Meillä on kohta ollut 3 viikkoa seropi narttu, jolla ikää nyt siis noin 10,5 viikkoa. Minulla on aiemminkin ollut koira lähes 14 vuotta, joten tiedän ettei se aina ole helppoa puuhaa.
Uusi pentu on kuitenkin välillä niin hankala tapaus.Tiedän, että kyseessä vauva, jolta ei voi odottaa mitään, mutta kun tuntuu, että kaikki menee pieleen. Ulkona vetää, yritän pysähtyä ja odottaa että tulee luokseni, ei mitään. Vähän väliä kieltäytyy kävelemästä, yritän olla huomioimatta, ei mitään vaikutusta. Yritän leikin avulla edetä, ei auta..
Olemme ulkona pari tuntia tulemme kotiin, ja pissaa heti lattialle.
Ulkona pelkää muita koiria ja aristelee ihmisiä, vaikka mitään negatiivisia kokemuksia ei pitäisi olla.
Yöllä vinkuu ja haukkuu kun emme päästä sänkyyn.
Syö KOKO AJAN ulkona jotain.
Harmittaa hirveästi, uskon puute iskee. Nimensä, tänne- ja istukäskyn jotenkin käsittää, mutta kaikki muu on niin hirveää taistelua. Pakko myöntää, että suurta rakkautta ei koiraa kohtaan ole kehittynyt, lähinnä mietin olenko juuri valinnut sen joukon hankalimman.
Uusi pentu on kuitenkin välillä niin hankala tapaus.Tiedän, että kyseessä vauva, jolta ei voi odottaa mitään, mutta kun tuntuu, että kaikki menee pieleen. Ulkona vetää, yritän pysähtyä ja odottaa että tulee luokseni, ei mitään. Vähän väliä kieltäytyy kävelemästä, yritän olla huomioimatta, ei mitään vaikutusta. Yritän leikin avulla edetä, ei auta..
Olemme ulkona pari tuntia tulemme kotiin, ja pissaa heti lattialle.
Ulkona pelkää muita koiria ja aristelee ihmisiä, vaikka mitään negatiivisia kokemuksia ei pitäisi olla.
Yöllä vinkuu ja haukkuu kun emme päästä sänkyyn.
Syö KOKO AJAN ulkona jotain.
Harmittaa hirveästi, uskon puute iskee. Nimensä, tänne- ja istukäskyn jotenkin käsittää, mutta kaikki muu on niin hirveää taistelua. Pakko myöntää, että suurta rakkautta ei koiraa kohtaan ole kehittynyt, lähinnä mietin olenko juuri valinnut sen joukon hankalimman.
Vastaukset 12
Vanhimmat
kanssa olin samassa veneessä ja kunnon koira siitä tuli.BH meni läpi ja muutamissa toko kisoissakin käytiin.Muista antaa pennulle isot kiitokset kun jokin onnistuu kehu,palkkaa(nami tai lelu).Jos taasen joku menee pieleen käytä aina samaa kielto/torumis sanaa ja elettä.Varmista ,että koirasi tietää mitä ei tarkoittaa.Onko pennulla paljon virtaa?Keksi mielekästä tekemistä ja leikkikää paljon!Pennun kanssa kun ensimmäinen vuosi on yleensä "leikkiä ja laulua" ,sekä oppimista siinä ohessa.Ja kärsivällisyyttä.Älä huuda taikka karju pennulle.Pennun täytyy luottaa sinuun 100% ,koska sinä olet pennun lauman pomo.Kyllä siitä hyvä tulee...tsemppiä !
Mulla ihan samoja tuntemuksia...
Paitsi, että oma pentuni kiljuu ja vinkuu poissaollessani, ei yöllä.
Ulos osaa tehä asiansa, mutta sitten leikin yhteydessä lirahtaa sisälle ja osaa se pentu olla vittumainenkin, just pissaamisen suhteen... Osottaa sillä mieltään.
Lähes kaikki sanovat, että pennulla ei vielä ole mitään uhmaa. Oon kyllä vahvasti eri mieltä omani kanssa. Koko elämäni olen koirien kanssa touhunnut, mutta näin hankalaa ja itepäistä tapausta ei ole ikinä ollut.
Tsemppiä, kyllä se siitä. Aina viikon aikana oppii jotai uutta ;)
pennun kärsivällisyys kasvaa vasta n. 4kk eteenpäin, silloin voit enemmänkin pysähdellä remmilenkillä ja koira jaksaa odotella ovien suussa jne.
Ei vielä.
Myös tuo kaiken suuhun pistäminen helpottaa mm. hampaiden vaihtumisen myötä. Eipä tuo niin vaarallista ole, loppuu kyllä syksyksi ;)
Rohkaise koiraa KOTONA (kehu, kun istuu ruokakupin eteen, on kauniisti ja rauhallisesti jne. Tämä kotona "onnistuminen" ja hyväksyntä kasvattaa itsetuntoa, jota koira tarvitsee ulkomaailmassa. Herkkyys ja arastelu on normaalia ja tervettä, vain siten jäisi ilman ihmistä edes henkiin. Ihmiseen, teihin, se ei tietenkään osaa vielä täysin turvata. Mutta jos olette luotettavia, se alkaa pian luottaa teidän arviointikykyyn jännittävien tilanteiden hoidossa.
Kusee sisälle edellisestä syystä: ulkona on liian jännittävää. Valitse SINÄ yksi lempipissapaikka (johon siis jo nyt pissannut) ja lenkin aluksi ja lopuksi (sekä ilta/yöpisut) aina tähän tuttuun paikkaan. Kävele itse tylsistyneen hitaasti pientä plänttiä ees taas, niin pentu kyllä viimein tekee pissansa. Tästä pläntistä olisi siis saatava tylsä ja turvallinen vakio-paikka.
Kättä voi roikottaa sängyn reunalla, ja pennun petiin laittaa vanhan t-paidan tms. Ekat viikot ovat kieltämättä todella unettomia ja yhtä helvettiä mutta jaksettava vaan on. Itsepähän olemme koiramme hankkineet ja ehdoin tahdoin halunneet. Yritä nukkua mahdollisuuksien mukaan päikkäreitä jne, jotta et itse mene kovin masikseen valvottujen öitten vuoksi.
oli kai selvää, että univelkaa tulee ja väsyneenäkin on jaksettava kuurata kusia, kannustaa, leikkiä... Koitahan jaksaa vaan, kyllä pian helpottaa ja tunneside koiraankin vahvistuu kyllä, kun saat nukuttua jne.
Vaikka koira vinkuu yöllä, älä rauhoita enää edes äänellä (paitsi syvät haukottelu ja tylsistymisäänet: rentouttaa pentua) Naapureille lappua, että täällä harjoitellaan itsenäistymistä.
Nyt on kovin valoisaa, joten ehkäpä voisit ulkoilla vielä myöhäänkin pennun kanssa ja tehdä illan päätteeksi vielä jotain nakinetsintää ja muuta väsyttävää (ei riehaannuttavaa, vaan vaikkapa haisteltavaa) Ainakin saisit alkuyön tunnit vetää putkeen ;)
näin, jos ite meet johonki eksoottiseen ja mielenkiinoiseen maahan, jaksatko kulkea jonkun tuntemattoman tyypin perässä jonka puheita et es ymmärrä, etkä ymmärrä myöskään miksi sun pitää sen perässä kulkea ku ympärillä on asioita mitä et koskaan oo nähäny ja ympärillä nii hirveesti kaikkea mikä kiinnostaa..? :)
vetämiseen kannattaa kokeilla pientä nykäisyä hihnasta silloin kun vetää nii ei voi hihnaan nojata ja tuntuu muutenkin inhottavalle koirasta, paremmin tuo toimii meillä ku se "pysähy ja istu"-juttu.
tuon ikäset pennut nyt kusee koko ajan muutenkin, mutta jos se susta kusee iha älyttömän usein nii anna viikon verran c-vitamiinia jos on vaikka alkavaa kusirakon tulehusta..
tuo muitten pelkääminen on nii koira kohtaista, kyllä se siitä suttaantuu ku luottamus kasvaa, mulla on ollu kans semmonen, myöhemmällä iällä palio helepompaa ku jätti suosiolla muut koirat ja ihmiset rauhaan nii ohituksetki suju :)
piät vaa huolen ettei niitä negatiivisia kokemuksia tuukkaa nii hyvä tulee :)
ja tuon ikäset pennut ny syö kaiken mikä eteen sattuu, opeta sana irti nii osaa myös sitte puottaa saaliinsa pois :)
tuo kuulostaa nii normaalilta pennulta että oo vaa onnellinen :) tuoha pennuissa parasta on, kattua vieressä ku ne oppii :)
ja palio palio kertakaikkisen älytön määrä kehuja ku tekee mitään oikein :)
Mun vanhemmilla on 1v4kk ikäinen seropinarttu. Se oli juurikin kuvailemasi kaltainen pentuna. Sitten puolivuotiaana se alkoi ihan tosissaan ärähdellä,roikkua hihassa/hihnassa, jopa purra ihmisiä. Räksyttää kaikkea ohimenevää ja sisälle tulevaa. Nut on kulunut muutama kuukausi siitä kun se leikattiin, ja koira on muuttunut huomattavasti. Se haukkuu edelleen paljon, karkaa pihasta, mutta ei näyki, tuntee sanan ei ja on muutenkin ihan mallikelpoinen koira.
Jos sulla on mahdollista niin mene sen kanssa koirakouluun pentukurssille heti kun rokotukset kunnossa. Se voisi ehkä auttaa. Ainakin se tottuisi toisiin koiriin..Tsemppiä, kyllä se siitä!!
Pentu vain oppii nykimiseen ja alkaa pitää sitä normaalina osana lenkkiä -aikuisenakin ja silloin asiasta vasta ongelma muotoutuukin (mutta nämä nykijä-ihmiset tunnetusti hankkivat sitten kuristuspantoja ym. koirilleen pakottaen kulkemaan nätisti kun eivät osaa muulla tavalla koiraansa "kouluttaa". Kipu on tehokas tapa oppia mutta ei todellakaan se inhimillisin/ ainoa). Pentu ei osaa yhdistää nykimistä vetämiseen. Pahimmillaan vaurioitat pentusi niskanikamia/ selkää hihnasta riuhtomisellasi.
En suosittele.
Meillä tehosi tuo pentukurssi ja auttoi siis mielettömän paljon ! Kannattaa ehdottomasti mennä jos jossakin lähistöllä on. Ja jos koira on kova syömään niin palkitse palkitse palkitse =D
tarkoittaa sitä jotta ei pidä kokoajan hössätä pennun kanssa,kun kotona.Itsellä erivilkas pentu,mutta osaa leikkiä ihan itsekseen,kun en kiinnitä huomiota mitenkään.Ja sitten kun kiinnitän niin se haluaa tehdä kaiken minun puolesta koska itse huomio on palkinto jo sille.
hommata kuristuspantaa ja kiskoa niskoja nurin nii että kipeetä sattuu, sen verran vaa että koira ei voi nojata remmiin niikuin se vetäessä tekee ja näin siis katsoo paremmaksi olla kiristämättä hihnaa kun ei siitä mitään hyödy..
Kiitos kovasi kannustuksesta ja vinkeistä. Tänään on ollut hieman parempi päivä, minulla ja koiralla. Pentukurssille meno on tosiaan suunnitelmissa syksyllä jahka on tarpeeksi vanha.
oletko antanut kertaakaan nukkua pennun vieressäsi? olen lukenut mut en ole kokeillut että jos yöllä pentu vinkuu ja tahtoo viereen kannattaa antaa nukkua yhden yön vieressä että ''alkaa ns.luottaa ja tottuu sinuun '' ja seuraavat yöt laittaa omaan paikkaan nukkumaan ..
vinkui ja itki ekat yöt. sai minun käytetyn puseron kaveriksi ja rauhoittui vähän ja mieheni oli vähän aikaa vierellä lattialla kunnes pentu nukahti.
Kun vinkui yöllä, niin ei noteraattu mitenkään!!parin yön jälkeen rauhoittui. ja nyt nukkuu jo eteisessä ja meillä on makuuhuoneen ovi raollaan.
pentu ollut meillä nyt kuukauden!
aina välillä kun tulee sängyn viereen vikisee niin sanon "nyt nukutaan ,oma paikka"! ja sit vauveli lähtee oman patjansa päälle.
Älä missään nimessä ota sänkyyn, jos et anna lupaa olla siellä joka yö.Pentu tarvitsee johdonmukaisuutta ja ei se tajua jos yksi yö ollaan sängyssä ja sit taas kielletään!
meillä kans vähän vaikeuksia remmin päässä ,mutta uskon että kun kasvaa niin oppii sitten kyllä narun päässäkin kävelemään :-)
annetan olla tosin myös vapaana että oppii seuraa perässä ja ei karkaa kun pääsee vapaaksi.
Minua ainakin helpottaa täällä lukemieni juttujen aiheet, koska huomaan että se on ihan NORMAALIA että:
pentu pissa ja kakkaa sisälle,kiukuttelee, puree, vinkuu, kitisee, valvoo, syö kaikkea ulkona, repii ja kaataa kukat jne....
Tsemppiä meille kaikille vauvojen äideille ja iselle :-)