Rattoisaa rupattelua

Äksä...

Mukavaa huomata, että rattoisa rupattelu jatkuu tällä palstalla. Minäkin haluan tuoda korteni kekoon ja kommentoida alempana ollutta tivaamista scientologian tuloksista ja niiden todisteista.

Scientologiassa on sellainen termi kuin kuntotilat (conditions). Se ei ole auditointia. Ihminen on aina jossain kuntotilassa suhteessaan ulkomaailmaan tai itseensä. Menestyvät yksilöt käyttävät vaistomaisesti näitä tiloja hyväkseen, mutta scientologiassa ne on väännetty rautalangasta - just in case...

Kerran autoin erästä kuuluisaa taidemaalaria tekemään ne. Hänelle ei kukaan ollut niitä ehdottanut tai määrännyt, vaan hän halusi kokeilla niitä itseensä (ja maksoi pirusti)
josko hän löytäisi syyn, miksi hän maalaa kuin vanhat mestarit, että onko hän juuttunut johonkin aikakauteen (eikä ole oikein nykyhetkessä). Muut tykkäsivät ja pätäkkää tuli, mutta itse inhosi taulujaan.

Noin viikon verran teimme kuntotiloja yhdessä ja hän sai valtavan oivalluksen. Hän löysi syyn ja hänen oli vaikeaa pysyä housuissaan, niin onnellinen hän oli. Puoli vuotta sen jälkeen hän vielä soitteli ja muisti kertoa, kuinka hänen elämänsä oli tuon oivalluksen jälkeen muuttunut paremmaksi. Mikä minä olen vastaan väittämään? Olisiko pitänyt sanoa että "you motherfucker are dreaming again!" Olisko pitänyt? Mitä häh?

Deepak Chopra (jos et tiedä kuka, niin googleta) kysyi Tiibetin lamalta mikä on bodhisattva ja tuo vastasi: "Imagine that you are no longer dreaming and although you enjoy being awake, you also enjoy helping others who are still asleep." Noin ajattelevat monet aktiivit scientologit.

Tämä sama mies on vastannut vaatimuksiin todistaa henkinen maailma ja kuolemattomuus näin:
"I think that proof exists, but it cannot be physical, since by definition death brings physical life to an end. To see this proof, we must expand the boundaries of conciousness so that we know ourselves better".
Siis henkisyyttä ei voi todistaa fyysisesti. Saadaksemme todisteen on meidän itse laajennettava tietoisuuttamme siten, että opimme tuntemaan itsemme paremmin. Muuta tietä ei ole. Piste.

Täällä jankutetaan jatkuvasti aivopesusta. Kuitenkin juuri päinvastaiset kokemukset ovat scientologien arkipäivää organisaatioissa. Scientologit harjoittavat loputtomasti taitoa nähdä mikä on. Ei siis, mitä kuvittelee näkevänsä värittyneenä omista ennakkoluuloista ja unelmista. Oppia vain yksinkertaisesti katsomaan, näkemään ja ymmärtämään näkemänsä. Suosittelen.

Mitä tulee cleareihin, jotka jättävät scientologian: Kaikkien perimmäinen päämäärä ei ole scientologia. Kun ihminen on panostanut itsensä löytämiseen ja onnistunut siinä, kaikki hänen positiiviset päämääränsä kristallisoituvat ja hän alkaa etsiä mahdollisuutta toteuttaa niitä. OT-tasot ovat kalliita ja usein clear, joka voi hyvin ja elää täyttä elämää, ajattelee, että teen ne sitten joskus.... Tämä on hyvin usein se syy. Muitakin syitä tietysti on.

Scientologiakoulujen tason arvioiminen riippuu näkökulmasta. Rahanpuute on usein suuri, yksityiskouluja kun ovat.

Scientologien ylireagoinnit usein kuviteltuja vihollisiaan kohtaan on vastenmielinen aihe myös minulle. Mutta tässäkin pitää muistaa, että heidän oikeat vihollisensa ovat mahtavia. Voitaisiin verrata heitä vaikka Suomen veteraaneihin. Monet olivat aiemmin sitä mieltä, että heidän sotansa oli väärin ja turhaa. Mutta miten olisi Suomen käynyt ilman heidän mahtavaa panostaan?

Ja lopuksi vielä väitettyyn kutistumiseen: scientologit itse väittävät toisin, totuutta en tiedä.

Sodan jälkeen maailmassa oli tilaus scientologialle ja kysyntä oli kova. Maailma on sen jälkeen muuttunut. Scientologia oli alussa vain filosofia ja siihen silloin liittyneet ihmiset olivat EHKÄ toisenlaisia kuin nyt. Myöhemmin tulivat kuvaan Narconon ja Criminon, jotka ovat hienoja yrityksiä auttaa yhteiskunnasta pudonneita ihmisiä, mutta ne vääjäämättä muuttavat scientologien ihmiskuvaa ulkomaailmalle ja saattavat joissakin tapauksissa aiheuttaa ongelmia ja estää monen kiinnostuneen liittymisen yhteisöön. Silti periaatteessa kannatan noita yrityksiä, vaikken niiden toimintaa lähemmin tunnekaan.

16

673

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Operating Thetan

      Ei kai kukaan noita parempien "kuntotilojen" löytämistä ole kieltämässäkään. Useinhan jonkinlaisessa elämänsä solmukohdassa elävät ihmiset etsivät MITÄ TAHANSA muutosta elämäänsä, koska ainakin alitajuisesti ymmärtävät, että kaiken uudistumisen lähtökohtana on aina muutos. Silloin melkeinpä mikä muutos tahansa kelpaa ja toimii. Eikä tuollaisen asian oivaltamiseen tarvita sikana maksavia kursseja.

      Scientologia ei ole niin mustavalkoinen asia kuin kiihkeimmät kannattajat ja Deksu antavat ymmärtää. Scientologiassa toimivat ihan samat lainalaisuudet kuin missä tahansa New Age -ilmiössä, uskonnossa tai terapiassa. Se saattaa toimia herätteenä ja laukaisijana muutostilassa, joka on hautunut henkilön pääkopassa jo kenties vuosikausia.

      Scientologian ongelmat kiteytyvät yhteen sanaan: kultti. Kun scientologiasta poistetaan organisaatio, jää jäljelle oppi ja menetelmät, jotka toisille toimivat ja toisille eivät. Sellaisessa ei ole mitään pahaa.

      Kun taas puhutaan aivopesusta, rahastamisesta, huijauksista, alistamisista, nöyryytyksistä, painostamisesta, vakoilusta ja seuraamisista ja jopa oudoissa olosuhteissa tapahtuneista kuolemista on kyseessä aina kulttiorganisaation hyväksi tehdyt teot. Kaikki scientologian paska tiivistyy sen nimissä toimivaan organisaatioon.

      Ja toden totta, kuten kerroit: scientologia on oman aikansa lapsi. Sen ongelmana on, ettei se kehity, koska organisaatio on määritellyt opit muuttumattomiksi (vaikka itse muutteleekin niitä selkeyttämisen nimissä). Kun Hubbard "löysi" oppinsa kopioimalla niitä oman aikansa kasvatustieteilijöiltä, sosiologeilta ja psykologeilta, ne ovat auttamattomasti vanhentuneita. Kun nämä aikoinaan vallankumoukselliset opit ovat sitten kehittyneet, on scientologia jäänyt polkemaan paikalleen. Tänään Hubbardilla olisi huomattavasti paremmat saumat koota oppi ja "filosofia", jolla olisi huomattavasti paremmat mahdollisuudet ihan oikeasti auttaa ihmistä. Sääli, että kaiken tuollaisen ajattelun tyrmää joidenkin ihmisten päätön vallanhalu ja rahanhimo.

      • Maikkeltson

        >jää jäljelle oppi ja menetelmät, jotka toisille >toimivat ja toisille eivät

        Perustele nyt ystävä hyvä vaikka aluksi se, että miksi scientologiassa esitetty A-R-C-kolmion käyttäminen ei toimisi keikkien käyttämänä ja kaikille??? Sen toimivuudenhan voi ymmärtää ihan järjelläkin, kun vain selvittää mitä tuo kolmio on ja mihin sen toimivuus perustuu. Sehän on pelkkää elämän lakia, ei mikään mielipide asia.

      • Operating Thetan
        Maikkeltson kirjoitti:

        ...että useimmille tuonkaltaiset ilmiöt ovat itsestäänselviö ilman hienoja nimityksiä ja tuollaisia idioottimaisia sabluunoitakin. ARC on yksi tapa tarkastella noita "elämän lakeja". Niitä on monia muitakin. Ei sellainen ihminen skeidologiasta mitään hyödy, joka soveltaa elämäänsä huomattavasti kehittyneempiä malleja.

        Toki, jos tykkää lokeroinneista, määrittelyistä ja erilaisista sabluunoista oman elämänsä tarkastelussa, niin joku voi tuosta ARC:stäkin jotain hyötyä. En minä sitä kiellä.

      • Maikkeltson
        Operating Thetan kirjoitti:

        Kerro nyt sitten ihmeessä kyseinen asia "kehittyneemmin" ...

        Hyvin HARVALLEHAN tuo A-R-C-asia on oikeasti selvä, kun katsot rehellisin silmin maailman menoa ja ihmisten kommunikointia/käyttäytymistä toisiansa kohtaan. Hyvin monen ihmisen käyttäytyminen on suoraan sanoen hyvinkin REAKTIIVISTA. Mutta mitäs muuta sitä voi matalassa tunnesävyssä olevalta kulkijalta odottaa. TUNNESÄVY...hmmm...mielenkiintoista...

        PS. A-R-C:stä hyötyvät kaikki, se ei ole mielipide asia vaan olemassa oleva tosiasia. Kokeile sitä ja kerro sen jälkeen, mitä tapahtui. Itse olen sen jo tehnyt ja sitä kautta omat havaintoni sen paikkansa pitävyydestä.

        ARC on yksi tapa yksinkertaistaa ihmisten käyttäytymistä. Sitten kun ARC:ta ei saakaan enää pelittämään, niin tuloksena on kanssaihmisen julistaminen supressiiviseksi tai antisosiaaliseksi ihmiseksi, jonka kanssa kukaan ei voi tullakaan toimeen. Idioottimaista. Itsenäisesti ajatteleva ihminen, jolla on terve itsetunto ei tarvitse tuollaisia sabluunoita tullakseen muiden kanssa toimeen.

        Mielenkiintoista tuossa ARC:ssä on se, että ne jotka vannovat sitä elämässään aktiivisesti soveltavansa, ovat niitä kaikkein onnettomimpia tunareita ja tumpeloita ihmissuhteissaan ja kommunikoinnissaan. Miten ihmeessä selittää moinen ilmiö?

        Ei tavallisella terveellä maalaisjärjellä varustettu ihminen, joka luonnostaan tulee toimeen muiden kanssa (on kasvatettu siten) tarvitse elämäänsä mitään tuollaisia tekaistuja sabluunoita.

        Sinäkin tuomitset ihmisten käyttäytymisen "reaktiiviseksi", koska itse et osaa tulla tuollaisten ihmisten kanssa toimeen. Höpötät toisten "tunnesävyistä", jos et osaa keskustella luontevasti. Mitäs toimivaa kommunikointia sellainen on?

        Minulle on ihan se ja sama, miten reaktiivinen ja millaisilla tunnesävyillä toinen keskustelija on. Ei ongelmia. Tavallisella fiksulla ihmisellä on luonnostaan käytettävissään mm. empatiakyky, jota soveltaa muiden kanssa kommunikoidessa. Ainoastaan kulttimielen omaavat scientologit ovat asian suhteen täysin pihalla ja tarvitsevat tuohonkin ohjekirjaa.

      • scientologien...

        kommunikaatiotaidosta ja sen luontevuudesta on, että käytetään kommunikoinnissa paljon kaavoja, valmiiksi kirjoitettuja keskustelukaavoja. huvittavin tapaus mikä pisti silmään oli kun eräs ot5-tasoinen kommunikoi luontevasti yhden ihmisen kanssa ja kysyi välillä toiselta, että mitenkäs tämä kaava menikään, eli mitä piti sanoa seuraavaksi. tuollainen on scientologian parissa ihan tavallista. on kuin myyntipuheisiin opetettu robotti ja uskoo puhuvansa luontevasti ja vielä ymmärtävänsä mitä puhuu ja miksi.

        scientologit ovat heikkoja kommunikaatiossa. se on tosiasia, jota he eivät kyllä halua kuulla. mutta olen vuosien kokemuksella nähnyt hyvin selvästi, että sellaista se vaan on. se oli yksi asioista, jotka lopulta johtivat siihen, että pettymyksekseni uskoin lopulta, että ei siitä ole mihinkään. viisautta ei löytynyt kuin lupauksista.

      • ceido
        scientologien... kirjoitti:

        Yksi asia on varma!
        Te olette tasan tarkkaan kiinni tässä palstassa ettekä pääse koskaan irti täältä!

        Se on se vanha lainalaisuus että kun löytää vikaa ja syytää kaiken kritiikin toiseen niin muuttuu yksinkertaisesti samaksi.

        Täälläpähän olette! ceido

      • operating Thetan
        ceido kirjoitti:

        >>Yksi asia on varma!
        Te olette tasan tarkkaan kiinni tässä palstassa ettekä pääse koskaan irti täältä!>Se on se vanha lainalaisuus että kun löytää vikaa ja syytää kaiken kritiikin toiseen niin muuttuu yksinkertaisesti samaksi.

      • Maikkeltson
        Operating Thetan kirjoitti:

        ARC on yksi tapa yksinkertaistaa ihmisten käyttäytymistä. Sitten kun ARC:ta ei saakaan enää pelittämään, niin tuloksena on kanssaihmisen julistaminen supressiiviseksi tai antisosiaaliseksi ihmiseksi, jonka kanssa kukaan ei voi tullakaan toimeen. Idioottimaista. Itsenäisesti ajatteleva ihminen, jolla on terve itsetunto ei tarvitse tuollaisia sabluunoita tullakseen muiden kanssa toimeen.

        Mielenkiintoista tuossa ARC:ssä on se, että ne jotka vannovat sitä elämässään aktiivisesti soveltavansa, ovat niitä kaikkein onnettomimpia tunareita ja tumpeloita ihmissuhteissaan ja kommunikoinnissaan. Miten ihmeessä selittää moinen ilmiö?

        Ei tavallisella terveellä maalaisjärjellä varustettu ihminen, joka luonnostaan tulee toimeen muiden kanssa (on kasvatettu siten) tarvitse elämäänsä mitään tuollaisia tekaistuja sabluunoita.

        Sinäkin tuomitset ihmisten käyttäytymisen "reaktiiviseksi", koska itse et osaa tulla tuollaisten ihmisten kanssa toimeen. Höpötät toisten "tunnesävyistä", jos et osaa keskustella luontevasti. Mitäs toimivaa kommunikointia sellainen on?

        Minulle on ihan se ja sama, miten reaktiivinen ja millaisilla tunnesävyillä toinen keskustelija on. Ei ongelmia. Tavallisella fiksulla ihmisellä on luonnostaan käytettävissään mm. empatiakyky, jota soveltaa muiden kanssa kommunikoidessa. Ainoastaan kulttimielen omaavat scientologit ovat asian suhteen täysin pihalla ja tarvitsevat tuohonkin ohjekirjaa.

        Suu vaahdossa taasen siellä, joko helpottaa?:)

        Jos et sitä vielä pönttö pöntinen tajunnut niin A-R-C-kolmiohan on mukana koko ajan meidän kaikkien kommunikoinnissa, halusit sitä tai et. Ei se ole mikään erillinen "komponentti", jota täytyy miettiä koko ajan kommunikoinnissa. Olet tosissaan säälittävän yksinkertainen kun et ymmärrä noinkaan yksinkertaista asiaa. Jo pelkkä piintynyt asenteesi kylläkin estää sinua ymmärtämästä yksinkertaisiakaan asioita.

        Näyttää siltä sceido-poju, ettet ole oikein lukenut kotiläksyjäsi kunnolla, kun et näytä tajuavan ARC:stä tuon taivaallista. Oletko edes oikea scientologi, vai pelkkä trollaava pelleilijä?

        Missä olen muuten väittänyt, että ARC olisi jokin "erillinen komponentti"? Et näköjään ymmärrä edes lukemaasi, mikä osaltaan todistaa, ettei kommunikointitaitosi ole edes ala-asteikäisen tasolla. Mielestäni kohtuullisen selkeästi kirjoitin: "ARC on yksi tapa tarkastella noita elämän lakeja". Ymmärrätkö?

        ARC:n soveltaminen käytäntöön on sitä, että huomioit nuo kolme toisiinsa sidoksissa olevaa elementtiä. Pointti on nyt vaan siinä, että ARC on niin yksinkertaistettu malli, ettei se juurikaan auta kuin käymään sisällyksetöntä smalltalkia. Siitä te scientologit olette eläviä esimerkkejä. ARC:n kaltainen yksinkertaistettu mekanistinen malli on tarkoitettu lähinnä umpitolloille, jotka eivät muuten pärjää.

        Minulla ei ole esimerkiksi mitään tarvetta luokitella ihmisiä "antisosiaalisiin", "supressiivisiin" tai "alhaisen tunnesävyn omaaviin" pelkästään sen takia, ettei omaksuttu oppi ja mekaaniset menetelmät anna välineitä keskustella erilaisten ihmisten kanssa.

        Jos joku on tässä säälittävän yksinkertainen pönttö pönttinen, niin se olet ihan sinä itse.

      • Operating Thetan
        Maikkeltson kirjoitti:

        Suu vaahdossa taasen siellä, joko helpottaa?:)

        Loppuivatko argumenttisi (katso sanakirjasta) heti kättelyssä? Analyyttisyydeksi ja älykkääksi kommunikoinniksi kutsutaan tapaa, jolla kykenee perustelemaan kantansa.

        >>Suu vaahdossa taasen siellä, joko helpottaa?

      • Huhhahhei
        ceido kirjoitti:

        Yksi asia on varma!
        Te olette tasan tarkkaan kiinni tässä palstassa ettekä pääse koskaan irti täältä!

        Se on se vanha lainalaisuus että kun löytää vikaa ja syytää kaiken kritiikin toiseen niin muuttuu yksinkertaisesti samaksi.

        Täälläpähän olette! ceido

        Mikäs täällä on ollessa. Harvasta palstasta saa irti yhtä paljon hupia kuin tästä. Teidän xenu-hihhuleiden pitäisi vain kirjoitella enemmän :)

      • sitten.....
        ceido kirjoitti:

        Yksi asia on varma!
        Te olette tasan tarkkaan kiinni tässä palstassa ettekä pääse koskaan irti täältä!

        Se on se vanha lainalaisuus että kun löytää vikaa ja syytää kaiken kritiikin toiseen niin muuttuu yksinkertaisesti samaksi.

        Täälläpähän olette! ceido

        paloi pinna - hehe.

        vai ei pääse irti. no voi. onneksi sinä olet täällä, niin naurua piisaa, eikä käy loppuelämä niin tylsäksi. vai montaako elämää tarkoitit?

        ole sinä kiinni tuossa lainlaisuudessasi. väittämäsi ei ole tosi, mutta se on tosi, että jos vaikka noin uskoo, niin sitten on itse kiinni siinä uskomuksessaan.

        täälläkö olemme. no sittenpähän sinäkin olet täällä kiinni.

    • hienoa asiaa, siltikään ne eivät oikeuta ahdistelua, pelottelua, manipulointia, ryöstämistä tai tappamista.

      Itsensä kehittäminen on kunnioitettava tavoite. Jos useammat ihmiset pyrkisivät kehittämään itseään aktiivisesti niin maailma olisi parempi paikka.

      Scientologian toimivuuteen en itse usko, ja ehkäpä juuri sen vuoksi se ei minun kohdallani voi koskaan toimiakkaan, ei enää nyt kun tiedän mitä tiedän. Jäävät placebot puuttumaan jos tietää että annettu lääke onkin lumelääkettä.

      Ja jos scientologiaa koskaan innostuisin soveltamaan niin en varmasti IKINÄ, KOSKAAN, MILLOINKAAN tukisi rahoillani rikollista organisaatiota, vaan käyttäisin scientologiassa ja dianetiikassa esiintyviä menetelmiä itsenäisesti ja puhtaalla omallatunnolla(=freezoner).

      • Äksä...

        Viisaita sanoja.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 316
      4478
    2. Kun katsoin häntä

      Niin ajattelin että hän on niin rakas ❤️
      Ikävä
      16
      2216
    3. Mitä sanoisit kolmella sanalla

      kaivatullesi ja tunteidesi kohteelle? 🙎💝💝
      Ikävä
      188
      2036
    4. Haluisin niin

      Selvittää sun kanssa asiat. Kumpa uskaltaisin. Haluatko sinä?
      Ikävä
      107
      1446
    5. Miksi Pekkaa ei hyväksytä maailmalla julkisiin virkoihin?

      On mennyt jo monta hommaa ohitse.
      80 plus
      74
      1316
    6. Minkälainen koti

      kaivatullasi on?
      Ikävä
      74
      972
    7. Nyt mielipiteitä kehiin?

      Niin ,onko arvon kuhmolaiset teidän mielestänne kaupungin hommissa turhia työpaikkoja/työntekijöitä? Mielipiteitä tu
      Kuhmo
      57
      937
    8. IS: Paljastus - Tästä syystä Marika jätti Diilin kesken -Tilittää: "Jäi vähän karvas maku, koska..."

      Diilissä lähti yllättäen yksi kisaaja. Voi harmi, leikki loppui liian varhain… Diilissä Jaajo Linnonmaa etsii vetäjää Ka
      Tv-sarjat
      2
      889
    9. Martina miehensä kanssa Malediiveilla.

      Miksi täällä puhutaan erosta? Lensivät Dubaista Malediiveilĺe.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      119
      814
    10. Ei lumous lopu koskaan

      Kerran kun tietyt sielut yhdistyvät kunnolla, ei irti pääse koskaan. Vaikka kuinka etsit muista ihmisistä sitä jotain tu
      Ikävä
      59
      736
    Aihe