Opastusta Pullerille

Neuvokaa hyvät ihmiset opastus Pullerille, kun ollaan vanhaa kolmostietä pitkin tulossa Tervakoskelta futisturnaukseen huomenna.
12490
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

tietoja kuin jäähallista! Muuttaessamme vuosia sitten kaupunkiin (elokuussa), lapsella oli joku liikuntapäivä jossain Kaurialan kentällä. Kukaan ei kertonut, missä se on, (kas, kun opettajatkin kuvittelevat muualta muuttaneiden heti tietävän kaiken), eikä tässä kaupungissa ole ainuttakaan viittaa, jossa asia kerrottaisiin!??! Niinpä lähdimme pyörinemme etsimään ja löysimme sen vihdoin pelkästään äänien perusteella jo ohi ajettuamme.
Meni ohi kysymyksen, mutta oli pakko kertoa kokemus kaupungin urheilusuuntauksesta. :) Toivottavasti joku osaa vastata, itse en edes tiedä, missä on vanha kolmostie.
(Odotan vain aikaa, jolloin täältä voi lähteä pois.)

Äänestä
  • Ei kaikkea voi kauhalla ammentaakaan. Itsekin on opittava ottaan selvää. Tänäpäivänä ei ole vaikeaa, täälläkin voi käytää reittiejä monella tavalla tiedonhakuun.Ota mallia tämän jutun aloittajasta esim. Sitten täältä löytyy kaupungin sivut, josta kyllä irtoo tietoa moneen menoon.
    Ja jos nyt vielä olet aikeissa muuttaa jonnekin toiselle paikkakunnalle, otapa yhteys kunnan taloon tai kaupungin virastoon, et jää tietoa vaille.
    Opetathan lapsesikin tiedonhakuun?

    Äänestä

  • ..ei jumalauta, mene jo nopeasti jonnekkin. Ei näin pienessä kaupungissa voi olla löytämättä jos oikeasti osaa hakea(KARTAT, netti ym) Sun kohdalla taitaa olla aivan sama missä asut(keskikokoiset kylät)et löydä varmaan mitään ja minnekkään. Ja mitä tulee tuohon kolmostiehen niin kauanko jo olet täällä asunut?

    Äänestä

  • sanoisin kirjoitti:

    Ei kaikkea voi kauhalla ammentaakaan. Itsekin on opittava ottaan selvää. Tänäpäivänä ei ole vaikeaa, täälläkin voi käytää reittiejä monella tavalla tiedonhakuun.Ota mallia tämän jutun aloittajasta esim. Sitten täältä löytyy kaupungin sivut, josta kyllä irtoo tietoa moneen menoon.
    Ja jos nyt vielä olet aikeissa muuttaa jonnekin toiselle paikkakunnalle, otapa yhteys kunnan taloon tai kaupungin virastoon, et jää tietoa vaille.
    Opetathan lapsesikin tiedonhakuun?

    päivässä ei ehtinyt saada netti- tms. asioita kuntoon uuteen asuntoon. Ja kaupunki oli täysin uusi ja outo.
    NYT osaisin jo käyttää karttapalvelua ja etsiä netin kautta, mutta eipä silloin muuttaessa voinut ilman yhteyksiä.
    Luuletteko te hämppärit, että tämä on maailman napa, jonka kaikki tuntevat, tietävät ja osaavat???? Enkä taatusti ole ainoa, joka on samaan törmännyt!

    Äänestä

  • kahdessa kirjoitti:

    päivässä ei ehtinyt saada netti- tms. asioita kuntoon uuteen asuntoon. Ja kaupunki oli täysin uusi ja outo.
    NYT osaisin jo käyttää karttapalvelua ja etsiä netin kautta, mutta eipä silloin muuttaessa voinut ilman yhteyksiä.
    Luuletteko te hämppärit, että tämä on maailman napa, jonka kaikki tuntevat, tietävät ja osaavat???? Enkä taatusti ole ainoa, joka on samaan törmännyt!

    Tää on hollywood!

    Äänestä

Tulet kolmosta Visamäkeen (ent Hatelmalan sairaala alue)
Siinä kohdassa vasemmalle Lahdensivuntielle ajaen asti; sillan yli (moottoritien ylitys)kaistana sisäkaista - ja heti sillanjälkeen vasemmalle.!!!(Opasteet kohti Kaurialaa !!)
Ajat seuraaviin liikennevaloihin ja taas takaisin moottoritien yli jatkaen ulkokaistaa n. 300 m ja käännyt oikealle Parolantielle. Sitä jatkat n. 2 - 3 km Käännyt oikealle Härkätielle.(Ojoinen)
Ennen tätä viimeks mainittua käännöstä Pullerihalli näkyykin jo pellon takalaidalla.(Mustavalkea kuplahalli)
Myös Enirolta/kartat saat opasteet tietsikalla.Osoitteeksi vaikka Härkätie 11 (On tosin lähellä ei hallin numero.) näköetäisyydellä)
Ehkä neuvoo erireitin, mutta minä ajaisin näin.

Äänestä
  • P.S edellisen. HÄRKÄTIE 17, Pullerin hallille

    Äänestä

  • Ole hyvä kirjoitti:

    P.S edellisen. HÄRKÄTIE 17, Pullerin hallille

    Tosa:
    http://kartta.hameenlinna.fi/Web/Default.aspx?layers=Opaskartta&cp=66302,23534&z=1&title=Härkätie 17&language=fin

    ps. jos se pullerin turnaus on isompi, niin huomenna on kunnon ryysis pullerin nurkilla, koska samaan aikaan on apparalla rallicross kisat, eli parkkipaikat voivat olla vähissä...

    Äänestä

  • linkkiä kirjoitti:

    Tosa:
    http://kartta.hameenlinna.fi/Web/Default.aspx?layers=Opaskartta&cp=66302,23534&z=1&title=Härkätie 17&language=fin

    ps. jos se pullerin turnaus on isompi, niin huomenna on kunnon ryysis pullerin nurkilla, koska samaan aikaan on apparalla rallicross kisat, eli parkkipaikat voivat olla vähissä...

    Eli suosittelen ajamaan motaria kylän läpi ja tiiriön rampista apparaa kohden ja parolantietä vasempaan ja 1/2km päästä vasempaan härkätielle.

    Äänestä

kannata mennä kun kattoo rallicrossia ahvenistolle!!!! Tulossa mahtavat kisat.

Äänestä

Aja aina Iittalaan saakka ja kun tulee opastus Heinu ajeleppa sinne, sieltä se löytyypi

Äänestä
  • Ehkä olet ollut jo unenhöperö, mutta voisi silti toivoa, että asialliseen kysymykseen vastaisi vin ne, jotka ovat asiallisia myös.
    Kyllä järkkärimimmille löytyy niitä ääh-öööh-yh-kysymyksiä tälläkin foorumila.
    Please!!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


futis-perhe kirjoitti:

Neuvokaa hyvät ihmiset opastus Pullerille, kun ollaan vanhaa kolmostietä pitkin tulossa Tervakoskelta futisturnaukseen huomenna.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu