Onko jollain tietoa, voiko ovulaatio tapahtua samaan aikaan kuukautisten aikana? Itse olen uskossa, ettei näin voi käydä, mutta sain vastaväitteen asiaan. Ovulaatiohan tapahtuu yleensä normaalissa 28 vuorokauden kierrossa 14 vrk ennen menkkoja, mutta onko jotain tapausta, milloin ovulaatio voisi olla samaan aikaan menkkojen kanssa? Jos mahdollista, laittakaa linkki asiaan liittyen, missä olisi faktatietoa.. Thanks.
ovulaation
2
2712
Vastaukset
- ovulaatiosta
Naisen kierto menee sillä tavalla, että kun ovulaatio on tapahtunut, alkaa ns. luteaalinen vaihe, jossa elimistö valmistuu raskauteen ja tietyn ajan kuluttua alkaa vuoto, jos raskaus ei ole alkanut. Tämä luteaalinen vaihe EI ole 14 päivää, vaan se vaihtelee yksilöllisesti, normaalina välinä pidetään 11-16 vuorokautta, joissain lähteissä 13-16 vuorokautta. Luteaalisen vaiheen pituus vaikuttaa mm. siihen, missä vaiheessa raskaus on ja voidaan testata kuukautisiin nähden. Esimerkiksi itselläni luteaalinen vaihe on noin 15-16 vrk eli hieman pidempi kuin muilla ja näinpä raskaustestit ovat näyttäneet positiivista noin 2 vrk ennen kuin kuukautisten olisi pitänyt alkaa ja syntyvien lasten laskettu aika on aina ultraäänessä siirtynyt pari päivää kuukautisista laskettua aikaa aiemmaksi. Vauvani on siis ollut kuukautisten poisjääntipäivänä 2pv laskennallista vanhempi.
Kuukautiskierron pituuden vaihtelu tapahtuu lähes aina sieltä alkupäästä, munasolun kypsymisvaiheessa. Aivan lyhyet tai todella pitkät kierrot yleensä ovat hormonitoiminnalta poikkeuksellisia, ns. anovulatorisia (ovulaatiota ei tapahdu), normaali hedelmällinen kierto on useimmiten jossain 21-35 päivän välillä.
Ovulaatio ei oikeastaan voi tapahtua kuukautisten aikana, mutta ehkä se, mitä keskustelussanne ajoitte takaa, on naisen hedelmällinen aika eli raskaaksi tulon mahdollisuus. Siittiöt elävät ympäristöolosuhteista riippuen noin 3-7 vrk eli hyvissä olosuhteissa jopa 5 vrk ennen ovulaatiota harrastettu seksi voi johtaa vauvaan.
Jos nyt ajatellaan naista, jolla on lyhyin "normaali" kierto, eli 21 päivää, ja hänellä on silti pitkä 16 päivän luteaalinen vaihe, ovulaatio tapahtuu jo kierron (22-16) kuudentena päivänä. Aivan kuukautisten ensimmäisinä päivinä verta tulee yleensä niin paljon, että siittiöiden elämä voi olla vähän tukalaa ja aikarajatkin alkavat tulla vastaan, mutta sanotaanko kiertopäivänä kolme tai neljä, kun pahin vuoto on laantunut, mutta naisella mielestään on edelleen selkeästi kuukautiset ja ns. varmat päivät, harrastettu seksi tapahtuu enää vain pari päivää ennen ovulaatiota ja siittiöt pötkivät erittäin todennäköisesti hedelmöityshetkeen asti hyvissä voimissa.
Lisätietoa luonnollisesta kierron tarkkailusta ja vastaavasta:
http://www.billings-centre.ab.ca/
http://www.mediuutiset.fi/doc.ot?f_id=1119764
http://metku.net/~pesu/ehkaisy/luonnolliset.php
http://www.tryingtoconceive.com/faqindex.htm- viestin aloittajalta
Kiitoksia paljon vastauksesta, oli paljon apua!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään
Kaikkosen erityisavustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po1226079- 292140
- 1771972
Mitä tämä on
Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut101153Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?
gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.701151- 731007
Hyvää yötä kaivatulleni
En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä241007Nyt on konstit vähänä.
Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,24922Tilinpäätösvaltuusto 27.5
Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty42907Hevoset ajoteillä Karhulanvaaralla
Minkä ihmeen takia osaamattomat ihmiset tuovat hevosia ajoteille ja pyöräteille? Eilen oli kolari lähellä tämän takia. I12775