Epä

voiko yhtiökokous päättää, ja avustaa esim, suihkukaappien hankinnassa osakkaita,kun kaikki eivät sitä halua. Voiko enemmistön kanta asian ratkaista ja tälle enemmistölle maksetaan avustusta kaapin hankinnassa. Suihkukaapit ei tietääkseni kuulu taloyhtiön hankittavaksi.
3141
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Koska päätöse merkitsisi sitä, että osa osakkaista joutuisi osallistumaan toisten suihkukoppien kustannuksiin niin päätöksen tulisi olla yksimielinen.

Toki jos kyse on sellaisesta päätöksestä, että yhtiössä ne jotka kaapin haluavat tekevät sen yhtiön kautta yhteishankintana eivätkä muut joudu osallistumaaan kustannuksiin kuin kopin hankkijat niin silloin noin voidaan tehdä.

Asunto-osakeyhtiölaki:
46 §
Yleislauseke kielletyistä yhtiökokouksen päätöksistä

Yhtiökokouksessa ei saa tehdä päätöstä, joka on omansa tuottamaan osakkeenomistajalle tai muulle henkilölle epäoikeutettua etua yhtiön tai toisen osakkeenomistajan kustannuksella.

Äänestä
  • vastauksesta.Kiitos

    Äänestä

  • kysymys vielä. Näin kuitenkin on menetelty, osakkaat jotka eivät kaappia ottaneet niiden kohdalla tuo avustus on ollut vuosia yhtiön tilillä. Voivatko nämä osakkaat saada tuon esim. rahana tilille?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tietoinen asukas kirjoitti:

voiko yhtiökokous päättää, ja avustaa esim, suihkukaappien hankinnassa osakkaita,kun kaikki eivät sitä halua. Voiko enemmistön kanta asian ratkaista ja tälle enemmistölle maksetaan avustusta kaapin hankinnassa. Suihkukaapit ei tietääkseni kuulu taloyhtiön hankittavaksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu