Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Ystäväni

Ystäväni

Kirjoittanut Daneon
-----------------------
Tämä novelli kertoo nuoresta tytöstä nimeltään Sofia. Hänellä on lähiympäristön keskuudessa mukavan, joskin hieman naiivin, tytön maine. Ulkonäöllä hänellä olisi paljonkin kehuskeltavaa; hän on hoikka, ehkä hieman keskitasoa pidempi ja pyöristynyt – tai sanotaan nyt ’muotoutunut’ – mukavasti viime vuodesta. Hänellä on vihertävän siniset silmät ja pitkä, tumman kihara tukka, joka usein on poninhännäksi sidottuna selässä, mutta joskus se liehuu vapaana tuulessa. Paljoa muuta hänestä ei juuri voi sanoa menemättä pintaa syvemmälle. Tuona kyseisenä päivänä oli lämmin kesäpäivä, mutta antaa Sofian itsensä kertoa siitä.

”Aurinko paistoi lämpimästi, joskin ilma oli hivenen painostava ja kaukaiset pilvet enteilivät sadetta, mutta se ei olisi lähiajan murhe. Aurinkoa ei peittänyt vielä pilven hattarakaan. Nautin vain lämmöstä enkä kiinnittänyt huomiota torin tapahtumiin kuin ihan vain noin yleisesti. Kesälomani ensimmäinen päivä, lukion ensimmäinen vuosi oli vihdoinkin takana päin. Seurasin puolittain erään torikauppiaan ja vanhahkon naisihmisen väittelyä jonkin vihannesten tai jonkin muun yhtä mielenkiintoisen hinnasta. Kauaa en siihen jaksanut keskittyä edes sitä vähää, vaan jatkoin matkaani. Ei minulla mitään määränpäätä kyllä ollut, kunhan vain käyskentelin. Torin laidalla olevien korkeiden kaupparakennusten varjossa oli viileämpää, mutta huomasin erään näyteikkunan heijastavan sopivasti kuvajaistani. Korjasin hieman valkoisen toppini asentoa ja suin farkkujani. Pieni korjaus hiuksiin ja jatkoin taas matkaani. Palasin takaisin torin aurinkoon.

Seuraavassa hetkessä joku törmäsi minuun. Olin huomannut lähestyvän henkilön jo sivusilmällä, mutten silti uskonut hänen juoksevan minua päin. Mutisin jonkinlaisen anteeksipyynnön, vaikken selvästikään ollut millään tavalla syyllinen törmäykseen. Kiusoitteleva vastaus ’sama vanha Sofia’ sai minut kääntämään pääni. huomasin katsovani Emiliaa, joka oli tullut tutuksi lukion alkupuolella. Vaikka hän olikin minua vuoden vanhempi, hän kävi silti joitain samoja kursseja kuin minäkin. Ei hän varsinaisesti ihan parhaimpiin kavereihini kuulunut, mutta hän oli omalaatuinen ja hänen kanssaan viihdyin aika ajoin. Kukaan toinen ei jostain syystä oikein tuntunut pitävän hänestä. Olihan hän toki ärsyttävä, kujeileva ja välillä suoranaisen ilkeä – se minunkin täytyi myöntää – muttei ollut soveltanut minuun mitään sen suuntaista enää pitkään aikaan – päinvastoin, hänen suhtautumisensa minua kohtaan oli parantunut jatkuvasti –, vaan hän osasi olla myös kunnolla, kunhan vain yritti. Yleensä hän kulki yksinään eikä näyttänyt pistävän sitä pahakseen, mutta viihtyi myös minun kanssani.

”Mitä mielessä”, hän kysyi suoraan ja pyysi sitten anteeksi, että oli tönäissyt minua, mutta halusi kuulemma kiinnittää huomioni itseensä. Olisi ollut turha inttää vastaan, joten kerroin vain olevani katselemassa.
”Katellaan sitten yhessä. Mullakaan ei mitään tekemistä”, hän totesi eikä tuntunut edes ajattelevan mahdollista eriävää mielipidettäni. Kohautin siis vain olkiani ja odotin, että hän kertoisi, minne menisimme. Sen hän tekisi kuitenkin.
”Tuolla on yks kiva kauppa”, hän sanoikin kohta, otti kädestäni kiinni ja lähti viemään minua haluamaansa suuntaan. En tiedä miksi, mutta minusta tuo hänen varmuutensa oli ihailtavaa. Huomasin aina tekeväni niin kuin hän ehdotti. Olin itse kovin epävarma niissä asioissa, joissa hän painoi tukka putkella menemään. Hän pysähtyi kauppakorttelin erään oven edessä ja katseli minua arvostellen. Tein hänelle samoin. Hän näytti nyt jotenkin lumoavalta. Hänen vaatteensa olivat niin erilaiset kuin hänen koulussa pitämänsä mustat farkut ja paidat. Nyt hänellä oli päällään harmaa t-paita ja musta pitkä hame. Aurinko heijastui hänen silmälasiensa lähes huomaamattomista pokista ja linsseistä sekä kaulasta riippuvasta kultaisesta korustaan.

Havahduin kun hän tökkäsi minua olkapäästä ja kysyi, miksi tuijotin hänen rintojaan. Punastuin. En toki ollut tehnyt niin, mutta kaulakorun kuvio oli viehättävä. Emilia hymyili minulle ja ilmoitti haluavansa uudet housut. Hänen farkkunsa olivat kuulemma hajonneet lopullisesti. Muistellessani hänen risoja farkkujaan koulusta, en ollut yhtään yllättynyt. Hän siis veti minut mukanaan vaateosastolle. Siellä hän syynäsi pari päälisin puolin kivan näköistä housuparia ja livahti sovittamaan niitä. Katselin sillä välin ympärilleni, enkä nähnyt mitään kiinnostavaa, sillä osastolla oli vain muutamia muita ihmisiä, kunnes käsi tarttui olkapäähäni ja veti minut sovituskoppiin.

”Sopiiks tä mulle”, Emilia kysyi tarkoittaen sovittamiaan farkkuja. En ollut sitä mieltä, kuten ei hänkään, joten hän riisui ne silmieni edessä. Häntä ei näyttänyt häiritsevän se, että hänellä oli vain pikkuhousut jalassaan, mutta minä katsoin nolona muualle. Seuraavat kokeiltavat sopivat hänellä paremmin, joten hän tyytyi niihin. Itselläni tällainen reissu olisi kestänyt ties kuinka kauan.
”Kiitos kun tulit makutuomariksi”, Emilia sanoi hymyillen ja sipaisi hiussortuvan poskeltani. Nyökkäsin vain ja sopersin jotain vastaukseksi. Hänen kätensä viipyi poskellani kovin pitkään ja hän katsoi minua jotenkin oudosti, mutta laski sitten kätensä hymyillen hieman eri tavalla.

Palasimme takaisin ulos, jossa ilma oli hieman viilentynyt, koska auringon edessä leijui joukko pilviä. Lähdimme kuitenkin kävelemään yhdessä eteenpäin. Minusta ilma näytti enteilevän sadetta, joten ilmoitin meneväni jo kotiin. Emiliakin nyökkäsi, mutta lähti kävelemään kuitenkin mukaani mennäkseen itsekin kotiinsa. Meillä oli oikein hauskaa kävellessämme verkkaisesti pois keskustan hyörinästä omakotialueelle, jossa minä asuin. Emilia heilutti muovipussiaan, jonne oli laittanut hameensa ja piti uusia farkkujaan jalassaan. Juuri ennen sitä risteystä, jossa eroaisimme, tunsin pisaran osuvan kasvoihini. Se ei jäänyt satunnaiseksi, vaan oli ilmeisesti sadepilven pioneeri, sillä vettä alkoi tippua koko ajan enemmän. Emilia kirosi värikkäästi vettä, eikä halunnut vilustua.
”Voinko mä tulla teille, kunnes tä sade lakkaa”, hän kysyi ja katsoi minua pyytävästi. Mikäs siinä. Lähdimme juoksemaan, kun vettä alkoi tulla oikein tosissaan. Päästyämme parin minuutin päästä sisälle, olimme kummatkin kuin uitettuja koiria. Kikatimme toistemme uusia kampauksia ja siirryimme vettä valuen kellarikerroksen kylpyhuoneeseen, jossa annoin hänelle pyyhkeen ja otin itsekin omani.

Emilia riisui paitansa ja alkoi rutistaan sitä kuivaksi. En ollut ennen huomannutkaan, miten kookkaat rinnat hänellä oli. Näin vielä liiveissä ollessaankin ne näyttivät kookkaammilta kuin omani, joiden toivoin todella kiivaasti vielä kasvavan edes jonkin verran. Itse siirryin toiseen huoneeseen riisumaan märät vaatteeni ja kietaisin kylpytakin päälleni saatuani itseni alusvaatteilleni. Kuivatimme itseämme naureskellen ja leppoisasti jutellen. Emilia tarjoutui laittamaan tukkani. Suostuin tähän ja seurasin kun ystäväni käveli taakseni, otti pyyhkeen kädestäni, irrotti tukkani ponnarilta ja alkoi kuivata hiuksiani. Hän pörrötti tukkani täysin sekaisin ja vitsaili tästä sitten, mutta harjasi kuitenkin hiukseni taas paikoilleen. En tiennyt, miksi hän niin antaumuksella silitteli minua lähes jatkuvasti, mutta en sanonut mitään, koska itse asiassa pidin siitä.

Kun tukkani oli taas kunnolla, tarjouduin tekemään saman hänelle. Harjatessani hänen kuivattamiani hiuksia, ihmettelin, miksi hän oli äkkiä käynyt kovin vaiteliaaksi. Kun sain hommani valmiiksi, hän nousi ylös, kääntyi minuun päin ja laittoi kätensä poskelleni.
”Kiitos”, hän sanoi hiljaisella äänellä ja piti kättään poskellani varsin pitkään katsoen minua mietteliäästi. Hänen ilmeestään näki, että hän teki jonkin päätöksen ja astui lähemmäs minua. Koitin astua vaistomaisesti taaksepäin, mutta olin seinän vieressä. Emilia tuli aivan kiinni minuun. Katsoin häntä ihmeissäni. Hän oli minua jonkin verran pidempi, vaalea tukka reunusti kauniita kasvoja, joita hallitsivat hillittyjen lasien takana olevan suuret ruskeat silmät. Tunsin hänen selvästi kiihtyneen hengityksensä huulillani. Muistiin palasi pätkittäin kaikki ne hetket, jolloin hän oli silitellyt tai muuten vain koskenut minua. Noita kertoja tuntui olevan enemmän kuin yleensä kaverit koskivat minua. Ja ne olivat kestäneet pidempään. Kaikki ne ilmeet ja vihjaukset. Tunsin itseni hölmöksi, kun vasta nyt tajusin, mitä hän oli yrittänyt sanoa. Puna kohosi kasvoilleni mikä sai hänet hymyilemään. Jännityin aavistuksen, kun hän painoi hitaasti huulensa omiani vasten. Hän nosti kätensä olkapäilleni ja piteli niitä siinä rennosti. En oikein tiennyt, mihin olisin omat käteni laittanut tai edes sitä, mitä olisin tehnyt. Tämä ei tuntunut oikealta, mutta miksen sitten estänyt häntä?

Hän suuteli minua melko pitkään pitäen silmiään kiinni minun epäröidessä vielä, mitä minun pitäisi tehdä. Hän lopetti ja veti päänsä hieman kauemmas pitäen sitä silti niin lähellä, että tunsin hänen kuuman hengityksensä huulillani. Katsoimme toisiamme pitkään, kumpikaan ei sanonut mitään vähään aikaan, mutta sitten Emilia aloitti hiljaisella äänellä:
”Jos et halua, niin ei se mitään.” Hän oli hetken vaiti ja jatkoi sitten, ”Minä vain haluaisin olla sinun kanssasi…” En harmikseni osannut sanoa tähän mitään. Missä oli se itsevarma Emilia, joka yleensä kertoi minulle, mitä minun pitäisi tehdä? Katsoin hänen kasvojaan kuin vastausta hakien. Hän katsoi minua melkein anovasti. Hänen suuret rintansa painoivat omiani vasten, kiinteät reidet työnsivät omiani lähes seinää vasten. Kyllä, minä halusin häntä. En vain osannut sanoa sitä ääneen. Sopersin jotain, mikä ei kuulostanut suomelta, joten tuhahdin turhautuneena, nostin käteni hänen hiuksilleen ja aloitin silittämään häntä, hymyillen niin nätisti kuin vain osasin.

Emilian kasvoille tuli niin autuaallinen kiitollisuuden ja helpotuksen ilme, että aloin haluamaan häntä enemmän kuin mitään muuta. Nyt painoimme kumpikin huulemme toisiaan vasten. Suljin minäkin nyt silmäni ja vain nautin ystävästäni. Tunsin hänen toisen kätensä kiertyvän niskani taakse ja hän alkoi painaa päätäni tiukemmin omaansa vasten. Toinen käsi avasi farkkujen napin ja vetoketjun ja työnsi ne sitten nilkkoihin. Hänen reitensä kohoilivat omiani vasten kun hän astui ulos niistä. Sama käsi avasi kylpytakkini nauhan ja työnsi sen puolia sivuun. Voihkaisin ystäväni suuhun kun tunsin kahden viileän reiden painuvan omiani vasten. Hänen vatsansa sen sijaan tuntui melkein polttavalta omaani vasten kun hän painautui antaumuksella minua vasten. Tuntui kuin hän olisi harjoitellut koko ikänsä juuri tätä tilaisuutta varten. Tunsin vaativan kielen avaavan huuleni ja liukui sulavasti suuhuni. Silmäni avautuivat hieman uudesta tunteesta, jota en koskaan kuvitellut kokevani; toisen naisen kieli suussani. Mielikuvitukseni alkoi kuvittaa tuota kieltä jo jonnekin muualle. Koitin pyyhkiä tuota kuvaa pois verkkokalvoiltani, onnistumatta, ja tunsin jalkovälini alkavan kostua. Suljin taas silmäni ja aloin vastata tuon vaativan kielen vaatimuksiin. Emilian kieli tuntui opettavan omani tavoille ja kohta ne leikkivät keskenään suussani kuin olisivat tehneet sitä aina.

Olin nostanut toisenkin käteni ystäväni lanteille. Emilia työnsi kylpytakkini lattialle lopettamatta hetkeksikään suutelua. Kuului pieni napsahdus, kun liivini putosivat samaan kasaan kylpytakin kanssa. Emilia nosti kätensä toiselle rinnalleni alkaen hyväillä sitä hieman myös puristellen kovettunutta nänniäni. Sisälläni kuohui. Miten hän pystyi olemaan noin rauhallinen ja luonteva? Itse pysyin pystyssäkin vain siksi, että olin hänen ja seinän välissä ja hän vielä piti minusta kiinni. Jalkani tuntuivat kumilta, mutta nojasin häneen vain kovemmin. Halusin tuntea hänestä niin paljon kerralla kuin mahdollista. Rintaani hyväillyt käsi laskeutui omalle kädelleni ja veti sen liiviensä hakasen luo. Sanaton kieli toimi ja avasin hakasen päästäen ihailemani – tästä eteenpäin jumaloimani – rinnat vapauteen. Nuo kookkaat kukkulat todella painoivat omat selvästi pienemmät rintani alleen. Vain pikkuhousut yllämme suutelimme toisiamme kiimaisina toisiimme kietoutuneita sateen ropistessa leppoisasti ikkunaa vasten.

Sitten lopetimme suutelemisen. Katsoimme toisiamme silmiin kaikkien tunteiden näkyessä selvästi toistemme silmistä, sanoja ei tarvittu. Sain ensimmäisen selvän sanan suustani kaiken tämän alun jälkeen:
”Emilia…” Sain tuohon sanaan enemmän tunnetta kuin kokonaiseen kirjaan, jos olisin alkaa selittää asiaani hänelle sanoin. Hän hymyili herttaisesti ja nuolaisi poskeani.
”Haluat vielä jatkaa?” hän varmisti. Nyökkäilin innoissani päätäni ja kiedoin käteni hänen alaselkänsä ympärille. Hän veti itseään irti minusta sen verran, että pystyi nuolemaan rintojani. Kuuma kieli leikki nänneilläni saaden kylmät väreet ja kuumat tunteet kulkemaan sisälläni. Vaativat kädet tarttuivat lanteisiin ja painoivat minut polvilleni Emilian laskeutuessa perässäni lopettamatta nuolemistani. Suustani alkoi varsin nopeasti purkautua jos jonkinlaista vinkunaa ja huohotusta. En voinut kuvitellakaan, minkään tuntuvan tältä. Ystäväni hyväili vartaloani käsillään samalla, kunnes hän otti taas lanteistani kiinni, veti minut hieman irti seinästä ja painoi sitten selälleen. Sitten nuo kädet tarttuivat pikkuhousujeni ja vetivät ne jalastani. Hieman sävähdin tätä. Alastomana parhaaksi käyneen ystäväni edessä.

Emilian kieli jatkoi tutkimusmatkaani vartalollani kostuttaen ihoani. Välillä hän nousi ylemmän suutelemaan minua. Hän vei omat käteni rinnoilleen ja aloin automaattisesti hyväilemään niitä samalla kun hän nuoli minua. Nautin niiden koosta ja pehmeydestä. Kadehdin niitä sydämeni pohjasta, mutta nautin myös, että ne olivat hänellä, jotta saisin tuottaa myös hänelle mielihyvää. Kauaa en kuitenkaan saanut niistä itse nauttia, sillä Emilia valui liian alas. Jännityin hieman kun tajusin, mitä se tarkoitti. Kohta tunsinkin kostean kielen sisäreidelläni lähellä pyhimpääni. Aloin huokailla lujempaa, ja kun kieli läheni kohdettaan, mutta vältteli sitä kuin samannapainen magneetti. Kohta tajusin, että hän halusi minun pyytävän sitä itse. Sellainen oli mielentilani, että aloin heti miten pyytelemään häntä lopettamaan kiusaamiseni. Kun hän ei tuntunut reagoivan, aloin suorastaan rukoilla sitä. Olin melkein hulluna kiimasta. Koitin ohjata hänen päätään käsilläni, mutta hän esti. Lopulta hän siirtyi läpimärän naiseuteni portille. Lakkasin hengittämästä, kun odotin tuon kuuman kielen kosketusta.

Mielihyvän aallot velloivat sisälläni kun ensimmäinen lipaisi kosketti herkintä paikkaani. Tunnekokemukset vain vahvistuivat jokaisella nuolaisulla. Olin laueta jo siinä vaiheessa, mutta kieli vedettiin minusta. Emilia ei selvästikään ollut ensimmäistä kertaa näissä puuhissa, koskapa tunnisti lähestyvän orgasmini. Hän nousi ylemmäs ja tuli suutelemaan minua. Pettymyksen huokaus vaihtui kiiman voihkaisuun ystäväni suuhun kun tunsin hänen koskettelevan sormellaan pilluani. Ja työntyvän hitaasti sisään. Samalla hetkellä kun sävähdin pelästyneenä, käsi pysähtyi. Emilia nosti päänsä huuliltani ja katsoi minua selvästi ihmeissäni. Näytin nololta sanoessani: ”Sinä olet ensimmäiseni…” Hän ei näyttänyt kerrassaan uskovan sitä. Hänestä olin sen verran nätti tyttö, ettei sen pitäisi olla mahdollista enää olla neitsyt. Minä kuitenkin olin.
”Ei kai se haittaa?” kysyi pelästyneellä äänellä, mutta Emilia pudisti päätään hymyillen ja totesi, että sitten vain tehdään se eri tavalla. Sormi vedettiin sisältäni ja siirrettiin toisen sormen kanssa klitalleni. Hän painoi taas huulensa omiani vasten ja alkoi liikuttaa sormiaan ja yritti selvästi tehdä minua hulluksi. Hän tuntui tietävän tarkalleen, miltä minusta tuntui. Hän sormeili minut laukeamisen partaalle ja veti sitten sormensa pois. Hän olisi voinut jatkaa sitä loputtomiin, mutta sitten hän lopetti suutelun, veti päänsä irti omastani ja katsoi minua hymyillen. Tunsin sormien liikkeen muuttavan vaativammiksi. Ne eivät olleet enää kiusaavia ja kiihottavia, vaan varmoja perinpohjaisia. Kiemurtelin ystäväni alla vikisten kuin koiranpentu. Emilia suoritti viimeistelevän liikkeen, joka suorastaan heitti minut huipulleni. Kiljaisin kovaa ja kimeästi. Selkäni kaartui kaarelle ja silmäni sulkeutuivat. Tunsin kyyneleiden nousevan silmiini; se tuntui niin uskomattoman hyvälle, eikä meinannut loppua ollenkaan, kun aalto toisensa jälkeen kohisi lävitseni.

Sitten, hiljalleen ja nautinnollisesti, se meni ohi. Tai oikeammin vain kulman taakse odottamaan seuraavaa kertaa. Vilkaisin tämän ihanuuden aiheuttanutta Emiliaa, joka seurasi kiimaisella katseella, miten rintani kohoilivat kiihtyneen hengityksen tahtiin. En voinut moneen minuuttiin kuin vain tasata hengitystäni ja katsella ihastellen ystävääni, jonka en ollut edes tiennyt tekevän mitään tällaista. Heti kun vain pystyin nousin istumaan ja kiedoin Emilia syleilyyn ja kiitin häntä sydämeni pohjasta. Pyyhin kasvojani kädelläni ja rutistin tuota ihanaa tyttöä niin lujaa kuin ikinä vain jaksoin.

”Miten voin ikinä kiittää kylliksi?” kysyin ääni vieläkin vavisten. Emilia vain hymyili ja veti pikkuhousunsa polviinsa ja kiihottavasti kiemurrellen veti ne sitten jalastaan. Arvasin jo, mitä hänellä oli mielessään. Katsoin hänen posliiniksi ajeltua pilluaan. Se näytti jotenkin paremmalta kuin omani, jota olin vielä harjoitellut trimmaamaan mieleni mukaiseksi. Vilkaisin jalkojeni väliin ja ähkäisin ihmeissäni; oliko minussa ollut tuollainen määrä limaa sisälläni? Ei ihmekään, että olin niin kiimainen. Emilia huomasi katseeni ja ilmeeni. Hän tökkäsi pari sormeaan limoihin ja vei ne sitten suuhunsa. Seurasin katseellani tätä ja hymyilin sitten hieman nolona. Emilian sormet palasivat lammikolle, kierivät nesteissäni ja tulivat sitten minun huulilleni. Katsoin Emiliaa kysyen, mutta hän vain hymyili. Varovasti nuolaisin sormia kieleni päällä. Maku ei ollut sellainen kuin olin ajatellut. Otin Emiliaa ranteesta kiinni ja otin hänen sormensa suuhuni ja maistelin nesteitäni.

Mutta sitten Emilia laskeutui selälleen pyyhkeen päälle ja levitti jalkansa. En voinut ajatella imarreltuna, että tuo kaunis tyttö levitti jalkansa minulle, ja vain minulle. En olisi sitä arvannut vielä tunti sitten. Oliko siitä vain tunti, kun en vielä aavistanut mitään? Seinällä oleva kello oli vankkumattomasti sitä mieltä. Tuntui kuin tämä tilanne olisi kestänyt jo ainakin viikon. Mutta keskityin sitten oleelliseen; edessäni olevaan ystävään. Konttasin ystäväni päälle ja painoin kasvoni tämän rintojen väliin. Tätä en jättäisi väliin mistään hinnasta. Nuoleskelin innoissani noita kookkaita, pehmeitä rintoja, jotka vielä säilyttivät suurimman osan muodoistaan tässäkin asennossa. Nuolin ja näykin Emilian rintoja ja tutustuin kunnolla niihin. Ylös vilkaistessani näin Emilian sulkeneen silmänsä ja kääntäneen päänsä sivulle. Hetken kuluttua Emilia alkoi painaa minua hiljalleen alaspäin. Omat rintani hyväilivät Emilian jalkoväliä minun valuessa hiljalleen alemmas. Lopulta kieleni saavutti hänen salaisimman soppensa runsaasti kostuneen portin (päivän runollinen ilmaisu =).

”Ota tämä eka kerta ihan rauhassa ja tutusti paikkoihin tästä näkövinkkelistä”, kuulin Emilian neuvojan minua. Kasvoni punehtuivat. ’Tämä eka kerta’, se jäisi vielä nähtäväksi. Aloin kuitenkin ohjeiden mukaisesti kosketella häntä ja kieleni lipaisi häntä aina silloin tällöin. Nuollessani häntä hieman pidempään kohdasta, josta itse pidin, kuulin hänen voihkaisevan. Hymy levisi huulilleni ja aloin nuolemaan häntä rohkeammin. Tyttö nosti jalkansa koukkuun vieressäni ja kiedoin käteni hänen toisen reitensä ympäri. Otin sitten toisen käteni avuksi Emilian pillun kimppuun. Asetin etusormeni ja peukaloni hänen häpynsä väliin ja levitin hänen huuliaan jonkin verran. Näkymä sen kuin parani ja sain vielä Emilian vinkaisemaan. Painoin kasvoni taas häntä vasten ja aloin nuolemaan hänen esillä olevaa klitaansa. Nyt Emilia alkoi huohottaa oikein tosissaan. Hän painoi päätäni tiukasti itseään vasten samalla kun hänen toisen kätensä puristi pyyhkeen kulmaa. Vielä hetken nuoltuani häntä näin käänsin häntä avoimena pitävän käteni toisin päin ja aloin työntää yhtä sormeani häneen. Se upposi helpon oloisesti häneen koko pituudeltaan. Emilia huokaisi pitkään ja pyysi minua aloittamaan.

Vedin sormeni hitaasti pois hänestä ja työnsin nopealla liikkeellä takaisin. Toistin tämän vielä kolmesti. Joka kerta sain palkinnokseni kiimaisen voihkaisun. Sitten sovitin toisen sormen hänen pillulleen. Se taisi olla ensimmäinen itsenäinen teko, jonka tänään olin tehnyt. Emilia hätkähti hiukan, kun hänen sisäänsä työntyikin tuplasti suurempi määrä, mutta hän oli niin märkä, ettei käytännössä eroa ollut kuin siinä, että Emilia voihki kovempaa. Aloin liikuttaa kättäni edestakaisin nopeaan tahtiin aina välillä nuolaisten hänen klitaansa. Emilian huohotus kävi hiljalleen kovemmaksi ja hengitys katkonaiseksi. Ihanaa! Hän laukeaisi minulle. Tieto antoi uutta innostusta; työntelin kahta sormea ystäväni sisällä nuollen ja näykkien nyt koko ajan tämän klitaa. Emilian lantio nousi seuraavassa hetkessä hieman ja hänen kiljaisunsa kimmahteli kylpyhuoneen seinistä. Hän piti itseään jonkin aikaa hieman koholla käsillään, ja rojahti sitten kiivaasti hengittäen lattialle. Vedin limaiset sormeni hänestä ja menin hänen päälleen makaamaan painaen pilluni hänen omansa vasten. Aloin sitten kaikessa rauhassa imeä sormiani puhtaaksi hänen silmiensä edessä. Hän vain hymyili minulle ja kietoi kätensä ympärilleni.

Pysyimme siinä asennossa hyvin pitkään. Emilia painoi reisiään lantiotani vasten ja silitteli hiuksiani ja selkääni. Minä painoin reisiäni hänen jalkojensa alle ja silittelin hänen poskiaan. Olimme kumpikin työntäneet kielen ulos suusta ja leikittelimme niin päillä välissämme. Katsoimme koko ajan toisiamme silmiin. En voinut vieläkään uskoa, mitä juuri oli tapahtunut. Ulkona sade oli lakannut ja pieni kylpyhuoneen ikkuna sokkelissa päästi päällemme kapean valosäteen, joka sai Emilian kasvot hehkumaan, hänen lasinsa kiiltämään sekä hänen kaulakorunsa kimaltelemaan. Ulkona kuului jonkun linnun laulua, muuten oli lähes äänetöntä. Minä kuulin kuitenkin vain Emilian sydämen hiljalleen rauhoittuvat lyönnit rintaani vasten ja hänen rauhallisen hengityksensä. Vieläkään emme tarvinneet sanoja kuvaamaan tunteitamme. Silmämme kertoivat aivan tarpeeksi.

”Pitäisi kai nousta ylös”, sanoin sitten pahoillani, että jouduin sanoin sen. Emilia nyökkäsi näköjään yhtä pahoillaan tästä kuin minäkin, mutta tökki minut sitten pystyyn ja nousi itsekin. Aloimme pukea vaatteita päällemme hiljaa keskustellen. Sitten kuulin selvän äänen yläpuoleltani; ulko-ovi avattiin.
”Voi v*ttu!” kiljahdin pelästyneenä. Ylhäältä kuului selvästi askelia ja kohta kellarin ovi avattiin. Emilia toisti kaikuna äskeisen toteamukseni ja alkoi kiireesti pukea paitaa päälleen. Minäkin puin vain farkkuni ja toppini. Viskoimme alusvaatteemme sivummalle ja suimme hiuksiamme paniikissa. Saimme kaiken luultavasti kuntoon juuri kun ovi avattiin ja äitini kurkisti sisään ja kysyi, että kastuimmeko. Nyökkäilin vain ja myönsin asian olevan juuri niin ja tulimme tänne alas _vain_ kuivattelemaan. Äitini katsoi meitä tarkkaan, mutta näytimme niin viattomilta kuin vain pystyimme, mikä ei ole kovinkaan paljoa, ainakaan, kun huoneessa seisoo kaksi tulipunaista tyttöä – jotka seisovat kaukana toisistaan kuin sanoen, etteivät he ainakaan ole toisilleen mitään tehneet –, pyykkikorin takaa pilkottaa pari vieraita pikkuhousuja ja toisen tytön paita on väärinpäin."

------------------------------------
For your enjoyment ;)
Kuka haluaa jatkoa? Ja kommentit jälleen kerran tervetulleita.
74247
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

joka ei ole koskaan saanut mitään. Älä jatka.

Äänestä
  • Jatka tätä vielä, vastahan he tutustuivat toisiinsa ja heillä on vielä paljon annettavaa toisilleen:)

    Äänestä

Meidän ihana Daneon, sinä se jaksat yllättää. =o)
Laitahan toki jatkoa meille nälkäisille, jotka janoavat aina vain lisää ja lisää. Saanko kysyä sinulta, minun huomioni kohteelta, kuinka vanha olet? Kysymys johtuu ihan vain uteliaisuudesta. =o)
Ehkäpä minustakin voi tulla 'isona' kaltaisesi tähti meidän maan matosten keskuudessa. =o)
*jää odottamaan seuraavaa tarinaa pilke silmäkulmassa*

Äänestä
  • Miten minä nyt olen ketään yllättänyt? Mutta kuitenkin, kyllä sinä voit olla isona minunlaiseni, vaikka olisin minkä ikäinen, vai mitä? ;)
    Jos kuitenkin ihan välttämättä haluat tietää ikäni, niin kysy sitä mailitse ossusta [email protected]

    Äänestä

  • Daneon kirjoitti:

    Miten minä nyt olen ketään yllättänyt? Mutta kuitenkin, kyllä sinä voit olla isona minunlaiseni, vaikka olisin minkä ikäinen, vai mitä? ;)
    Jos kuitenkin ihan välttämättä haluat tietää ikäni, niin kysy sitä mailitse ossusta [email protected]

    En pääse juuri nyt Luukkuun, koska sitä huolletaan, mutta olisin kiinnostunut postittelemaan kanssasi. Mistä pidät? Olen harrastanut esim. nettiseksiä, ja pidetty on. =) [email protected]

    Äänestä

LISÄÄ!!! Ah nam!

Äänestä

Paljon olen tarinoita lukenut, mutta ihmettelen suuresti, jos tämä ei ole vähintään parhaiden joukossa, ellei paras! Todella kiihottava, mutta silti kaunis tarina! Lisää, ja paljon, kiitos!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Daneon kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu