Eräs tuttuni joutui mielisairaalaan vaakavan masennuksen takia. Ensin hän oli sillä noin kaksi viikkoa. Viime viikonloppuna hän yritti tehdä kaksi kertaa itsemurhan (mutta kummallakin kerralla hänet estettiin) jonka seurauksena hän joutui takasin sairaalaan. Nyt hänen lääklärinsä päätti että hänet kotiutetaan keskiviikkona. Potilas sanoi että hän yrittää jälleen itsemurhaa heti kun pääsee kotiin, mutta lääkäri ei ottanut tätä kuuleviin korviinsa.
Ainakaan minulla tämä ei mene jakeluun!
Ainakaan minulla tämä ei mene jakeluun!
Vastaukset 7
Vanhimmat
Tässä poiminta Oulun Yliopiston saitilta, siinä oleellisin...
http://herkules.oulu.fi/isbn9514251725/html/x228.html
"Uuden mielenterveyslain mukaan mielenterveyspalvelut on järjestettävä kunnassa ensisijaisesti avohoitopalveluina yhdessä sosiaalihuollon ja erikoispalveluja tuottavien yksikköjen kanssa (Mielenterveyslaki 14.12.1990/1116). Jokaisella ihmisellä on oikeus oikeus hyvään hoitoon ja kohteluun sekä oikeus saada terveyden- ja sairaanhoitoa (Laki potilaan oikeuksista 782/1992). Potilaalla on myös oikeus saada tietoa eri hoitovaihtoehdoista, ja niitä on pyrittävä järjestämään mahdollisuuksien mukaan".
Emme elä sivistysvaltiossa. Hyvin monet sen tiedostavat ja sekin saattaa olla yksi poislähtöhalukkuuden syistä. Surullista mutta totta...
samanlainen tapaus, tai siis omaisellani. Hoitaja kertoi vain, ettei voi ohjata pakkohoitoon, ja että itsemurha ei ole Suomessa kielletty? Aika pöyristyttävää tekstiä. Eikö ole ketään, omaista, ystävää, joka olisi hänellä tukena? Yksin, jos kotiin päästetään, niin sehän on suoranaista heitteillejättöä. Miksi hänet kotiutetaan, etkö voi keskustella lääkärin kanssa tilanteesta, ja varsinkin, jos hänellä ei ole ketään tukemassa. Ellei lääkäri kuuntele, jonkun muun asiantuntijan kanssa. Itsetuhoisen ihmisen paikka ei ole kotona, ei todellakaan.
Niin siis kyllähän hänellä on lapsia ja aviomies jotka kyllä ovat tukena mutta se ei nyt auta, niin hän on sanonut. Ja kaikenlisäksi tämä kyseinen henkilö ei tarvitse edes pakkohoitoa sillä itse hän halusi apua. hän ei vain pysty tällä hetkellä olemaan kotona tai elämään normaalia elämää.
Mutta onneksi hän nyt päätti ottaa selvää yksityisistä hoitoliaitoksita joihin voisi mennä. Tärkeintä on kuuminkin että hän pysyy elossa edes lapsien takia ja tietenkin aviomiehn ja ystävien takia. Mutta hänen lapsensa on on kumminkin vielä niin nuoria (toinen täyttää nyt 6 ja toinen on 4.)
Lääkäriin on kyllä yritetty saada yhteytta mutta kun hoitaja on mennyt sanomaan niin lääkäri on vain sanonut ettei tämä halua jutella koko asiasta! TÖRKEÄÄ!
välittää lähimmäisistään. Minä kyllä soittelisin sinne sun tänne, seurakuntaan, sosiaali-ihmisille jne. niin kauan, kunnes jostain tulisi apua. Järkyttävää.
Järkyttävää se on, mutta samalla ihan arkea niin mielenterveyspotilaille kuin heidän omaisilleen ja läheisilleen.
Uuden mielenterveyslain astuttua voimaan 90-luvun alussa moni psykiatri tervehti sitä iloiten ja ajatellen, että vihdoin saaadaan asiat kuntoon. Vaan ilmeet ovat muuttuneet. Sairaalat on käytännössä tyhjennetty niin potilaista kuin henkilökunnastakin. Hyvä tarkoitushan oli hoitaa suurin osa potilaista avohoidossa. Avohoidon rahoitus vain unohtui. Mielenterveyskeskukset pyörivät vajaamiehityksellä, yhdellä psykiatrilla saattaa olla vastuualueellaan 50 000 asukasta, mikä on paitsi järjetöntä, myös lainvastaista. Kun täyttämättömiin virkoihin saadaan esim. vuodeksi rahoitus, ei niihin löydy hakijoita. Eivät edes alalle erikoistuvat lähde siihen rääkkiin, sana kiertää...
Vastuuttomia ovat päättäjien valinnat tämän asian tiimoilla olleet. "Asiakkaalle" resepti kouraan, nappia naamaan ja baanalle. Ja osa heistä päätyy siihen peruuttamattomaan ratkaisuun tai pahimmassa tapauksessa lööppeihin.
Montako kertaa saamme vielä kokea kollektiivista surua epätoivoisten ihmisten epätoivoisten tekojen edessä?
Kyllä se niin on jos ihminen haluu tehdä oikeesti itsemurhan se kyllä siinä onnistuu...voimia ystävällesi kuitenki mutta paras paikka ei ole maata sairaalassa...terapia,kuntoutus jne kaikkeen liian vähän resursseja suomessa.Jatkuvaa laitoshoitoa tarvitsee vain osa mielenterveyspotilaista