Ihan mielenkiinnosta kyselen millaiset rytmit teidän n. puolivuotiailla on? Miten nukutaan, syödään yms.Joko liikutaan ja viihtyykö lattialla itsekseen?
Meillä menee niin, että n. klo 7 aikaan heräillään ja syödään aamupuurot ja maidot sitten melko pian unille 1/2-1 tuntia.
Klo 11 aikoihin kasvisateria maito ja taas unet 1/2-1 tunti.
Klo 14 aikoihin välipälaksi hedelmäsosetta ja maitoa ja iltapäivällä 16-18 välillä vielä yhdet 1/2-tunnin torkut. Klo 17 aikaan saa puuroon ja 19-20 velliä ennen unille menoa.
Välissä tietenkin leikitään, ulkoillaan ym.ym.
Hiukan huolestuttaa tuo unien vähyys päivällä, kun on vain minimissään 1,5 tuntia yhteensä. Yleensä tyttö väsyykin ilta myöten ja on kiukkuinen, mutten ole onnistunut saamaan nukkumaan pidempiä unia. Kaikki unet yleensä nukkuu vaunuissa, mutta välillä myös sisällä.
Meillä menee niin, että n. klo 7 aikaan heräillään ja syödään aamupuurot ja maidot sitten melko pian unille 1/2-1 tuntia.
Klo 11 aikoihin kasvisateria maito ja taas unet 1/2-1 tunti.
Klo 14 aikoihin välipälaksi hedelmäsosetta ja maitoa ja iltapäivällä 16-18 välillä vielä yhdet 1/2-tunnin torkut. Klo 17 aikaan saa puuroon ja 19-20 velliä ennen unille menoa.
Välissä tietenkin leikitään, ulkoillaan ym.ym.
Hiukan huolestuttaa tuo unien vähyys päivällä, kun on vain minimissään 1,5 tuntia yhteensä. Yleensä tyttö väsyykin ilta myöten ja on kiukkuinen, mutten ole onnistunut saamaan nukkumaan pidempiä unia. Kaikki unet yleensä nukkuu vaunuissa, mutta välillä myös sisällä.
Vastaukset 4
Vanhimmat
herää noin 7-8 aikoihin ja sit syödään puuro.meillä ei kans jakseta silloin olla pitkään hereillä ja mennään noin tunnin päästä ekoille päikkäreille.tissille nukutan eli saa myös maidot ennen päikkäriä.puoliltapäivin syödään joku liharuoka ja jälkkäriks hedelmäsosetta ja usein tissiä viel ruuan päälle.saattaa syödä välissä hedelmäsosetta tai tissiä ja taas klo 16-17 liharuoka ja jälkkäriks hedelmäsosetta. sit syödään 18-20 iltapuuro ja tissillä nukkumaan.päikkärit meillä nukutaan tosi epäsäännöllisesti eli saattaa nukkua päivästä riippuen 2-4 päikkärit ja yleensä nukkuu 1/2 tunnista 1 1/2 tuntiin, mut joskus saattaa nukkua kolmekin tuntia.välillä kans ihmetyttää kun tyttö nukkuu vaan kahet 1/2 tunnin päikkärit, mut kyl sen sit illalla huomaakin ja sit mennään aikasemmin yöunille ja nuiukkuukin sit patremmin. yöllä herätään yleensä vaan kerran tissille, mut välillä kaks ja nukkuu tosiaan yleensä noin 10-11 tunnin yöunet.
noi päiväunet riippuu meilläkin tosi paljon siitä mitä päivällä tehää
n, tu9o kun nukahtaa aina autoon, ni jos liikutaan johonkin autolla ni nukkuukin sit sinä päivänä enemmän ja myös vaunuissa nukkuu miel. jos vaan vaunut liikkeellä.eli partsille ei saa enää nukutettua vaunuihin...
Mun 6kk herää 6 aikaan, nostan viereen aamutissille ja siinä usein vielä jatkaa unia. Heräillään hissukseen ja 8aikaan aamupuuro. Noin 8.30 aamutirsat 30 min ja leikitään sisällä/ulkoillaan.
Klo 11 lounas ja noin klo 12.30 unimaito päikkärit siinä 12.30-14.00 Välipala herättyä ja taas leikitään ulkona/sisällä. Päivällinen klo 17 ja maitohuikat. Riippuen päivän unisaldosta, ehkä pikku
tirsat. Iltapuuro klo 19 ja nukkumaan iltamaidon päälle noin klo 19.30. Lattialla touhuaa kovasti ja viihtyy itsekseenkin. Jonkinlaisia päikkäreitä on alkanut ottaa vasta 5kk iässä ja nukkuu ne sisällä vaunussa. Ulos ei ole nukahtanut koskaan.
Osaa ryömiä takaperin, pyörii napansa ympäri ja kierii vikkelästi. Hakee konttausasentoa ja istuu tuetta.
Meidän 6 kk päivä menee näin;
6 - 7 välillä herätys ja aamupala (jogurttisosetta)
9 maissa maitoa ja nukkumaan (nukkuu noin 30 minsaa sisällä)
10 - 11 aikaan perunaruoka
11 - 12 välillä päiväunille pihalle, maitoa
14 - 15 heräilee ja maitoa (nukkuu noin 3 tuntia)
17 maissa hedelmäsosetta
17-18 välissä saattaa ottaa pienet torkut
19 puuro
20 nukkumaan,velliä
Eli kiinteitä syödään neljä kertaa päivässä ja aamun ja illan välillä nukkuu noin 4-5 tuntia yhteensä. Yöllä nukkuu noin 10 tuntia, syö yhden kerran yössä. Ollaan alettu ruoan yhteydessä opetella nokkamukista juontia, ei pulloa ruoan kanssa.
Huono on viihtymään yksin lattialla, mutta jos siellä makoilee kaverina niin viihtyy paremmin. Vauva ei vielä käänny mahalleen (kyljelleen kääntyy) eikä juuri siis liiku. Selällään maatessa jonkin verran pyörii.
Siinäpä se rytmi, meillä on muskari yhtenä päivänä, vauva uinti viikonloppuisin ja vauvajumppa toisena päivänä. Vauva nauttii silminnähden näistä hetkistä kun tapaa muita vauvoja. Lisäksi käymme kaupoissa ja kaupungilla, ystävien luona ja muilla vauvatreffeillä aina välillä. Siinäpä se.
syö seuraavasti: n. klo.08 aamupuuro (1,5dl), n. klo. 10-10.30 lounas jälkiruokineen (yhteensä 1,5 purkkia), n. 16-16.30 päivällinen jälkiruokineen (yhteensä 1,5 purkkia) ja n. 20-20.30 iltapuuro (1,5dl). Tietysti sitten aina väleissä maitoa lapsentahtisesti.
Hän nukkuu ainoastaan yhdet päiväunet alkaen n. klo. 11-11.30 ja nukkuu vaihdellen 2,5-4h eli lounaalta aika pian nukkumaan ja heräillään ennen päivällistä.
Iltaisin yöunille aletaan n. klo. 22-22.30 ja heräillään hyvin vaihtelevasti 06-08.
Tyttö ei vielä nuku öitään vaan heräilee välillä hyvinkin tiheään. Vähintään kuitenkin jotain 3 kertaa yössä aina johonkin 15 kertaan, öisin ei ole syönyt johonkin aikaan, tissiä tarjoan vain jos muuten ei yöheräämisen jälkeen tule vaaville uni silmään eli nyt 6kk iässä on vähän alettu yösyötöiltä vierottaa.
Vaiheitahan nää kaikki tuntuu olevan eli saa nähdä millainen rytmi kuukauden päästä taas on. :) Tällä rytmillä ollaan menty tuolta 5kk iästä asti.