HOMOenkeli 1: Kiimainen vapaaviikko
Mane oli 16 kun hänet raiskattiin metsätiellä vapunjuhlinnan jälkeen.
Siitä lähtien,hän oli vihannut kaikkia miehiä ja vannoi ettei enää ikinä voisi rakastaa yhtäkään vastakkaisen sukupuolen edustajaa.
Koska asiat olivat miten olivat,Manen mielenkiinto kääntyi Miehiin.
Minkä ikäisiin tahansa.
Minkä kokoisiin tahansa.
Miehiin kuitenkin.
Hän asui kämppiksensä Manen kanssa paritalossa, joka sijaitsi 30 minuutin bussimatkan päässä keskustasta.
Mane oli harjoittelijana paikallisessa ravintolassa ja vietti suurimman osan päivistä töissä.
Hän ja Olli olivat kaikesta huolimatta hyviä ystäviä ja Mane saattoi kertoa Ollille kaiken.
Olli ymmärsi häntä lähinnä siksi,että oli itse homoseksuaalinen.
Siitä huolimatta Pertti ei voinut olla olematta varuillaan Ollin seurassa.
Hän pelkäsi liikaa.
Se päivä oli sateinen ja kolea.
Mane otti tilauksia vastaan ja haikaili etelän aurinkoon,kun hänen kännykkänsä pärähti soimaan.
Mane punastui lievästi, pyysi anteeksi ja pakeni korkokengät kopisten takahuoneeseen.
Heiluriovi jäi väpättämään hänen taakseen.
Jaana,Manen pomo pyyhälsi sisään sivuovesta ja kurtisti kulmiaan.
Huomatessaan pirraavan kännykän,hän kuitenkin kääntyi ja lähti pyöreät tekorinnat pomppien salin puolelle.
-Mane, Mane huohotti ja nojaili ovenpieleen.
-Pertti,mikä sulla on?Keskeytinkö mä jotain....tärkeää?Pertti piikitteli ilkeällä äänellä ja purskahti sitten nauruun.
-Heko heko...Mane murahti.-Mä olen nyt justiinsa töissä,että jos sulla on asiaa niin kerro nyt heti...okei?
-Ai sori,mä muistelin noi sun aikataulut väärin...Pertti sopotti anteeksipyytävästi.
Mane vilkaisi puhelinta ärsyyntyvästi,vaikkei syy ollutkaan sen.
-Mä aijoin pyytää sua mun mökilleni juhannuksen viettoon.Tyyppejä on tulossa liuta!
Mane kohotti kulmiaan.
Pertti ei ollut pyytänyt häntä mihinkään sen jälkeen kun he olivat riidelleet tulisesti.
-Tottakai mä tulen! Mane vastasi ja sanoi sitten pikaiset heit.
Salin puolelle oli ilmestynyt liuta asiakkaita.
Hämyisessä nurkkauksessa istui liuta ilkeän näköisiä nuoria miehiä, jotka vilkuilivat Manea vihjailevasti.
Kaikilla oli nahkarotsit ja tupakka suupielessään.
Mane vilkaisi hätäisesti ympärilleen mutta kukaan muu ei ollut vapaana.
Kun hän marssi pöytää kohti,hänestä tuntui kuin hän olisi ollut astumassa leijonan luolaan.
Yksi miehistä vinkkasi hänelle silmää,kun hän pysähtyi pöydän viereen.
-Koskenkorvaa...ne julistivat ja nauroivat räkänaurua.
Manen huomaamatta eräs miehistä hivutti kätensä hänen hameensa sisälle ja hiveli hänen säärtään ja hieroi KYRPÄÄ hänen pikkuhousujensa läpi.
Mane pyörähti kiljaisten sivuun ja yritti lähteä.
Mies kuitenkin tarrasi hänen käteensä ja tukki hänen suunsa.
Mane yritti potkia tiensä vapaaksi mutta miehet raahasivat hänet läheiseen miestenvessaan ja lukitsivat oven.
Mane rimpuili,mutta miehet painoivat hänet maahan ja ilmeisesti joukkion pomo repi Manen paidan hänen yltään.
-Pojat...hän hymyili ja otti vastaan linkkuveitsen jota pienen ja hintelin mies tyrkytti.
Mane kyyristyi itkien nurkkaan.
Tappaisiko se hänet?
Mies kuitenkin katkaisi hänen bokserit ja miehet alkoivat nuolla Manen ruumista.
Heidän kielensä nuolivat kiihkeästi jokaista senttiä Manen ruumista.
Lopulta joku miehistä kyllästyi,veti Manen vaatteet pois ja tunki kielensä Manen perseenreikään.
-Aiiih,Mane vaikeroi ja kiemurteli paikoillaan.
Muut miehistä purskahtivat nauruun ja alkoivat nuolla Manen KYRPÄÄ ja sen ympäristöä.
Lopulta he jättivät Manen rauhaan ja lähtivät naureskellen paikalta.
Mane pukeutui itkien ja istui vessassa melkein tunnin.
Se oli iseasiassa tuntunut melko hyvältä.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Ja ei vittu varmasti ollut tositarina. Kotiis siitä.