Kannattaa lukea!!!?

Minäkin olen kyllästynyt omaan elämääni. Yritin sitä muuttaa, mutta vaikeata oli. Muiden ihmisten ennakkoluulo minusta oli aina niin paha etten koskaan ystävystynyt kenenkään kanssa.

Lopulta annoin periksi, en jaksanut enään muuttaa elämääni. Aloin tutkiskelemaan ja otin elämästäni parhaimmalta tuntuvimmat asiat ja nostin ne jalustalle. Saatan olla päivät ja illat yksin itkien katkerana, mutta ainakin minulla on asiat jotka eivät koskaa minua tuomitse. Nämä pienet "ilot" auttavat minua selviämään huomiseen ilman että lopettaisin oman elämäni.

"Mikä tekee elämisestä elämisen arvoisen?" Minulta kysyttiin joskus ammattikoulu aikoina. En vielä tänäänkään ole löytänyt vastausta kysymykseen. Kenties jonain päivänä sekin asia vielä minulle valkenee...

En voi sanoa mitään mikä parantaisi oloasi, mutta yritä kestää. Jos ei ilosta riemuen niin sitten vaikka pahalla sisulla.

Masennukseen saa nykyään apua.
Mä tunnen monta tyyppiä, jotka on saaneet terapiasta apua.

Ystäviä tulee kun on rohkeasti muiden ihmisten parissa.
Ite sain monta ystävää nuorten raamiksesta.

Yritänhän minäkin olla jatkuvasti parempi ihminen.
Ehkä meidän kaikkien pitäisi nähdä se oma arvomme ja ymmärtää että olemme laadullisesti hyviä.

Kyllä tämä tästä

Itselläni oli paha masennus ala-asteella. Itkin joka ilta maailman pahuutta (jostain syystä) ja mikään ei tuntunut kivalta, vaikka itselläni oli kavereita (ja tyttöystävä kunnes jätti mut(siis 6-luokalla), mutta jatkuvasti tuntui että he kaikki olivat minua vastaan. Purin varmaan sitä pahaa, että olin joutunut asumaan eronneen alkoholisti isäni luona vuoden ajan (jotenki helevetissä eivät sossut uskoneet isän olevan alkoholisti). Lopulta pääsimme (minä ja pikkuveljeni) muuttamaan äidin luokse, mutta masennus jäi siitä kaikesta pahasta. Noh olin pari vuotta terapiassa, joka ei auttanut. Lopulta minut passitettiin ns. ''osastolle''. Oikeastaan se koostui 3 eri osastosta. ensimmäisellä osastolla jouduin olemaan 1kk ja toisella 1 ja puoli kk. Ensimmäisellä osastolla raivosin jatkuvasti, mutta sitten aloin ymmärtää elämän pieniä hyviä asioita. esim. vapaus (osastolta ei saanut lähteä pois). Noh kun minut siirretiin toiselle osastolle, en raivonnu siellä ollenkaan, vaan olin kohtelia perseennuolija kaikkia kohtaan. Näyttää siltä että vapaudenriiston pelko ajoi masennukseni pois :P.

Kyllä se ainakin minulla auttaa, jos tiedän edes jonkun lukevan vuodatustani. Tälläkin hetkellä kaverin maililaatikko alkaa varmaan olla ratkeamispisteessä sen takia, mut tiedän sen kuitenkin lukevan ne ja ajattelevan mua. Jos nyt ihan rehellisesti saa sanoa, niin itseään muuttamalla ei saa aikaan kun paskaa.. Siis suomeks sanottuna, sä muutut sellaiseksi jollaisena luulet ihmisten sut haluavan. Ei toimi sillä tavalla, ei itseään voi loputtomiin muuttaa ja oikeasti se ei edes auta. Totuus on, että pitää vaan löytää joku joka todellakin voi elää sen asian kanssa, että sinä olet sinä etkä mikään muovailuvaha. Mä oon itse ollut tilanteessa, jossa oon yrittäny venyä ja paukkua sitä mukaa ku tuntuu et joku haluaa, mut ei se todellakaan kannata. Rikot itses ja huomaat kadottavas pian kaiken joka sussa oli aitoa. Oo kiltti äläkä tee sitä, ihan vaan itsesi takia älä tee sitä. Olisko apua jos voisit kohdistaa ton purkamisen jollekin yksittäiselle henkilölle? Jos yhtään kiinnostaa, niin voin laittaa sulle tänne vaikka mun sähköpostiosoitteen mihin voit kirjoittaa. En kuitenkaan viitsi laittaa sitä, ennen kun tiedän kiinnostaako sua ollenkaan :)
Jokatapauksessa, muuttumalla susta ei tuu mitään parempaa. Varmasti vaan huonompaa!