Sohaisen taas muurahaispesää kun tästä asiasta nykyiset ja entiset kirjoittelen....mutta on ihan pakko ihmetellä, että miksi niin kovin useasti ne ex puolisot ovat mustasukkaisia miehestään vielä useita vuosia eron jälkeen? Haluavatko he todella miehensä takaisin, vaikka erosta on aikoinaan yhdessä sovittu ja yhteiselo on ollut mahdotonta? Vai huomaako moni ex vasta eron jälkeen, että olipas hyvä mies, miksi ihmeessä päästin hänet menemään? Vai käykö lapsen omaavilla ex naisilla niin huono flaksi miesmarkkinoilla, ettei uutta kumppania löydy millään ja tämän vuoksi halutaan ex mies takaisin?
Nämä kysymykset nimittäin itse haluaisin kysyä mieheni exältä, mikäli olisimme puheväleissä. Hän on koko suhteemme ajan koittanut laittaa kapuloita rattaisiin tavalla tai toisella. Hän ei myöskään ole kyennyt aloittamaan uutta suhdetta tämän neljän vuoden aikana. Tätä kiusantekoa siis jatkui tasan niin pitkään, kunnes menimme mieheni kanssa naimisiin ja meille syntyi vauva. Kuultuaan näistä asioista, miehen ex sairastui syömishäiriöön. Nyt hän tuntuu vihdoin parantuneen sairaudestaan ja jopa löytäneen uuden miehen rinnalleen. Elämä on muutenkin rauhoittunut, eikä miehelleni enää satele exän toimesta kymmeniä kettuiluviestejä päivässä.
Oliko tässä kaikessa kiusanteossa siis loppujen lopuksi kysymys siitä, että ex niin kovasti koitti erottaa minut ja mieheni, mutta vasta avioliittomme ja lapsemme syntymä olivat hänelle riittäviä todisteita siitä, ettei mieheni todellakaan aio enää koskaan palata hänen luokseen.
Miten moni exä mahtoi tunnistaa itsensä tästä? Eli että kaiken kisanteon pohjalla onkin halu saada ex mies takaisin. Miksi ihmeessä? Ja tämä tilanne tosiaan jatkuu usein vuosia eron jälkeen. Tämä on mielestäni erittäin outo ilmiö, mutta tätä palstaa lukiessa huomaa, että näköjään valitettavan yleinen naispuolisten exien keskuudessa.
Nämä kysymykset nimittäin itse haluaisin kysyä mieheni exältä, mikäli olisimme puheväleissä. Hän on koko suhteemme ajan koittanut laittaa kapuloita rattaisiin tavalla tai toisella. Hän ei myöskään ole kyennyt aloittamaan uutta suhdetta tämän neljän vuoden aikana. Tätä kiusantekoa siis jatkui tasan niin pitkään, kunnes menimme mieheni kanssa naimisiin ja meille syntyi vauva. Kuultuaan näistä asioista, miehen ex sairastui syömishäiriöön. Nyt hän tuntuu vihdoin parantuneen sairaudestaan ja jopa löytäneen uuden miehen rinnalleen. Elämä on muutenkin rauhoittunut, eikä miehelleni enää satele exän toimesta kymmeniä kettuiluviestejä päivässä.
Oliko tässä kaikessa kiusanteossa siis loppujen lopuksi kysymys siitä, että ex niin kovasti koitti erottaa minut ja mieheni, mutta vasta avioliittomme ja lapsemme syntymä olivat hänelle riittäviä todisteita siitä, ettei mieheni todellakaan aio enää koskaan palata hänen luokseen.
Miten moni exä mahtoi tunnistaa itsensä tästä? Eli että kaiken kisanteon pohjalla onkin halu saada ex mies takaisin. Miksi ihmeessä? Ja tämä tilanne tosiaan jatkuu usein vuosia eron jälkeen. Tämä on mielestäni erittäin outo ilmiö, mutta tätä palstaa lukiessa huomaa, että näköjään valitettavan yleinen naispuolisten exien keskuudessa.
Vastaukset 15
Vanhimmat
siihen että eksät alkaa sen mäkätyksensä tästäkin aiheesta
itse nyksänä ja eksänä ihmettelen samaa, mietin välilä olenko luonnonoikku kun annan ex mieheni elää rauhassa elämäänsä uuden puolison kanssa
yleistystä oikein urakalla,ja päin mäntyä meni.
todellakaan en ainakaan minä ole ex-miestäni takaisin haluamassa. Tosin en halua ketään muutakaan. Jopa neljä vuotta ilman että löytää rinnalleen kumppanin on sinusta ihmettelyn asia...hoh hoijaa. Onko se että haluaa elää itsekseen jotenkin merkki siitä että hakkailee exänsä perään???
Mua ei kiinnosta exän asiat pätkääkään, ainoa asia jossa joudun ikävä kyllä "häiritsemään" ex-miestä ovat lapset. Tosin hänen nykyinen vaimonsa ei tästä pidä. Johtuuko sitten hänen mustasukkaisuudestaan, ehkäpä. Mutta kun mies ei ole halunnut tehdä tapaamisopimusta niin pakko kait niistä jotenkin on sopia keskenään.
koski sinua? Niin tyypillistä eksää, sinä sinä sinä ja vielä kerran sinä!
siis mitä? eikös eron jälkeen pidä ajatella sitä itseä eikä sitä exää tai varsinkaan nyksää? Näin teen minä ainakin.
Minä en ex:ää ottaisi takaisin vaikka miten haluaisi takaisin tulla. En ole enää niin tyhmä ja sinisilmäinen että häneen sotkeentuisin ja ennen kaikkea häneen luottaisin. Hän päätti lähteä meidän elämästä joten hän teki valintansa. Saa kyllä elää elämäänsä ihan rauhassa. En soittele enkä lähetä mitään viestejä. Muutaman kerran erehdyin häiritsemään hänen uutta elämäänsä kysymällä voisiko ottaa lapset yhdeksi yöksi. Ja kun aina sain kieltävän vastauksen niin opin, etten enää vaivaa häntä tällaisilla asioilla. Saa itse ottaa yhteyttä kun/jos haluaa lapsia joskus tavata.
että pystyt muka johonkin. Itse heitin oman ex miehen pellolle, enkä haikalile sitä takasin, parempi vaan jos joku saman tasoinen nainen ottaisi ja veisi pois vaikka Indokiinaan!
Ei itsetunto sulla voi kovin korkea olla, jos pitää itseä kehua, ja kuvitella että exä murtuu?? heh hee...
Että haikaillaan ex miehen perään?!! Voi voi sentään, jos me haikaltaisi niin ex mies sataisiin takasin koska vaan, jos haluttais, ei haluta ei,ei meitä teinityöt pidättele. Heh heh... kasvappas aikuiseksi ennenkuin keskustelet aikuisten välisistä asioista.. heh..
Aivan, juuri näin, kasva aikuiseksi jne jne. No, olen jo 35-v eli ihan suht aikuinen kait, paitsi en tietty exien mielestä henkisesti ....
On se kumma kun ei voi asiallisia vastauksia saada. Näkeehän sen nyt urpokin, että jostain kiikastaa, kun täytyy ex miehen perhettä kiusata. Mikähän tämä juttu sitten on, ellei mustasukkaisuus tai halu saada se ex mies takaisin? Voisiko joku ex vastata, kiitos? Ja haluan nyt korostaa, että mies ei ole pettänyt, jättänyt tms. vaan eroon päädytty yhteisymmärryksessä. Joten mistä voi silloin exien kenkä puristaa??
"voi voi sentäs,jos me haikailtaisi niin ex mies saataisiin koska vaan takas" ja tälläinenkö puhe on aikuisten puhetta???
johan on...
tuskin alkuperäinen tarkoitti yleistää,kertoi yksityiskohtia OMASTA tilanteestaan eikä yleistänyt...
niin iällä ei ole väliä!! Nyksistä kaikki exien yhteydenpidot on kiusaamista ja häiriköintiä. On niitä jotka ovat onnellisia että on päässy exästä eroon. Itse ainakin olen lasteni kanssa paljon onnellisempi kun ei mies ole mailla ei halmeilla. Toisinaan toivon ettei olisi koskaan elämääni ilmestynytkään, mutta sitten minulla ei olisi näitä ihania lapsia, että sen verran olen hänelle kiitollinen, muuta minä ja lapset emme hänestä kaipaa. Melko urpo ihminen!
on voinut viellä jotakin jäädä hampaan koloon. jos ero on selvä ja ok ja ihmiset puolin ja toisin fiksuja ei tälläsiä synny. JA se voi olla meidän suomalaisten perus jäyhä luonnekkin siinä "ei haluta että toinen on onnellinen" niin jotakin kiusaa on keksittävä;D
Eroon liittyy tietty surutyö. Se vie aikansa. Miehesi ex on käynyt asian läpi omalla aikataulullaan ennen uutta suhdetta. En usko että hän haluaa tai on halunnut exää takaisin, toisinaan uuden elämän haasteet ja vastuun kantaminen yksin on aluksi ahdistavaakin.
Se mitä kukakin kokee kiusaamiseksi on tietenkin yksilöllistä. Jos on yhteisiä lapsia, niin yhteydenpitoa ei niin vain katkaista.
Itse huomaan "kestäneeni" exän huonoja puolia avioliitossa paremmin kuin nyt. Tuskaannun hänen reaktioihinsa/toimintamaleihinsa nopeasti, koska ne ovat niin ennakoitavissa. Siksi voin sanoa kipakastikin ja ex voi kokea sen epämielyttävänä. Mutta minun ei kertakaikkiaan enää tarvitse sopeutua kaikkiin kummallisuuksiin. Eli sinänsä minut voisi tulkita kiusaaja exäksi.
Erosta olen helpottunut, vaikka mieheni vieläkin vuosien jälkeen ehdottaa yhteen paluuta (ja samalla uudessa suhteessa). En usko että hänkään silti sitä toivoo, kokeilee varmaan vaan voiko käyttää valtaansa.
Olen ihan kiva ja exäkin on ihan kiva, emme vain sopineet toisillemme. Emme osanneet kasvaa ja rakentaa suhdettamme. Kumpikin on oppinut virheistään ja niiden oppien hedelmät ovat nyt uusissa suhteissamme. Keskenämme se ei olisi onnistunut, koska suhteemme dynamiikka oli liian vakiintunut.
parempi kirjoittaa sille miesystäväsi entiselle puolisolle kirje henk.kohtaisesti..ennemmin kuin täällä yleistää asioita,jotka kuitenkin koskevat VAIN sinua.
Monikin eronnut mies/tai nainen on edellisen suhteensa mielestään pois pyyhkinyt ja jatkaa hyvinkin onnellisena uutta suhdettaan/avioliittoaan.
Itse olen eronnut yli viisi vuotta sitten,enkä kertaakaan ole haikaillut entisen mieheni perään..kaipasin kyllä eron alussa yhteisiä muistoja,entistä kotiamme ja surin sitä että lasten ei annettu elää lapsuudenkodissa, kavereidensa lähellä.
Mutta se oli aivan normaalia,ja kuuluu tähän elämään.
Miksi olet kirjoituksessasi niin katkera entisiä puolisoita kohtaan?Kyllä se flaksi kävi itselläkin eron jälkeen..ei vain ollut mielenkiintoa uuteen suhteeseen,oli muutakin tekemistä.
Saattaahan sitä joku eron jälkeen huomatakin että entinen puoliso oli sittenkin se "oikea"..vaan myöhäistäpä se silloin jo on.Harvemmin kun ne uudelleen lämmitellyt suhteet toimivat.
Entinen puolisoni meni naimisiin n.vuosi eromme jälkeen,ja lapsikin heille syntyi.Missään vaiheessa en tuntenut katkeruutta,enkä ees vihaa..en ees kapuloita rattaisiin iskenyt.Kunhan vain toivotin heille onnea elämäänsä.
Se että itse olet kokenut asiat noin,ei tarkoita että se olisi vain yksi ja ainoa totuus.
Ihmettelen kuitenkin miksi tällä palstalla yhä vaahtoat vanhasta asiasta?
...tuo kuvatunlainen tilanne on kuitenkin täyttä totta, kuten tältä palstalta saamme lukea, joten ei tuo nyt ihan turhaa yleistystä välttämättä ole....katkeruutta on useasti puolin ja toisin, jos ihmiset olisivat aina fiksuja, ei tätäkään palstaa varmaan olisi.
omasta elämästään..ei tarkoita sen olevan totta ja samaa muillekin eronneille.
Ja lopussahan hän kirjoitti että asiat ovat nyt toisin..joten miksi kaivella vanhoja asioita kun tilanne on toinen..miksei osaa jatkaa elämässä eteenpäin?
Tuliko siis ap.lle "hyvä mieli"kun sai taas kerran syyllistää miesystävänsä entisen puolison??