viime vuonna

8kk työsuhde ja tänä vuonna 3kk,minkä mukaan päiväraha maksetaan?
Jos jään työttömäksi,eli 8kk vai otetaanko tuo 3kk mukaan,siinä on parempi palkka.Olen saanut vuoden alussa jo 2kk päivärahaa,eli onko se sama,vai meinaako siihen tämä 3kk parempi palkkanen työ.
2202
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Riippuu siitä, milloin sinulle on edellisen kerran määritelty päiväraha. Jos se on määritelty ennen 8 kk:n työsuhdetta, niin sinullahan on täyttynyt ns. paluuehto, jos työaika on ollut siten, että 18 h/kalenteriviikko täyttyy.

Jos em. tilanne on, niin sitten päiväraha määritellään uudelleen edellisen määrittelyn jälkeisistä työsuhteista taannehtivasti siten, että määrittelyyn mukaan otettavat työsuhteet otetaan taannehtivasti työkkäriin ilmoittautumisesta lähtien. Riittävää olisi 8 kk:n palkkatiedot, vaan kun sinulla on sekä 8 kk:n että tuo 3 kk:n työsuhteet, niin luultavasti se määritellään molempien työsuhteiden palkasta yhdessä ihan käytännön syistä.

Jos em. tilanne on, niin tuon 8 kk:n työsuhteen perusteella ei ilmeisesti ole määritelty päivärahaa uudelleen, koska siihen ei taida sisältyä 34 sellaista kalenteriviikkoa, joissa työaika olisi väh. 18 h/viikko.

Jos sen sijaan päivärahasi on määritelty esim. tuon 8 kk:n työsuhteen jälkeen, niin tuo 3 kk:n työsuhde ei vielä aiheuta päivärahan uudelleen määrittelyä, vaan saat saman päivärahan kuin ennen työsuhdetta.

Äänestä
  • joo kyllä se määriteltiin 8kk jälkeen uudelleen eli saan sitten jos ei työtä löydy tuon 8kk mukaan,näin se menee sitten.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


liian vaikeaa kirjoitti:

8kk työsuhde ja tänä vuonna 3kk,minkä mukaan päiväraha maksetaan?
Jos jään työttömäksi,eli 8kk vai otetaanko tuo 3kk mukaan,siinä on parempi palkka.Olen saanut vuoden alussa jo 2kk päivärahaa,eli onko se sama,vai meinaako siihen tämä 3kk parempi palkkanen työ.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu