Olemme ajatelleet menevämme poikaystäväni (19v) kihloihin muutaman kuukauden sisällä. Itse olen "vasta" 17 (loppuvuodesta 18..). Olemme seurustelleet 2 vuotta. Onko teidän mielestänne hyvä aika mennä kihloihin, sillä molemmat rakastamme toisiamme, ja olemme tosissamme toistemme kanssa? Ja olemme jo keskustelleet menevämme vielä naimisiin ja lapsista yms.
Mutta ainut todellinen ongelma ovat vanhempani. Mitä luulette että he tuumaavat kihlauksesta? Olen ajatellut kertoa heille siitä jo aikaisemmin, että ei tule shokkina heille, kun heidän "pikkutyttö" menee kihloihin, hehe. Ja vanhempani todella pitävät poikaystävästäni. Mutta, entä jos he eivät ollenkaan pidä ajatuksesta kihloihin menosta, se pelottaa kaikista eniten..
Ja toivon asiallisia kommentteja, kiitos! :-)
Mutta ainut todellinen ongelma ovat vanhempani. Mitä luulette että he tuumaavat kihlauksesta? Olen ajatellut kertoa heille siitä jo aikaisemmin, että ei tule shokkina heille, kun heidän "pikkutyttö" menee kihloihin, hehe. Ja vanhempani todella pitävät poikaystävästäni. Mutta, entä jos he eivät ollenkaan pidä ajatuksesta kihloihin menosta, se pelottaa kaikista eniten..
Ja toivon asiallisia kommentteja, kiitos! :-)
Vastaukset 11
Vanhimmat
perus-asiat kuntoon ensin: kihloihin ei mennä vaan kihloissa _ollaan_ sitten kun avioliittolupaus on tehty. alaikäisten ei kannata avioliittolupauksia tehdä, mitä järkeä siinä on kun kerran avioliittoakaan ei voi solmia alaikäisenä?
teini"kihlat" ovat säälittäviä...ollaan niiin vakavissamme että...
asutteko edes yhdessä? enpä usko joten sitä yhteiseloa kannattaa kyllä harjoitella kunnolla muutaman vuoden ennen kuin edes miettii avioliittoa...
En osaa vanhemmistasi sanoa. Itse olen keskustellut avomieheni kanssa kihloihin menemisestä lähinnä yleisellä tasolla. Kummankin mielestä se on lupaus avioliitosta. Tuntuu kuitenkin siltä, että hän saattaisi kosia vuosipäivänämme, joka on ensi kuussa. Rakastan häntä, mutta haluan odottaa vielä muutaman vuoden, vaikka olenkin "jo" 20 vuotta ja olemme seurustelleet "jo" neljä vuotta.
Pelkään vanhempieni reaktiota, sillä siskoni meni kihloihin nuorena ja erosikin pian. Vaikka eihän se tarkoita, että me eroaisimme. Avomieheni sisko meni kihloihin nuorena ja ovat eritäin myönteisiä tämän asian suhteen niin kuin on avomieheni äitikin.
Kaverinikin ovat kyselleet kihloista, mutta tuttavapiirissä kihloihin on menty ja erottu. En haluaisi, että kihlautumistamme pidettäisiin minään teinikihloina.
Tästä vastauksesta ei varmaan ole pahemmin hyötyä. Toivon, että ette anna muiden mielipiteiden vaikuttaa päätöksessänne. Te itse tiedätte rakastatteko te toisianne tarpeeksi mennäksenne kihloihin. Vanhempia on monenlaisia. Omani ovat vähän vanhoillisia ja siksi haluaisin vielä odottaa. Jos omistaisin samanlaiset vanhemmat kuin avomiehelläni olisin jo kihloissa, sillä silloin ei tarvitsisi miettiä vanhempien reaktiota.
Eli siis emme vielä asu yhdessä. Suunnitelmissa oli, että muutamme heti kun valmistun koulusta, eli siis ensi vuoden keväällä. En myöskään halua, että tätä meidän kihlausta pidettäisiin minään "teinikihlauksena"..!
Ja minun vanhempani (varsinkin äiti) ovat todella vanhanaikaisia.. Mutta kertokaa ihmeessä lisää kokemuksianne siitä, kuinka vanhempanne ovat reagoineet asiaan!
muuttakaa ensin yhteen ihan oikeesti, jos kihlaus yhtään sulle merkitsee. Opit oikeasti tuntemaan toista kun arki on mukana tiskauksineen ja kaupassa käyntien kera.
Morsmaikun käsi kun tulee pyytää isältä!
Juma teidän kommentoijien kanssa. Olisitte asiallisia, ettekä aina ja jokapuolella kritisoisi kaikkia! Olisitte edes joskus positiivisia, mutta ei. Tässäkin tämän aiheen kirjoittaja pyysi että kertoisitte omista vanhemmistanne miten he suhtautuivat kihlaukseen, ettekä rupea heti kommentoimaan, että "teinikihlaus, olet liian nuori. Muuttakaa ensin yhteen" yms.
Se on heidän oma asiansa, menevätkö kihloihin nyt vai vasta kolmen vuoden päästä. Se EI kuulu teille ja se EI ole teidän ongelma ja päänvaiva.
Onnea kuitenkin sinulle jos päätätte mennä kihloihin! :)
No jos tosissanne osaatte pitää kihlausta lupauksena avioliitosta, niin eihän se sitten mikään "teinikihlaus" ole. Kunhan molemmat ymmärrätte kihlauksen vakavuuden.
Itse en ainakaan kihloihin mennessäni miettinyt kenenkään ulkopuolisen mielipiteitä. Itse asiassa emme edes kertoneet kihlauksestamme kenellekään. Mies kosi minua, ja minä suostuin, emme viitsineet hankkia mitään sormuksia, ne tuntuivat vaan merkityksettömältä muodollisuudelta sen rinnalla, että olimme juuri todella lupautuneet menemään naimisiin keskenämme. Joskus myöhemmin se sitten vain tuli puheeksi vanhempien ja muiden kanssa, että aioimme mennä naimisiin...
Kihlaushan on vain pariskunnan välinen asia, onko sitä aivan välttämätöntä kuuluttaa kaikille (tietenkin niin saa tehdä, jos haluaa, en minä sitä). Pääasia että hääkutsut lähetetään sitten kun aika tulee. :)
Kysyjä halusi tietää muiden kokemuksia, joten kerronpa tässä omistani. Kihlautuessamme olimme hieman teitä vanhempia, mutta vanhempieni mielestä edelleen liian nuoria. Vaikka olinkin vihjaillut tulevasta kihlautumisestaesim. kyselemällä, miten vanhempani kihlautuivat, ilmeisesti vanhempani eivät olleet tajunneet. Ehkä ei olisi kannattanut luottaa vanhempieni hoksauskykyyn vaan kertoa aikeistamme ihan suoraan.
Kihlauduttuamme tietenkin ilmoitimme heti ensimmäisenä vanhemmillemme. Kihlattuni vanhemmat olivat haltioissaan, minun vanhempani eivät. Isä nauroi kippurassa, äiti oli tavattoman vihainen. Vanhempieni huonon suhtautumisen takia peruimme suunnittelemamme kihlajaisjuhlat, mitä ei olisi sittenkään kannattanut tehdä.
Nykyisin vanhempani ovat sulattaneet kihlautumisemme, varmaankin koska se on kestänyt. Tiedä sitten miten ne vielä riehaantuvat, kun avioidumme. Vanhempieni vähättelevä ja vihamielinen käytös jätti kyllä hieman huonon sivumaun kihlaukseen.
Tärkeintä olette te kaksi. Tärkeää on, että kihlaus merkitsee teille samaa asiaa. Te olette keskustelleet siitä.
Silloin kun kihlaus merkitsee lupausta avioliitosta (nykyiset teinikihlat ovat jotain ihan muuta) on tärkeää keskustella siitä, milloin avioon halutaan. Ei jää luuloa, että vuoden päästä ja kymmenen vuoden kuluttua ollaan edelleen vain kihloissa ja toinen on katkera ja toinen ihmettlee miksi.
Toiseen ihmiseen tutustuminen ei vaadi yhdessä asumista. Se vaatii yhdessä olemista ja rehellistä keskustelua. Se vaatii itsetuntemusta.
Kun te kaksi olette varmoja ja pidätte yhtä, ei muiden mielipiteillä ole niin suurta merkitystä, ettettekö voisi toimia oman toiveenne mukaan.
Ei kannata miettiä toisten mielipiteitä kihlauksesta. Itse menin 15-vuotiaana kihloihin ja voitte vain arvata millaisia haukkuja siitä päälleni sain. Nyt ollaan oltu kihloissa 1,5 vuotta.
Äitini vain nauroi kihloille, ei ottanut tosissaan. Eikä ota varmaan vieläkään, vaikka tässä puolitoista vuotta kihloissa ollaan oltu.
Jos molemmat haluatte samaa ja olette varmoja siitä, että haluatte naimisiin niin mikäs siinä.
Onnea! =)
Minun äiti tihrusti itkua kun ilmoitettiin, että saa alkaa laihduttamaan kesähäihin.. Isällä nousi vain pieni hymynkare, mutta eipä ole koskaan ollut puheliaampi mies.
Miehen vanhemmat olivat aika sanattomia ja lopulta saivat sanotuksi "onhan tätä odotettukin.." :)
Me olemme päälle parikymppisiä, mutta näin meillä.