikka isä puuttuukin, ellei nyt jotenkin tajua havahtua isyyteensä.
lapsen isä oli välillä kiinnostunut ja välillä sitten taas kiinnostus lopahti.
itse en ruvennut kinumaan hänestä hyvää isää esille jota tuskin siitä ihmisestä edes löytyisi. annoin asian olla vaan ja yhtäkkiä rupes tulemaan uhkailusoittoja nykyiseltä tyttöystävältään että miksen anna lapsen isän nähdä omaa lastaan.. naurettavaa tiedän:O
lopulta hankin lähestymiskiellon ja nyt saamme olla rauhassa.
olen huomannut oli mies minkä ikäinen tahansa aina ne ovat yhtä lapsellisia tällaisissa asioissa varsinkin..
hain alunperinkin yksinhuoltajuutta ja sain sen isän väkivaltaisuuden takia ja valvotuista tapaamisista ensin keskusteltiin mutta kun lastenvalvoja huomasi ettei isän voinut luottaa ei tapaamisista sovittu ja hyvin meillä on mennyt pikkasen kanssa ihan kahestaankin..
sinuna en rupeisi kerjäämään häneltä mitään! se on hänen oma menetyksensä jos ei halua lastaan nähdä ja tulee joskus kylläsitä vielä katumaan!
No just... näyttää kaikki nämä tarinat menevän saman kaavan mukaan, sääliksi käy lapsia. Mun jutussahan on tietysti myöskin uusi emäntä kuvioissa työntämässä omaa pikku lusikkaansa myös soppaan ja aina kyllä käsken häntä olla puuttumatta asiaan joka ei hänelle kuulu ollenkaan kun ei lapsi heillä tule koskaan olemaan. Ja jos vanhat merkit paikkansa pitää ehtii mamma vaihtua useaan otteeseen siihen mennessä kun lapsi olisi sen ikäinen että isän luona voisi ollakaan. Tästä syystä en ole viitsinnyt koko ihmisestä edes mainita tässä mitään. Omasta kokemuksesta ymmärrän että kyllähän se johonkin naisena kolahtaa kun omalla miehellä on toiselle naiselle lapsia. Tässä tilanteessa vielä kahdelle eri naiselle joten outo olisi ellei naisella missään tuntuisi...
Samanlaisia ****päitä näyttää löytyvän muualtakin päin Suomea, samasta puusta veistettyjä kaikki! :)
Alan kyllä nyt jo asiaa käsiteltyäni ja isovanhempiinkin yhteyttä otettuani näkemään asian valoisatkin puolet. Eipähän ole esimerkiksi ex-mies sotkemassa mahdollisia uusia ihmissuhdekuvioita joskus tulevaisuudessani. (Kunhan ensin unohdan miesten kusipäisyyden ja päätän koettaa uudelleen) Isä ja isovanhemmat ovat osoittaneet oikean luontonsa (tai ennemminkin olen VARMISTUNUT heidän luonteestaan) joten oikeasti parempi kun eivät meidän elämässä ole mukana ollenkaan kun eivät välitä. Olen niin monta kertaa antanut heille tilaisuuden korjata jos syytökseni välittämisen puutteesta eivät paikkaansa pidä. Olisivat voineet vaikka vastata että nyt kuule naikkonen haukut väärää puuta, että välitetäänhän me ja ollaan oltu huolissamme että miten teillä menee vaan EI!! Toivottavasti tuntevat vaan piston rinnassaan ja jossain vaiheessa mies yksin vanhainkodissa turjottaessaan tajuaa että miten tuli elämä elettyä kun kukaan ei välitä eikä edes omat lapset käy katsomassa. (Mitä mahtaa vanhempikin lapsi isästään ajatella kun kuulee että isällä on toinenkin lapsi jonka on hylännyt) Ehkä löydän tytölleni joskus uuden isän ja ihanat isovanhemmat joiden rakkautta ja välittämistä ei tarvitse anella. Jokaisella asialla on kai kuitenkin tarkoituksensa.. Vielä silti on mielessä että onkohan tässä joku osapuoli käsittänyt asian väärin tms koska edelleenkään ei mene jakeluun miten joku ihminen voi näin tehdä lapselleen... Mitähän isä sanoisi jos vaikka näkisi tämän keskustelun? Mutta olo on itselläni ainakin parempi nyt kun on asiasta saanut jauhaa.
Kerronpahan lapselle vaikka että isäs kuoli sodassa - kivuliaasti, mutta kuollut on kumminkin. Ja kuopattu. Raukkaparka-sotasankari.
Eihän miehellä ole minkäänlaisia mahdollisuuksia olla isä tuolle lapselle jos kerran olette eronneet. Hän saa korkeintaan maksaa elareita ja jotain tyhjänpäiväisiä tapaamisia. Toivottavasti hän saa joskus omia lapsia jolle hän voi olla isä ihan oikeasti.
SIIS MITÄ!!!??? Sun mielestä se että on eronnu lapsensa äidistä tekee lapsesta LEIKKIlapsen??? HALOO!! Ja siinäkin tapauksessa et ite oli heittäny muijansa pihalle! AIVAN! Kylläpä käy helposti miehiltä nämä hommat! Mutta eipä niille taida koskaan keretä ilmaantua niitä OIKEITA lapsia, ainakaan tällä menolla! Onneks äideille kaikki lapset on OIKEITA lapsia, oli niillä isä kuvioissa tai ei! Hyvä me - naiset! :)
Niin, äiti voi päättää pitääkö hän lapsen ja jos pitää niin hän saa olla lapsen äiti. Isä ei voi päättää ja jos äiti päättää hän ei silti saa olla isä lapselleen. Isälle tulee vain elatusvelvollisuus ja mahdollisesti jotain tapaamisia. Miehen isyys on tosiaan kiinni siitä onko hän parisuhteessa lapsen äidin kanssa.
mietiä, että kenen kanssa mahdollisesti haluaa vauvan ja kenen ei. Ei ole mikään pakko kännissä joka ravintolaillan jälkeen herätä vieraasta sängystä ja jännätä, että tuleeko isäksi vaiko ei. Parisuhteessa vauva-asiasta voidaan päättää yhdessä, mutta yhden illan tuttavuuden kanssa ei ehkä ole aikomuskaan perustaa perhettä ja muuttaa vauvauutisen jälkeen yhteen?
Se, joka EI halua vanhemmaksi huolehtikoon OMALTA osaltaan riittävästä ehkäisystä!
Jos ehkäisy pettää niin äiti pääsee vanhemmaksi (äidiksi) ja mies elatusvelvolliseksi (elatusavun maksajaksi). Kumman roolin ottaisit?
Kieltämättä hyvä pointti että jos lapsi ei ehdi edes syntyä ennen eroa niin todennäköistä on että isä jää väkisinkin aika vieraaksi ellei väkisin väännetä isää lapsen elämään. Itse sanoin myös lapseni isälle että todennäköisesti käy niin että joku toinen mies jossain vaiheessa tulee hänen paikkansa lapsen elämässä viemään. Tässä olen nyt vatvonut sitä että miten lapselleni selittäisin isän poissaolon mutta voihan olla niin että kun kysymys on ajankohtainen onkin ongelma aivan eri eli esim. kuinka selittää lapselleni että _______ ei olekkaan sun oikea isä! :)
On kuulepa erittäin harvinaista että kumi pettää jos ei revi sitä ennen paikalleen laittoa. Eli miehen ei tarvitse jättää vastuuta ehkäisystä naiselle kun voi ihan itse laittaa omaan elimeensä suojan raskautta vastaan. TAI sitten jos ihan hirveästi pelkää että kumikin hajoaa niin ei harrasta sitten seksiä kuin naisen kanssa johon on todella sitoutunut ja on valmis tämän kanssa lapsia saamaan mikäli sellainen saisi alkunsa. Melkoisen yksinkertaista eikös juu..