Asianajajia

Suomen oikeuskäytäntö on ihmeellinen. Rikoksen tehneelle tulee oikeuteen asianjaja joka yrittää kaikin mahdollisin keinoin saada oikeutta uskomaan ettei syytetty olekaan tehnyt kyseistä rikosta vaan oikeastaan joutunut niin kuin muiden uhriksi.

Lainhan pitäisi olla yksiselitteisesti niin, että määrätystä rikoksesta tulee määrätty rangaistus ja sillä siisti. Ei mitään venkoiluja. Esim. kuolemantuottamuksesta 15 vuotta linnaa oli kyseessä sitten tahallinen tai tahaton teko.
4502
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Tämä "ihmeellisyys" on vallalla ihan kaikissa oikeusvaltioissa.

"Esim. kuolemantuottamuksesta 15 vuotta linnaa oli kyseessä sitten tahallinen tai tahaton teko."

Kuolemantuottamus määritelmänsä mukaisesti ei voi olla tahallinen teko.

Äänestä
  • Joo, sama pisti silmään, tahallinen kuolemantuottamus :)!

    Tosin suuren kansan vääristynyt kuva oikeusjärjestelmästämme on pitkälti lehtikirjoittelun ja muun uutisoinnin syytä. Rikos- ja oikeudenkäyntiuutisia laaditaan ilmeisesti joko kieli poskessa tai ilman faktojen tarkastamista, niin hämärää tekstiä ne usein ovat... Merkitykselliset seikat jätetään mainitsematta yms... Toki yksittäisiä poikkeksia on. Ja mikä on lehteen painettu on totta, ja se mielletään lainäädännön sisällöksi vaikka totuus on toinen.

    Äänestä

Nyt sun on helppo sanoa ettei rikoksesta epäillyllä saa olla oikeutta puolustautua. Joskus sattuu myös niin, että epäillään ihka oikeasti viattomia.

Ajatteleppas ittes siihen tilanteeseen: syyte tulee teosta, jota et ole tehnyt.

Olisitko siinä tilanteessa tyytyväinen, jos et sais millään tavalla puolustautua?

Äänestä

etei asianajaja saa valehdella. Jos teko on selvästi epäillyn tekemä, AA pyrkii yleensä löytämään lieventäviä tai kohtuullistavia syitä.

15 vuotta kuolemantuottamuksesta on aika kova rangaistus. Usein kuolemantuottamus on lähes vahinkoon verrattava liikennetapaturma. Syyllisyys ei edellytä mitenkään poikkeuksellista rikollista mielenlaatua, ainoastaan huomiokvyn herpaantumista hetkeksi, tyyliin vaihdat radioasemaa ja tulet ajaneeksi jalankulkijan yli.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ei tarvita kirjoitti:

Suomen oikeuskäytäntö on ihmeellinen. Rikoksen tehneelle tulee oikeuteen asianjaja joka yrittää kaikin mahdollisin keinoin saada oikeutta uskomaan ettei syytetty olekaan tehnyt kyseistä rikosta vaan oikeastaan joutunut niin kuin muiden uhriksi.

Lainhan pitäisi olla yksiselitteisesti niin, että määrätystä rikoksesta tulee määrätty rangaistus ja sillä siisti. Ei mitään venkoiluja. Esim. kuolemantuottamuksesta 15 vuotta linnaa oli kyseessä sitten tahallinen tai tahaton teko.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu