Hiekka savusi, upotti. Satoi pieniä kiviä… Joskus suurempia, pään kokoisia kappaleita rikinhajuisia. Tuuli oli kova. Minua palelsi. Oli vaikea osoittaa suuntaa ylös tai alas, sillä halkeamista purkautuva kaasu sai pääni sekaisin. Eikä mitään muuta näkymää ollut kuin riehuvat savupilvet, kylmyys, maaperän vapina, taivaalle purkautuvat höyrypilvet… selkäsi.
Istahdin tuhkaan lukemaan kirjaa. Se kertoi parisuhteesta jossa nainen koki olevansa loukussa omassa itsessään ja mies yritti näytellä tämän pelastajaa, ritaria, jolle nainen hymyttä nauroi. Kirja oli kiinnostava. Unohdin missä olin ja sukelsin sanoihin... magmaan. Hän luultavasti katseli minua juuri silloin kun upposin näkyvistä. Eikä hän tehnyt elettäkään. Ritari hänessä oli voimaton, hauras, kevyt kuin basaltti.
Yöllä vapina lakkasi. Oli aivan tyyntä. Mustalle taivaalle syöksyi tulipunaista laavaa metelin ja jytinän seassa. Kaikki muuttui punaiseksi: taivas, rinne, kirjani sivut. Ihmiset olivat hengenvaarassa.
Olen luvannut itselleni hypätä yli jokaisen sellaisen kohdan jossa nainen puhuu rakkaudesta. En suuremmin enää välitä lukea sellaisia tekstejä. Minun oli hypittävä pitkiä osuuksia. Tämän jälkeen kokonaisuutta oli enää vaikea hahmottaa. Kirja palaa käsissäni. Riisuin sormuksen sormestani ja hieroin ihoon painunutta valkeaa uraa. Minulle tuli mieleen kevätkylvö ja pölyävä peltotilkku, linnut,kadonnut lapsuus... peili.
Miksi
sisälläni on maailman kaikki rikkaus mutta käsissäni ei mitään. Sormus putosi tuhkaan, katosi näkyvistä. Selkäsi.
Lopettakaa. Antakaa minun olla. Olen kyllästynyt kaikkeen. Tilasin aamiaiseksi tomaatteja ja mozarellaa, oliiviöljyä… lehden. Olen odottanut lasta. Kukaan ei tullut ovesta tänä aamuna. Olen saanut vihdoinkin olla rauhassa. Maata yksin sängyssä ja syödä lukkojen takana, lukea.
Tomaatit kuivuvat. Lehdenkulma syttyy tuleen. Etsin sormusta hädissäni, mutta en enää löydä sitä. Käteni ovat likaiset. Tulivuori purkautuu pihoille. Ihmiset juoksevat hehkussa mukanaan arvokkaat tavaransa: perintöpöytä, televisio. Joku on unohtanut jotain ja palaa takaisin, etsii kuumeisesti kunnes luovuttaa, juoksee muiden luokse turvaan. Edes lapset eivät itke.
Se vyöryy kohti, hautaa alleen ja sytyttää talot ja pihat.
Hän tuli ovesta ja katsoi minua. Miten sääli ei hänelle sovikaan, vaaleanpunainen paita. Eikä hänellä ole mitään käsitystä siitä miten julma nainen voi olla. Hän on ihminen oviaukossa molemmilla puolillaan tyhjyys. Ja tuo katse joka odottaa, olettaa...
Istahdin tuhkaan lukemaan kirjaa. Se kertoi parisuhteesta jossa nainen koki olevansa loukussa omassa itsessään ja mies yritti näytellä tämän pelastajaa, ritaria, jolle nainen hymyttä nauroi. Kirja oli kiinnostava. Unohdin missä olin ja sukelsin sanoihin... magmaan. Hän luultavasti katseli minua juuri silloin kun upposin näkyvistä. Eikä hän tehnyt elettäkään. Ritari hänessä oli voimaton, hauras, kevyt kuin basaltti.
Yöllä vapina lakkasi. Oli aivan tyyntä. Mustalle taivaalle syöksyi tulipunaista laavaa metelin ja jytinän seassa. Kaikki muuttui punaiseksi: taivas, rinne, kirjani sivut. Ihmiset olivat hengenvaarassa.
Olen luvannut itselleni hypätä yli jokaisen sellaisen kohdan jossa nainen puhuu rakkaudesta. En suuremmin enää välitä lukea sellaisia tekstejä. Minun oli hypittävä pitkiä osuuksia. Tämän jälkeen kokonaisuutta oli enää vaikea hahmottaa. Kirja palaa käsissäni. Riisuin sormuksen sormestani ja hieroin ihoon painunutta valkeaa uraa. Minulle tuli mieleen kevätkylvö ja pölyävä peltotilkku, linnut,kadonnut lapsuus... peili.
Miksi
sisälläni on maailman kaikki rikkaus mutta käsissäni ei mitään. Sormus putosi tuhkaan, katosi näkyvistä. Selkäsi.
Lopettakaa. Antakaa minun olla. Olen kyllästynyt kaikkeen. Tilasin aamiaiseksi tomaatteja ja mozarellaa, oliiviöljyä… lehden. Olen odottanut lasta. Kukaan ei tullut ovesta tänä aamuna. Olen saanut vihdoinkin olla rauhassa. Maata yksin sängyssä ja syödä lukkojen takana, lukea.
Tomaatit kuivuvat. Lehdenkulma syttyy tuleen. Etsin sormusta hädissäni, mutta en enää löydä sitä. Käteni ovat likaiset. Tulivuori purkautuu pihoille. Ihmiset juoksevat hehkussa mukanaan arvokkaat tavaransa: perintöpöytä, televisio. Joku on unohtanut jotain ja palaa takaisin, etsii kuumeisesti kunnes luovuttaa, juoksee muiden luokse turvaan. Edes lapset eivät itke.
Se vyöryy kohti, hautaa alleen ja sytyttää talot ja pihat.
Hän tuli ovesta ja katsoi minua. Miten sääli ei hänelle sovikaan, vaaleanpunainen paita. Eikä hänellä ole mitään käsitystä siitä miten julma nainen voi olla. Hän on ihminen oviaukossa molemmilla puolillaan tyhjyys. Ja tuo katse joka odottaa, olettaa...
Vastaukset 7
Vanhimmat
'
en ymmärräkään mitään, yhtään mitään ja kohta taas ymmärrän. Luen niin mielelläni tekstejäsi, ehkä juuri siksi että harvoin ymmärrän niitä, jokin pieni aavistus kulkee vierelläni, mutten saa siitäkään tukea. Tunne on vahva, mutta minulle vieras, määrittelemätön vielä. Itsekkäänä toivon, että tekstejäsi riittää ainakin siiheksi, että saan kiinni tunteesta...
Kiitos!
Ryhdyin tuossa itse pohdiskelemaan mikä tuo kummallinen tunne on, mutta se ei avautunut kirjoittajallekaan, kuitenkin se on lähes vallitseva, lähes aina paikalla, kun kirjoitan. Se on kummallinen outouden tunne, sekoitus pelkoa ja hämmästystä, pohjattomuutta ja ahtautta, sekä kaikenlaista muuta summittaista blaa-blaata.
Kiva kun pidit!
Sinun juttujasi on todella mukava lukea. Heti kun pääsee tekstiin sisään, niin se loppuu kesken. Odottelen jatkoa mutta sitä ei kumminkaan tule.
Kirjoitat todelle hyvin ja värikkäästi, oletko harrastanut kirjoittamista pitkäänkin?
Mun pitää kirjoittaa sulle joskus sellainen ventetty versio, ihan vain säästääkseni hermojasi.
En ole oikeastaan harrastanut kirjoittamista ollenkaan - mitä nyt tänne olen kirjoitellut joutohetkinäni, tosin jo vuosia.
Minulla menee helposti työpäivä, kun mietin kaikki mahdolliset tapahtumat miten tarina voisi jatkua. Onneksi minun ei tarvitse ajatella tehdäkseni työni oikein :-).
Bravo !
Hyvinhän juttu soljuu ja juoksee.
Mutta: jos lehdenkulmat syttyvät tuleen, silloin ei ole kylmä eikä istuta tuhkaan lukemaan kirjaa. Silloin juostaan ja kovaa. Näin väittäisin tulivuorenpurkausta kokemattomana lukijana.
Tietenkin tarinassa purkautuu kaikenlaisia kaasuja, jotka saavat pään sekaisin...
Mukavahan tällaisen tajunnanvirran mukana on seilata.