Ambulanssin

161294
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Henkilökohtaista kokemusta asiasta on. Isäni joutui odottamaan lähes tunnin ambulanssia kun oli pääsemässä elinsiirtoon. Isälleni annettiin 3h aikaa siirtyä n. 250km leikkauspaikalle. Ambulanssin tulon olisi pitänyt kestää 10-30min.

Äänestä

siinä meni onnellinen mies. Mitäpä kiireestä, näin hän olis homman itsekkin hoitanut?

Äänestä

Miten tuo juttu ambulanssin kiireitä koskee? Ajatuksen lukijoitako sairaankuljetuksessa pitäisi olla? -Eiväthän he tiedä minnekkään lähteä, jos eivät ole hälytystä saaneet.

Äänestä
  • että ambulanssi tuli paikalle vasta 55 minuutin kuluttua!

    Äänestä

  • kertoo, kirjoitti:

    että ambulanssi tuli paikalle vasta 55 minuutin kuluttua!

    Eli siinähän sanotaan, että "hätäkeskus lähetti ambulanssin auttamaan vasta tunnin kuluttua..." Eivät ne hätäpuhelut ohjaudu ambulanssiin vaan nimenomaan ambulanssin hälyttää hätäkeskus. Tuossa tapauksessa poliisille oli annettu ei kiireellinen tehtävä. Ambulanssia ei edes ollut pyydetty paikalle. -Eli ei sairaankuljetuksen porukka voi mitään ennustajia olla missä pitäisi olla tiettyyn aikaan, vaan kyllä heille pitää lähtökäsky tulla ensin.

    Äänestä

Voi rakkaat kanssaihmiset, yrittäkää nyt ymmärtää että etenkin ensihoidossa työskentelevät ihmiset tekevät työtään auttaakseen kaikin mahdollisin ja käytettävissä olevin keinoin.

Päättäjät (niin kunta- ja valtiotasolla) sitten määrittelevät kuinka paljon em. mahdollisuuksia ja keinoja heillä käytössään on.

Äänestä
  • Kuinka tämänkin viivästyneen ambulanssikuljetuksen syyksi saadaan ne päättäjät?

    Päättäjät varmaankin vastaavat, ja kertovat omalta osaltaan tämänkin ambulanssin viivästymisen syistä!
    Keskellä Helsinkiä, jossa ambulansseja risteilee edes ja takaisin jatkuvasti.

    Äänestä

  • selville kirjoitti:

    Kuinka tämänkin viivästyneen ambulanssikuljetuksen syyksi saadaan ne päättäjät?

    Päättäjät varmaankin vastaavat, ja kertovat omalta osaltaan tämänkin ambulanssin viivästymisen syistä!
    Keskellä Helsinkiä, jossa ambulansseja risteilee edes ja takaisin jatkuvasti.

    Tässä tulee virhe: "- Kerroin päivystäjälle, että kolme alkoholia nauttinutta miestä nahisteli ja nyt yksi makaa maassa."

    Äänestä

  • selville kirjoitti:

    Kuinka tämänkin viivästyneen ambulanssikuljetuksen syyksi saadaan ne päättäjät?

    Päättäjät varmaankin vastaavat, ja kertovat omalta osaltaan tämänkin ambulanssin viivästymisen syistä!
    Keskellä Helsinkiä, jossa ambulansseja risteilee edes ja takaisin jatkuvasti.

    Tästä syytteeseen joutuu todennäköisesti kyseinen hätäkeskuspäivystäjä, joka teki virhearvion laittaessaan poliisin paikalle eikä ambulanssia.

    Äänestä

  • selville kirjoitti:

    Kuinka tämänkin viivästyneen ambulanssikuljetuksen syyksi saadaan ne päättäjät?

    Päättäjät varmaankin vastaavat, ja kertovat omalta osaltaan tämänkin ambulanssin viivästymisen syistä!
    Keskellä Helsinkiä, jossa ambulansseja risteilee edes ja takaisin jatkuvasti.

    "Kuinka tämänkin viivästyneen ambulanssikuljetuksen syyksi saadaan ne päättäjät?"

    Päättäjät määrittelevät käytettävissä olevat resurssit.
    Sen lisäksi Sisäasiainministeriö ohjeistaa poliisin toimintatavat, Sosiaali- ja terveysministeriö hoitohenkilöstön.
    Ei se että, "Keskellä Helsinkiä, jossa ambulansseja risteilee edes ja takaisin jatkuvasti", tarkoita sitä että ne olisivat olleet käytettävissä po. tapauksessa.
    Alempana olevassa vastauksessa on myös varsin rohkeasti ja ansiokkaasti viitattu vallitsevaan käytäntöön.

    Hiven mustaa huumoria sinänsä vakavaan asiaan. Jos pääkaupunkiseudulla (ja miksei kehäkolmosen ulkopuolellakin) haluaa elää mahdollisimman vanhaksi ja vammoitta, kannattaa harkita kahden turvamiehen palkkaamista seurakseen 24/7. Joilla turvamiehillä ainakin toisella on myös ensihoitolääkärin pätevyys. Jo pärjää!

    Äänestä

  • saanut potilas kirjoitti:

    kunnat saavat itsenäisesti päättää miten järjestävät sairaankuljetuksen.kansalaiset eivät ole tasavertaisia sairaankuljetuksen osalta eri kunnissa vaikka moni niin luulee.hälytyskeskuksessa sairaanhoidollisiinkiin hätäsoittoihin saattaa vastata konstaapeli.hän päättää hoidon kiirellisyydestä.

    Äänestä

  • ankahe kirjoitti:

    Hätäkeskuksessa vastaa koulutettu hätäkeskuspäivystäjä. Riskinarviointi tehdään tiukan shabluunan mukaan.

    Tasa-arvosta: Joku juristi valitti sitä, että väkivaltarikolliset eivät ole käytännössä tasa-arvoisessa asemassa Suomessa. Jos Helsingissä puukottaa jotakin, ehtii ensihoitojärjestelmä pelastamaan osan uhreista. Jos taas puukotus tapahtuu Peräkylällä, menehtyy puukotettu ennen kuin apua ehtii paikalle. Ensimmäisessä tapauksessa syytetään ja tuomitaan tapon yrityksestä tai törkeästä pahoinpitelystä, jälkimmäisessä taposta tai murhasta. Teko on kuitenkin ihan sama.

    Äänestä

  • Taapeli-Kons kirjoitti:

    Olikohan se nimeltään jokin pelastajat tms, jossa esiteltiin noita työtehtäviä. Itse ihmettelin todella sitä touhua, mm yhdessä jaksossa mentiin ambulanssilla ottamaan pois pieni lasihelmi lapsen nenästä. Lapsikin oli jo monta vuotta vanha, eli ei ollut kyse mistään pikkuisesta. Joitakin kuukausia kai tuosta jaksosta nyt on, ja satuin näkemään sen ikään kuin vahingossa. En ymmärrä, miksi ambulanssia laitetaan tuollaisiin paikkoihin lainkaan, kun ei kuitenkaan ollut mitään todellista vaaraa tilanteessa, tosin ei tuo keikka ollut kai kiireellinen sentään. Minä ainakin pystyisin viemään lapsen ihan itse tk:hon, jos tuollaine tapaus tulisi, mutta siinä oli kyseessä ulkomaalaistaustainen perhe, joten tokihan saattoi olla jokin väärinkäsityskin. Ihmettelin kuitenkin kovasti.

    Itse olen kerran joutunut soittamaan hätäkeskukseen, kun lapseni meni tajuttomaksi pudottuaan sängyltä. Koska hän virkosi puhelun aikana, ei ambulanssia laitettu tulemaan, ja olisi se ehkä ollut tarpeetontakin, kyseessä oli affektikohtaus ilmeisesti, koska niitä tuli sitten myöhemminkin. Mutta ei se silloin tuntunut mukavalta, oikeasti luulin, että lapsi kuoli, oli kamalan näköinen, ja tajuttomuutta kesti jonkin aikaa, koska ensin yritin lasta saada reagoimaan, sitten jouduin etsimään kännykän, ja vielä puhelun alkaessa hän oli ihan harmaa ja liikkumaton. Päivystäjä onneksi oli rauhallinen ja sai minutkin kuuntelemaan ohjeita, olin nimittäin ihan paniikissa silloin. No, lapsi virkosi, ja menimme omalla autolla lääkäriin ihan varmuuden vuoksi, matkaa oli noin 25 kilometriä.

    Serkkuni vauva on menehtynyt, koska hoitoonpääsy kesti kauan, asuivat pohjoissuomessa, ja isä lähti ajamaan ambulanssia vastaan. On ehkä turhaa jossittelua, mutta ei se avun kestäminen ainakaan tilannetta auttanut, lapsen tila huononi nopeasti, ja kuolinsyyksi selvisi aivokalvontulehdus. Siinä tilanteessa kyllä ambulanssi laitettiin viivyttelemättä, mutta välimatka oli vaan liian pitkä, eikä apu ehtinyt perille, vaan vauva menehtyi ambulanssiin.

    Mielestäni on ihan kästtämätöntä, että todella kiireellisiin tapauksiin ei mennä edes varmuuden vuoksi. Naapurin rouva sai aikanaan epilepsiakohtauksen, ja vieras tilasi apua, eikä tiennyt sairaudesta. Paikalle tuli ensin ensivasteyksikkö kahdella paloautolla, ja muutaman minuutin päästä vielä ambulanssi. Mieluummin pitäisi mennä näin, kun päinvastoin. Tiedän myös henkilön, joka sai aivoverenvuodon, ja sivullinen luuli hänen olevan juopunut. Nopeampi avuntulo olisi saattanut estää nykyiset laajat vauriot, nyt tuo henkilö opettelee uudestaa kaikki puheesta ja kävelystä lähtien, ja kuntoutus on todella kallista ja rankkaa. Avun viipymättömyys olisi voinut pienentää noita kustannuksia huomattavasti.

    Itse en enää koskaa autoa tilatessa aio mainita humalatilaa, vaan jos tilanne tulee vastaan puhun sekavasta henkilöstä tai elentuneesta tajunnan tasosta. Koska apu ei oikeasti saa viipyä, oli sitten kyseessä juopunut tai ei. Sivullisena ei voi tietää asian oikeaa laitaa.

    Eikös muuten eilenkin kuollut nuori mies Oulussa putkaan? Nämäkin tapaukset ovat oma lukunsa ja ongelmansa.

    Äänestä

  • Taapeli-Kons kirjoitti:

    Hätäkeskuksessa vastaa koulutettu hätäkeskuspäivystäjä. Riskinarviointi tehdään tiukan shabluunan mukaan.

    Tasa-arvosta: Joku juristi valitti sitä, että väkivaltarikolliset eivät ole käytännössä tasa-arvoisessa asemassa Suomessa. Jos Helsingissä puukottaa jotakin, ehtii ensihoitojärjestelmä pelastamaan osan uhreista. Jos taas puukotus tapahtuu Peräkylällä, menehtyy puukotettu ennen kuin apua ehtii paikalle. Ensimmäisessä tapauksessa syytetään ja tuomitaan tapon yrityksestä tai törkeästä pahoinpitelystä, jälkimmäisessä taposta tai murhasta. Teko on kuitenkin ihan sama.

    kannattaa ottaa selvää miten omassa kunnassa on järjestetty sairaankuljetus,etenkin jos asuu jossain pienessä kunnassa ja syrjäseudulla.

    Äänestä

  • Taapeli-Kons kirjoitti:

    Hätäkeskuksessa vastaa koulutettu hätäkeskuspäivystäjä. Riskinarviointi tehdään tiukan shabluunan mukaan.

    Tasa-arvosta: Joku juristi valitti sitä, että väkivaltarikolliset eivät ole käytännössä tasa-arvoisessa asemassa Suomessa. Jos Helsingissä puukottaa jotakin, ehtii ensihoitojärjestelmä pelastamaan osan uhreista. Jos taas puukotus tapahtuu Peräkylällä, menehtyy puukotettu ennen kuin apua ehtii paikalle. Ensimmäisessä tapauksessa syytetään ja tuomitaan tapon yrityksestä tai törkeästä pahoinpitelystä, jälkimmäisessä taposta tai murhasta. Teko on kuitenkin ihan sama.

    Useimmissa hätäkeskuksissa on noin puolet poliiseja ja puolet hätäkeskuspäivystäjiä, osa heistä vanhoja AHK-taustaisia.

    Ja kaikki vastaavat kaikkiin puheluihin melkein kaikissa häkeissä.

    Äänestä

  • häkepäivystäjä kirjoitti:

    Useimmissa hätäkeskuksissa on noin puolet poliiseja ja puolet hätäkeskuspäivystäjiä, osa heistä vanhoja AHK-taustaisia.

    Ja kaikki vastaavat kaikkiin puheluihin melkein kaikissa häkeissä.

    Mitään virhettä ei ole tehty.
    Yksi vain kuoli.

    Valtakunnassa kaikki hyvin?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kiireet. kirjoitti:

Minkälaisia ne ovat?

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1536585

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu