orgasmit

Hei,
Minulla on kiusallinen / nolo vaiva, eli olen n. 5 vuoden ajan saanut unissaan orgasmeja, ja usein siihen herää puolittain. Näin käy nykyään n. kerran viikossa, aiemmin ei ollut näin usein. Miksi näin käy ja kuinka sen voi lopettaa? On meinan todella noloa esim. jos nukkuu "yökylässä".. Olen huomannut että näin käy etenkin jos edellisenä päivänä on jo saanut orgasmin, eli on harrastanut seksiä / masturboinut, eli ei tämän seksin puutettakaan pitäisi olla.. Muutenkin minä käyttäydyn unissaan omituisesti, en kävele mutta muuten liikun ja elehdin.
2736
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

voisi aloittaa =)

Äänestä

yllätyin kun näin viestisi otsikon O_O Minulla on moista ollut tässä reippaan kuukauden verran, 1-2kertaa parin viikon sisään. Moiset unet/heräämiset osuvat kohdalleni kun viimesekstailusta on jo jokunen tovi (en asu ukkoni kanssa yhdessä).

Voi osaisipa joku sanoa jonkun niksin kuinka moisesta pääsisi :( Ovatko muut unesi myös eroottisia vai toisenlaisia? Itseäni vaivaavat eroottiset unet jokayö mutten sentään onneksi laukea niistä jokaisessa

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nukkuessa kirjoitti:

Hei,
Minulla on kiusallinen / nolo vaiva, eli olen n. 5 vuoden ajan saanut unissaan orgasmeja, ja usein siihen herää puolittain. Näin käy nykyään n. kerran viikossa, aiemmin ei ollut näin usein. Miksi näin käy ja kuinka sen voi lopettaa? On meinan todella noloa esim. jos nukkuu "yökylässä".. Olen huomannut että näin käy etenkin jos edellisenä päivänä on jo saanut orgasmin, eli on harrastanut seksiä / masturboinut, eli ei tämän seksin puutettakaan pitäisi olla.. Muutenkin minä käyttäydyn unissaan omituisesti, en kävele mutta muuten liikun ja elehdin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu