Matkatessa Jurmalaan, Ventspilsiin, Liepajan tai Jelgavan suuntaan kannattaa mielestäni ajaa Riian keskustan kautta. Ruuhkan välttää jos ajaa myöhään illalla eli ilta 9:n jälkeen tai aamulla aikaisin ennen seitsemää.
Riikaa kiertävä kehätie on reilut 30 kilometriä pidempi, se on kapea, paljon rekkoja, asfaltin kunto on paikoittain ihan p:stä. Lisäksi HES:llä eli vesivoimalan padolla Daugavalla on edelleenkin remonttia ja osittain vain yksi kaista käytössä.
Päivän hinta 95 bensalle 0,73 - 0,76 latia. Diesel kahdesta neljään santimia enemmän litralta.
Vinkki autoilijoille
2
1065
Vastaukset
- dipl. kaufmann
Ihan oikein! Itse asiassa Via Balticaakin ajavien kannattaa harkita. Kaikki on kuitenkin kiinni kellonajasta.
- mush
Nyt viime perjantai-iltapäivällä padon tienoo täysin tukossa, mikään ei liikkunut mihinkään suuntaan.
Salaspilis myös yhtä työmaata, ei hirveän paha, mutta ruuhka-aikaan liikenne puuroutuu pahasti. Kannattaa välttää ruuhka-aikana.
Ruuhka-ajasta huolimatta ajoin pokkana Riikaan sisään ja sitäkautta ulos Via Balticalle etelään, ei varmaan säästynyt kilometreissä tai välttämättä edes ajassa, mutta seisovassa kuumassa autossa istuminen ei tuntunut kovin mukavalta, ja tulihan siinä enemmän nähtyäkin.
Liettuassa Via Balticaa ajavien kannattaa myös illalla/yöllä ajaa Panevezysin läpi, eikä mennä kiertotielle siitä Statoilin kohdalta. Välittämättä mistään viitoista kun ajaa suoraan kääntymättä tieltä pois keskustan läpi, tulee takaisin Via Balticalle. Viitat yrittävät kierrättää keskustan ympäri vielä ohitustien jälkeenkin, mutta niistä ei kannata välittää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Missä kokoomuksen naiset?
Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa1273745Finland is now Petter place
Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.362444Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita
HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.1442088Toivon että kuulut elämääni
Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.701031Jorma Lind kuollut
Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet5979- 45881
Mahdatko ymmärtää sitä
Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen63856En unohda sua
En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on31845- 43770
Kyllä nainenkin voi ottaa yhteyttä
Ja on ihan kiva jos ottaa yhteyttä mieheen. Minä ainakin olisin onnessani jos nainen ottaisi yhteyttä. mies97762