Tiedoksi

Nyt ei kannata riehaantua sen enempää lurkkikodeissa kuin omissakaan kodeissa.

Me koulutetut ihmiset tiedämme, että taloutta ei seurata päivittäin sahalaitakuvioita analysoimalla vaan pidemmässä juoksussa. Juuri nyt ollaan jonkin sortin aallonpohjassa, mutta jo puolen vuoden päästä tunnelmat ovat ihan erilaiset, vuoden päästä jo radikaalisti eri meininki. Asuntojen hintojen nousu vetää nyt henkeä, ja saattaapa joku tähän väliin saada tingittyä itselleen hyvänkin kaupan, mutta kohta taas mennään.

Korot lähtevät kyllä laskuun ennen kuin arvaattekaan. Ne ovat 2000-luvulla vaihdelleet enimmillään reilun viiden ja pienimmillään kahden prossan tuntumassa. Nyt ollaan siis ihan ylärajoilla, ja vain todellinen simpanssi luulee, että mentäisiin paljon yli viiden. Odottakaahan kun lähdetään taas kohti kahta. Tämä on toisinto 2000-luvun tilanteesta.

Eli onneksi (tai näkökulmasta riippuen epäonneksi) taantuma ei juurikaan tartu eurooppaan ja jenkeissäkin helpottaa näillä näppäimillä. Suomesta ei jatkossakaan saa kotia halvalla, iloitkaa oman jo ostanet rikkaat!
4267
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Mukavan objektiivinen kirjoitus.

Olen vuokralla asuva asunnonostoa noin vuoden ajan miettinyt palstan aktiivilukija. Kevät on mennyt miettiessä, tuleeko suurempaa rommausta, vai olisiko nyt syytä ostaa, kun epävarmuutta on ilmassa.

Ehkäpä odottelen vielä muutaman kuuakuden ja katson sitten, mihin suuntaan mennään. Korkojen nousu ei minua misäsän määrin kiihota, koska se tekee kämpän maksamisen ensimmäisinä vuosina, jolloin lainaa on eniten, ikävän kalliiksi.

Äänestä

Tosiasiassa Jenkeissä tilanne pahenee jatkuvasti, eikä loppua näy. Toisin kuin aloittaja väittää, jenkit ovat vasta kärsimysnäytelmän alussa. Alla linkejä tosielämästä, todetkaa itse:

http://www.usatoday.com/money/economy/2008-05-25-buffet-recession_N.htm
http://hosted.ap.org/dynamic/stories/H/HOME_PRICES?SITE=PAPIT&SECTION=BUSINESS&TEMPLATE=DEFAULT
http://www.nytimes.com/2008/05/27/business/27ship.html?_r=1&ref=business&oref=slogin
http://news.yahoo.com/s/nm/20080524/bs_nm/buffett_us_recession_dc;_ylt=Aj7dgF1uQvYkg4qhkWIvhTCyBhIF
http://www.nytimes.com/2008/05/25/business/25teen.html?_r=2&ref=business&oref=slogin&oref=slogin

Kaikki artikkelit uunituoreita, ja melko lohduttomia.

Ja mitä korkoihin tulee, niin siinä aloittaja valehtelee jo täysin häikäilemättömästi. Tosiasiassa korkojen loppuvuoden kehityksestä ei ole minkäänlaista konsensusta ekonomistien välillä. Kukaan ei yksinkertaisesti tiedä.

Summa Summarum, älkää antako valehtelijoiden huijata teitä. Taantumaan mennään tai ei mennä, sitä ei vielä tiedä kukaan. Jos joku sanoo tietävänsä, hän on valehtelija. Tämä oli sinulle Aloittaja =)

Äänestä
  • En yritä leikkiä ennustajaa, joten tottakai joudun puhumaan fiilispohjalta, mutta niin joutuvat KAIKKI MUUTKIN, jopa alan professionaalit.

    Silti et voi miltään kohdin kiistää, etteikö kiihkoton veikkaukseni voi hyvinkin pitää kutinsa.

    Toki Jenkeistä tulee synkkääkin dataa, mutta yhä enenevässä määrin myös toivoa tilanteen paranemisesta piakkoin. Kaivat aina pelkät synkät uutiset.

    Äänestä

  • Tärkeää. kirjoitti:

    En yritä leikkiä ennustajaa, joten tottakai joudun puhumaan fiilispohjalta, mutta niin joutuvat KAIKKI MUUTKIN, jopa alan professionaalit.

    Silti et voi miltään kohdin kiistää, etteikö kiihkoton veikkaukseni voi hyvinkin pitää kutinsa.

    Toki Jenkeistä tulee synkkääkin dataa, mutta yhä enenevässä määrin myös toivoa tilanteen paranemisesta piakkoin. Kaivat aina pelkät synkät uutiset.

    "Korot lähtevät kyllä laskuun ennen kuin arvaattekaan. Ne ovat 2000-luvulla vaihdelleet enimmillään reilun viiden ja pienimmillään kahden prossan tuntumassa. Nyt ollaan siis ihan ylärajoilla, ja vain todellinen simpanssi luulee, että mentäisiin paljon yli viiden. Odottakaahan kun lähdetään taas kohti kahta. Tämä on toisinto 2000-luvun tilanteesta."

    Vai että todellinen simpanssi? =)

    Puhut niin paljon paskaa tuossa kappaleessa että saisit hävetä.

    Ja mitä tuohon jenkkikommenttiisi tulee, niin olet täsmälleen oikeassa. Huonoa UUTISTA tulee jenkkilästä koko ajan, tilanteen paranemisesta taa s on ainostaan TOIVOA. Tärkeintä om ymmärtää että systeemissä on niin vakavia rakenteellisia ongelmia, ettei tilanne vain yhtäkkiä ala paranemaan. Korjausliike tulee joskus muutaman vuoden kuluttua. Sitä ennen jenkit tulevat olemaan TODELLA heikossa kunnossa.

    It's gonna get a lot worse before it gets better...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tärkeää kirjoitti:

Nyt ei kannata riehaantua sen enempää lurkkikodeissa kuin omissakaan kodeissa.

Me koulutetut ihmiset tiedämme, että taloutta ei seurata päivittäin sahalaitakuvioita analysoimalla vaan pidemmässä juoksussa. Juuri nyt ollaan jonkin sortin aallonpohjassa, mutta jo puolen vuoden päästä tunnelmat ovat ihan erilaiset, vuoden päästä jo radikaalisti eri meininki. Asuntojen hintojen nousu vetää nyt henkeä, ja saattaapa joku tähän väliin saada tingittyä itselleen hyvänkin kaupan, mutta kohta taas mennään.

Korot lähtevät kyllä laskuun ennen kuin arvaattekaan. Ne ovat 2000-luvulla vaihdelleet enimmillään reilun viiden ja pienimmillään kahden prossan tuntumassa. Nyt ollaan siis ihan ylärajoilla, ja vain todellinen simpanssi luulee, että mentäisiin paljon yli viiden. Odottakaahan kun lähdetään taas kohti kahta. Tämä on toisinto 2000-luvun tilanteesta.

Eli onneksi (tai näkökulmasta riippuen epäonneksi) taantuma ei juurikaan tartu eurooppaan ja jenkeissäkin helpottaa näillä näppäimillä. Suomesta ei jatkossakaan saa kotia halvalla, iloitkaa oman jo ostanet rikkaat!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu