Alkaan olee cs jo kuollut peli. 1.6 pelaajamäärät ovat laskeneet niin helvetisti viimeisen 2vuoden aikana. Lisäksi jo ikivanha grafiikka ja pelimoottori eivät kiinnostaa uusia pelaajia. Css vaatii taas melko paljon koneelta toimiakseen hyvin, eikä mapit ole yhtä hyviä kuin 1.6. Koska uusi jatko-osa? Half-life 3 aikana toivottavasti tuleva CS 2? toisi tullessaan jo uuden pelimoottorin ja samalla kartat uusiksi, tai vähintään radikaaleja muutoksia vanhoihin. Lisäksi ikivanha hp-mittari pois damage-tyyliseksi peliksi. Tosiasiahan tietenkin on että pelaaminen on menettänyt sen uutuus-buumin, mitä se vielä viisi vuotta takaperin oli. Itse en enää pelaa kumpaakaan countteria, suurin syy peliin täysi kyllästyminen ja skenen paska taso.
Counter-Strike
Uparrow
3304
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ennen sourcea pelaajakunta ei ollut jakaantunut vaan tiivis hyvä skene saatiin aikaan. Nyt tai siis jo neljä vuotta sitten tullut Css hajotti sen ja se tiesi lopun alkua. Alussa kuitenkin luultiin cssn oleva samanlainen floppi kuin CZ, mutta pikkuhiljaa kaikki sponsoreita mukaan lukien siirtyivät sourcen puolelle. Valvekin sanoi, ettei se enää päivittäisi 1.6, eli toisin sanoen jättäisi sen.
Kyllähän sourceenkin olisi erilaisia mappeja vaikka kuinka, mutta porukka haluaa pelata aina vain niitä suosituimpia. Mutta eihän tuo css nyt niin paljon koneelta vaadi, jos on valmis tinkimään grafiikoista. Itse pelailin sitä puolisen vuotta kokoonpanolla athlon xp 1700 , radeon 9200se ja muistia 512mb.
"Css vaatii taas melko paljon koneelta toimiakseen hyvin"
Nykykoneelta css ei vaadi yhtään mitään. Olet pahasti aikaasi jäljessä. Itse olen 1.6 pelannut sen ajan alusta asti ja siirryin lähes heti Sourceen kun se tuli ulos. Css kaikki on paremmin; fysiikat, graffat yms. Eivät ne tietenkään parasta ole mutta paremmat kuin 1.6:ssa.
Täytyy hyväksyä se tosiasia, että ajassa mennään eteenpäin ja kaikki kehittyy. Vaikka kuinka rakastaisit sitä pikselimössöä, täytyy siirtyä no-life-elämässä eteenpäin.