Vuokramökki tms.

Olen yrittänyt etsiskellä, mutta tuloksetta. Niin, kyllästyneenä hotellioleskeluun ja nyt kun meitä suunnittelee neljän aikuisen porukka (mahdollisesti jopa kuusi) Madeiran matkaa, niin nousi esiin mökinvuokrausmahdollisuus. Interhome vuokraa, mutta tarjonta on aika suppea. Onko muita firmoja, jonka kautta voisi etsiskellä?
71156
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat
  • Viittaan yllä käydyn keskustelun viesteihin.

    Itse en ole vuokrannut koskaan asuntoa Madeiralla, Algarvessa kylläkin, ensimmäisen kerran kohta kymmenen vuotta sitten, Internetin kautta. Vuokra-aika oli kolme kuukautta ja muistelen, että maksoin ensimmäisen kuukauden vuokran (600 e) etukäteen välittäjän tilille.

    Homma toimi ihan hyvin ja saimme henkilökohtaisen palvelun, mm. kuljetuksen jopa ihan ovelle saakka, kun saavuimme. Käytimme saman paikallisen pikkufirman palvelua vuotta myöhemmin.

    Ensimmäisellä kerralla hieman epäilytti, mutta onneksi kaikki sujui hyvin ja olemme suositelleet kyseistä välittäjää Lagosissa muillekin.

    Ainakin Villarentersin ja Holiday Lettingsin sivuilta näyttää käyvän selville, mitä nämä brittifirmat ovat.

    Voisit tehdä pari hakua, esim. Villarenters customer reviews ja holiday lettings customer reviews ja katsoa, tuleeko hauilla kommentteja käyttäjiltä ja millaisia sellaisia.

    Noin yleisesti pidän Portugalia ja portugalilaisia luotettavina yhteistyöpartnereina. Briteillä ei tietääkseni ole mikään huono maine. Loppu onkin sitten kiinni siitä yksilöstä tai niistä yksilöistä, jotka ketäkin asiakasta sitten palvelevat.

    Soittamalla näille välittäjille voi myös hieman testata heidän palvelualttiuttaan, -aitouttaan ja ystävällisyyttään.

    Sopimusehtoihin kannattaa perehtyä huolellisesti ennen sopimuksen allekirjoittamista/hyväksymistä ja maksua.

    Äänestä

  • old_profile_25393 kirjoitti:

    Viittaan yllä käydyn keskustelun viesteihin.

    Näinhän se tietysti menee. Jokaisessa maassa on tietysti heikot lenkkinsä, jotka pitäisi yrittää tunnistaa jotenkin. Myös Suomessa alkaa kesämökkivuokraus kääntyä isojen tunnettujen firmojen bisnekseksi, koska myös huijarit ovat löytäneet alan. Näin se on jokaisessa paikassa, että pitää yrittää varmistella kaikin keinoin. No, pitää katsella ja myös palaveerata matkaseuran kanssa, mihin he ovat valmiita.

    Äänestä

Hae haulla: Casa.Sapo Madeira

Äänestä
  • Kiitos linkeistä! Ovatko olleet ihan toimivia juttuja, eli voi luottavaisesti täältä matkalaukkujen kanssa lähteä ja perissä on todellakin mökki varattuna odottamassa? Kokemuksia?

    Äänestä

  • _kaapo_ kirjoitti:

    Kiitos linkeistä! Ovatko olleet ihan toimivia juttuja, eli voi luottavaisesti täältä matkalaukkujen kanssa lähteä ja perissä on todellakin mökki varattuna odottamassa? Kokemuksia?

    Omat linkkini googlasin, ihan mielenkiinnosta.. en ole vuokrannut tuolla tavoin koskaan mökkiä tms. Madeiralla omma kuitenkin toimii, yrittäjät ovat kovan valvonnan alla koska matkailu on tärkeää. Ole kuitenkin varovainen, yrittäjäthän eivät välttämättä ole koko saarella käyneet.

    Muutama vinkki:
    - soita tai faksaa lankanumeroon, varmista että liittymä on siellä missä väittää olevansa.
    - älä maksa mitään etukäteen, ellei kysymyksessä ole suomessa toimiva tunnettu yritys.
    - Luottokortilla turvallisesti - esimerkiksi täältä löytyy ohjeita:
    http://www.visa.fi/fi/visa_sahkoisesti/verkko-ostosten-tekeminen/osta-luotettavasti-verkossa/
    Itse olen varannut kymmeniä kertoja hotellin luottokortilla Euroopassa ja USAssa ongelmitta.
    - kysele muillakin palstoilla kokemuksia; jos kielitaito riittää, googlaile englanninkielisiäkin sivuja.
    - tutustu kuluttajavalituksiin, kuluttaja ei ole aina niin vahvoilla kuin luulisi - varsinkaan rajat ylittävässä kaupassa:
    Kotimaa:
    http://www.kuluttajariita.fi/lautakunnan-ratkaisuja/index.php?action=read&id=242
    Eurooppa - hyvät sivut, kannattaa tutustua:
    http://www.ecc.fi/fi-FI/

    Pitää siis tietää mitä tekee.

    Ja ennenkaikkea - kysy Masseurilta - hän on auttanut montaa palstalaista eri kysymyksissä. Varmaan lukaisee tämänkin keskustelun lähiaikoina.

    Äänestä

  • Googler kirjoitti:

    Niin, nimenomaan pitää varmistaa... Myös täällä kotosuomessa uskaltaa enää luottaa vain nimekkääseen vuokrausfirmaan. Ainoa ikävä puoli on, että näitten firmojen välityskulut nostavat kovasti hintoja. Mutta eipä tuommoseen matkaan uskalla lähteä, jollei varmuutta ole. Mutta odotellaan, jos vaikka Masseur pystyisi ottamaan kantaa asiaan!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

_kaapo_ kirjoitti:

Olen yrittänyt etsiskellä, mutta tuloksetta. Niin, kyllästyneenä hotellioleskeluun ja nyt kun meitä suunnittelee neljän aikuisen porukka (mahdollisesti jopa kuusi) Madeiran matkaa, niin nousi esiin mökinvuokrausmahdollisuus. Interhome vuokraa, mutta tarjonta on aika suppea. Onko muita firmoja, jonka kautta voisi etsiskellä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu