Kaikki mollaa Paimiota ja asioita siellä,kertokaa nyt joku positiivinenkin asia ,täytyyhän niitäkin olla ,kun asukkaitakin on niin roimasti.
mukavia asioita
kait niitäkin on
443297
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 44
Vanhimmat
liikuntakykyisille,mutta entäs sitten,kun jalka ei enää nouse toisen eteen?
Ei tarvii kävellä - pysyä vaan pystyssä!
hiihtoputkesta, jäähallista, lämmitettävästä jalkapallokentästä, muovitetusta hyppyrimäestä, uimahallista tai muusta kiinni.
ilo tulee itsestä, ja niinollen onnellinen on
siellä missä itse kulloinkin liikkuu, eli ei
ole paimiosta mitenkään kiinni.
aukaise silmäsi nauti luonnosta, sitähän riittää,
paimion ulkopuolellakin, ns. järvisuomessa,,, tai
hämeenharjuilla, tai vaikkapa turussa.
täältä on hyvät liikenneyhteydet lähikaupunkeihin, moottoritietä pitkin pääsee aika nopeastikin.
Äsken kävin apteekissa ja aikoessani maksaa viis'satasella, kerrottiin, että eivät huoli niin suuria seteleitä.
No, tästä lähin teen lääkeostokseni Kaarinassa tai muualla.
Melkein samalla tavalla kävi n. 10 vuotta sitten, kun Ärrällä yritin lunastaa 120 mk:n pelivoittoa, eivät maksaneet ulos niin suuria voittoja. Sehän on nykyrahassa vain 20€. Enpä ole sen jälkeen käynyt Ärrälläkään, pelit vein Mäenpään Grillille, kunnes lopulta siirryin nettipelaamiseen.
vakavia juttuja. en ihmettele ettei apteekilla
sellaiseen vaihtorahoja ole, kaupunkikin maksaa
kesätyöntekijälle 500 euroa kuukaudessa palkkaa,
niin että mieti sitä kuinka iso raha on 500 euroa?
pankki on ainakin velvoitettu pienimään setelit
vaikka kolikkoihin asti,,, jos pyytää
vaan myös köyhiä.
Tämä tapahtui hieman ennen sulkemisaikaa, joten kyllä sinne olisi päivän aikana kertynyt enemmänkin rahaa. Lääkkeet maksavat paljon.
Kouluttamaton kesätyöntekijä voi saadakin sen 500€/kk, mutta ei se iso summa ole. Viikossa menee tuon verran jo pelkkiin ruokalaskuihin. Kauppaan kyllä kelpasi käteinen, jollei olisi kelvannut, niin olisi kauppakin vaihtunut.
Sitä paitsi, joku tuolla alempana ihmetteli, että miksei käynyt pankissa rikkomassa rahaa? No, siksi, että se viis'satanen on aivan laillista rahaa Suomessa, jollei olisi, niin se pitäisi ottaa pois yleisestä käytöstä ja samalla ehkä ottaa ne yhden sentin kolikotkin käyttöön, ainakin Paimiossa.
Jos henkilökunta ymmärtää paremmin sellaisia summia. Siihen tiskille kun heittäisi sellaisen muovikassillisen viis'senttisiä, niin olisivat varmaan ikionnellisia.
Muualla puhutaan euroista, mutta Paimiossa lasketaan vielä markoissa. Eiköhän olisi jo aika tulla 2000-luvulle?
kun se on suljettu? Mahtaisivatko sittenkään tulla aukaisemaan, vaikka jonoa olisi kuinka paljon oven ulkopuolella?
mutta onkin jo paljon. 10 000 markan kuukausipalkka on kuule vain n.1650 egee niin, rupea siitä tekeen 500 egen ostoksia, ei haittaa
ajatteletko markoissa vaan euroissa, mää ajattelen
rahat ei riitä.
Mitä sä jankutat niistä markoista, kaikki hinnat ilmoitetaan euroissa, eikä kukaan tienaa nykyään 10.000mk vuodessa.
Jotkut eivät näköjään opi mitään uutta, ehkä siksi se palkkakin on niin huono.
tyhjästä on paha nyhjästä
Paimiossa kannattaisi varmaankin suorittaa kauvauksia. Löytyisi ehkä tuoreita jälkiä kivikaudelta. Paimio on kehityksen jarru.
Vaan taidat olla ihan maalainen kun kannat tuollaisia summia käteistä lompakossa. Kortilla maksetaan kaikki lottorivä suuremmat ostokset.
että Paimiosta on löytynyt mm. vaurasta asujaimistoa osoittanut kaulakääty käivauksissa!!
Sen mallilla tehtyä Paimion käätyä myydään kultasepänliikkeissä, no, sinä et niissä varmaankan asioi, vain pikaruokaloissa ja autokeitaissa sekä juottoloissa...!?
Epäolennaista, onko kysymyksessä kuukausi vai vuosi, sillä on aivan sama, missä ajassa sen 10.000mk maksetaan, koska se on 0 euroa kuitenkin. Jos tienaat miljoona markkaa, niin sekin pysyy nollana.
Eli lopputulos on aina sama 0.
Jos kuitenkin pystyt todistamaan, että joku vielä saa palkkansa markoissa, niin myönnän tappioni. Laita vaikka linkki.
Mutta olen edelleenkin sitä mieltä, että olisi aika jo tajuta Suomen siirtyneen euroihin. Jos sinun palkkasi maksetaan markoissa, niin sinua kusetetaan, sillä se on leikkirahaa.
Ja onko hinta markoissa vai euroissa?
Kortilla maksetaan suuremmat ostokset, pikkuostokset eli alle tonnin maksetaan rahalla. Lotto menee suoraan veikkauksen pelitililtä automaattisesti, on vanhanaikaista kiikutella niitä lappuja kioskeihin tai kauppoihin, vain juntit ja eläkeläiset niin tekevät.
Paimion R-kioskilla on aina jonoa lottokupongin täyttäjillä kun menee vaikka pakettia tms, hakemaan postista. Lotto maksetaan tietty käteisellä kuinkas muuten Paimiossa.
villieläimiä omasta takaa, ettei tarvitse lähteä Korkeasaareen asti. Apina ilmeisesti vielä puuttuu vai osaako joku nimetä sellaisenkin?
sellainen jehovantodistaja,joka muistutti apinaa, muttei ole enää elossa, joten ei saa puhua pahaa.
evoluutio,evoluutio,,,, ja meinaatko olla muita
ihmisiä parempi? ai niin täähän on pikkasen parempi paimio, kehu haisee
että nämä "hengen lähettiläät" tulivat aina kaikkein kiiruummalla aikaa esim., kun heinänkorjuu oli käynnissä ja sade uhkasi. Niinpä ei heitä kuklaan ehtinyt kuuntelemaa saatika katselemaan. Sen kuitenkin muistan, että väitti, ettei kuole koskaan, mutta niin vaan kuukahti.
Paimiossa eläminen sentään ihan mukavaa... jokaisella on omat mielipiteensä ja hyvä niin.. minusta Paimiossa on hyvä asua ja elää, ja nauttia vaikka vaan ihan pienistä asioista ,vaikka voikukista, niitä riittää monelle nurmikolle.. ja katsominen ei maksa mitään.. ei tarvita euroja, eikä dollareita.
ovat jo kuihtuneet, enää näkyy vaan karvapalloja tuulessa. Nyt on harakankellojen aika.
metsässä, kuunnella lintujen laulua ja tuntea oravanmarjan kukkivan. Valkolehdokki kuitenkin vie voiton huumaavan ihanalla tuoksullaan.
iki-ihanasta ja harvinaisesta valkolehdokista;http://fi.wikipedia.org/wiki/Valkolehdokki
vastamyrkkyä tuolle sianpaskan hajulle.
valkolehdokkia. Ihana on tuoksu, jota ei voi hajuvesi korvata.
oleellisen paimiolaisista - hyvin harvoin mitään järkevää juttua ja sittenkin jonkun pitää haukkua apinaksi tai idiootiksi tmv.
lapsiperheelle tää on ihan hyvä paikka asua - parempi kuin Turku
tervetuloa vain Paimioon ,täällä on 98% kunnollisia ihmisiä ja lapsille erittäin turvallinen kaupunki .
alle jäänyt.
Kunnollisia ja turvallisia koulureittejä puuttuu.
Vähän leikkipuistoja,jne.
Ei ole. Päiväkotipalvelut ei ole laadukkaita. Lapset joutuu kuskaamaan kouluun Turkuun tai Kaarinaan. Päiväkodissa tönitään ja kiusataan ja henkilökunta hymistelee. Jos lapsi ei halua mennä päiväkotiin tai menee sinne itkun kanssa kaikki ei ole kohdallaan. Kaipaa entistä päiväkotiaan joka ei ole Paimiossa.
Paimiossa on monta hajutonta sikalaa..
No, tulee mieleen sellainen asia, että Persut. Mitä niistä? Ei mitään. sillä olen tavannut heitä ja ovat aivan yhtä tyhmiä kuin muinaiset kommaritkin. Sieltä tulee heidänkin touhunsa. Eli, ymmärrä ja äänestä, mutta älä äänestä Perusvenäläistäpuoluetta. Ymmärrän kyllä, jos Venäjä on ihannemaa ja Ruotsi paskamaa. Persut äänestää Venäjää. Suomalaiset äänestää Pohjaismaista demokratiaa.
Salossa on urpoa sakkia joten kyseinen kylä Paimio on samaa sarjaa.
Kannattaa kiertää kaukaa.
Joo saman olen huomannut. Ei kun asunto myyntiin. Virheliike muuttaa Paimioon.
Mitä alöitukseen tulee, niin kiertoliittymään on saatu rahaa. Se ainakin on hyvä asia.
Kiertoliittymä on ihan turha, Paimiolaiset ei osaa käyttää sitä, tulee olemaan pahempi kolarirysä kuin nykyinen ihan normi risteys jota paimiolaiset ei osaa sitäkään käyttää, koska malttia ei ole ja kyrpä on aina otsassa.
Niin. Ajellaan ohitse kiukkuisen näköisenä 50 km:n rajoitusalueella. Sitten kun saa oikeasti ajaa kovaa kun päästään moottoritielle hidastellaan tientukkona. Kovia kuskeja rajoitusalueella. Missä Paimiossa on poliisit. Paimioon pitäisi ehdottomasti saada peltipoliiseja, niitä on muualla useita samalla tieosuudella vaikka ihmiset ihan oikeasti osaavat noudattaa rajoituksia.
Helsinkiin pääsee aika nopeasti, noin 1 h 30 min.
Jos tykkäät nuoresta lihasta niin Paimiosta saa lukiotyttöjä aika hyvin.