Diesel

Diiseli alkaa oleen jo hinnoissaan,pittää siirtyä kulukemaan linja-autolla.

Suomen kallein diesellitra on ylittänyt 1,5 euron rajan.

Hintatietoja kuluttajilta keräävän polttoaine.net-sivuston mukaan diesel maksoi Mikkelin Visulahden Teboililla eilen jo 1,533 euroa litralta. Muualla maassa hinta on pysynyt alle 1,5 eurossa.

Kalleinta 95-oktaaninen bensiini oli eilen puolestaan Tampereella Lamminpään Shellillä, jossa litrahinta oli 1.629 euroa.

Dieselin hinta on noussut vuoden aikana monta kymmentä senttiä. Samaan aikaan ero bensiinin hintaan on kaventunut, vaikka myös bensiinin hinta on noussut voimakkaasti.

Vielä viime vuonna diesel oli Öljy- ja kaasualan keskusliiton tilastojen mukaan keskimäärin 28 prosenttia 95-oktaanista bensaa halvempaa.
7321
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

ja ei se ole halpaa liikkua linja-autollakaan. Kertamaksu 2,80 pikkasen huimaa päätä.

Äänestä

veli hevonen, ei syö Dieseliä ollenkaan.

Äänestä
  • veroa. EU laitta ainakin veron lehmistä kun niistä lähtee sitä hiilidioksiidia

    Äänestä

  • maksetaan kirjoitti:

    veroa. EU laitta ainakin veron lehmistä kun niistä lähtee sitä hiilidioksiidia

    Pointti,kun me ihmiset aka kansalaiset oomme horroksessa ja vain ihmettelemme kun meiltä riistetään ensinnäkin vapaus ja sitten oikeudet,on turha purnata jos otamme sen minkä pöyvästä heitetään,jos ymmärrät mitä tarkotan?
    Maailmalla on ihmiset noussu vastaan näitä sekopäättäjiä jokka tekee niinku niille on parhaaksi,kymmeniä tuhansia ihmisiä on tehny isoja mielen osotuksia ja päättäjät vastaa siihen poliiseilla yms saa nähä mitä päätöksiä tulee kohta kun ei enää poliisit riitä,sitten sitä vapauttaa aletaan vasta riistämään.
    Siinäpä sitä ei viitti masentaa enempää itteesä ja muita näillä,miettikää kuitenkin.

    Äänestä

  • Päivän paras kirjoitti:

    Pari senttiä sinne sun tänne!

    Äänestä

  • nihkurit,., kirjoitti:

    Pari senttiä sinne sun tänne!

    joka maksaa huomattavasti vähemmän

    Äänestä

Kotkassahan vastikään toteutettiin kulttuuria ja kaapattiin valkolainen kyytiin maksamaan Mersun diisselit. Käyhän se tankkaus niinkin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

polttoaine kirjoitti:

Diiseli alkaa oleen jo hinnoissaan,pittää siirtyä kulukemaan linja-autolla.

Suomen kallein diesellitra on ylittänyt 1,5 euron rajan.

Hintatietoja kuluttajilta keräävän polttoaine.net-sivuston mukaan diesel maksoi Mikkelin Visulahden Teboililla eilen jo 1,533 euroa litralta. Muualla maassa hinta on pysynyt alle 1,5 eurossa.

Kalleinta 95-oktaaninen bensiini oli eilen puolestaan Tampereella Lamminpään Shellillä, jossa litrahinta oli 1.629 euroa.

Dieselin hinta on noussut vuoden aikana monta kymmentä senttiä. Samaan aikaan ero bensiinin hintaan on kaventunut, vaikka myös bensiinin hinta on noussut voimakkaasti.

Vielä viime vuonna diesel oli Öljy- ja kaasualan keskusliiton tilastojen mukaan keskimäärin 28 prosenttia 95-oktaanista bensaa halvempaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu