Yrjölän puuro?

Kertokaahan nyt joku sen Yrjölän puuron resepti, kiitos! Ja jos teillä on joitain muita kotiruokareseptejä, niin jakakaa ne muiden kanssa, on kiva kuulla muidenkin kotisoosien ohjeita.
51440
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

YRJÖLÄN PUURO

1 dl kokonaisia tattarisuurimoita
1 dl hirssisuurimoita (hersryynejä)
1 dl riisiä, mieluummin tummaa
1 dl ohrasuurimoita (voivat olla myös rikottuja)
noin 2 litraa vettä
5 g merisuolaa

Suurimoiden annetaan liota ennen paistamista 6-10 tuntia. Liotusvettä ei kaadeta pois, vaan se jätetään puurovedeksi. Merisuola lisätään vasta liotuksen jälkeen. Puuron voi keittää tai paistaa 180 asteessa vähintään 2 tuntia. Puuroon lisätään paistamisen loppupuolella merilevää, parsakaalia, ruusukaalia, kukkakaalia tai muita kaaleja, porkkanaa, lanttua tai muita kasviksia tehosekoittimella soseutettuna tai todella hienoksi raastettuna. Mustikkaa ja omenaa voi myös lisätä. Kypsä puuro säilyy jääkaapissa noin viikon verran ja pakastettuna varsin kauan. Puuron voi pakastaa annospusseihin. Puuroon lisätään ennen tarjoilua raakaa lihaa (parasta olisi lampaanliha, kalkkuna, kana tai riista) tai naudan mahaa ja 1 rkl kylmäpuristettua öljyä. Lihan sijasta puuroon voi lisätä kerran viikossa kypsennettyä kalaa. Jos Yrjölän puuroa annetaan 1/3 päiväannoksesta ja muu ruoka on kuivamuonaa, ei lisävitamiineja tarvita. Jos annat sitä enemmän, lisää puuroannokseen ennen tarjoilua Citro-Oskaa.

Äänestä

Tässä myös "pikapuuron" ohje.

1 dl tattarihiutaleita
1 dl hirssisuurimoita
1 dl tummaa riisiä
1 dl ohrahiutaleita
n. 2 litraa vettä
5 g merisuolaa
Juureksia tai vihanneksia hienoksi raastettuna
Lampaanlihaa tai kalkkunaa

Keitä puuroaineksia n. 30 - 40 minuuttia. Lisää hienoksi raastetut juurekset tai vihannekset keittämisen loppupuolella. Lisää raaka liha ennen tarjoilua ja ruokalusikallinen kylmäpuristettua öljyä. Osan lihasta voit lisätä puuroon samalla kun lisäät vihannekset, jolloin se on ehkä hieman maistuvampaa.

Äänestä
  • Jos koiralla on herkkä vatsa, usein löysähkö uloste tai ylipäätänsäkin joitakin vatsavaivoja tai mitä tahansa allergiaa tai vain huono ruokahalu, kannattaa puuron sekaan lisätä maitohappobakteereja (esim. Biophilusta). Aluksi parin viikon ajan joka ateriaan ja sen jälkeen riittää vaikkapa vain joka toinen päivä.

    Äänestä

  • Erjis kirjoitti:

    Jos koiralla on herkkä vatsa, usein löysähkö uloste tai ylipäätänsäkin joitakin vatsavaivoja tai mitä tahansa allergiaa tai vain huono ruokahalu, kannattaa puuron sekaan lisätä maitohappobakteereja (esim. Biophilusta). Aluksi parin viikon ajan joka ateriaan ja sen jälkeen riittää vaikkapa vain joka toinen päivä.

    ...vastauksista! Tulostan ohjeet itselleni. Lisääkin saa kertoilla =)

    Äänestä

Meillä tehdään yrjöläpohjaista kalapuuroa, maksapuuroa, sydänpuuroa. Koirien vatsat eivät kestä ko. aineita raakana. Siis em. aineet puuron joukkoon kypsymään ja valmiita annoksia on mistä ottaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


??? kirjoitti:

Kertokaahan nyt joku sen Yrjölän puuron resepti, kiitos! Ja jos teillä on joitain muita kotiruokareseptejä, niin jakakaa ne muiden kanssa, on kiva kuulla muidenkin kotisoosien ohjeita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu