Vuosihuolto

Olen vienyt joka vuosi autoni huollettavaksi.
Katsastukseen olen vienyt sen aina ennen vuosihuoltoa, ja sieltä on aina tullut lausunto:
"Ford on hyvässä kunnossa!"
Sitten se vuosihuolto hiukan myöhemmin kesällä.

Ajokilometrejä on kertynyt vasta 46 000.

Öljyjen ja jarrunesteiden vaihto on sitten ainakin tullut aina hyvin tehdyksi, niin oletan.

Viettekö joka vuosi autonne huollettavaksi?
13615
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

autoa.

Itseni kävin viemässä terveyskeskukseen katsastettavaksi vuosihuoltoon (30 v edellisestä). Ei kuulemma erikoisempaa vikaa. Öljynvaihtoa eivät tehneet eikä edes verenvaihtoa, on jossain doping-säännöissä kielletty. "Lyhdyissä" kuitenkin jotain, käskivät optikolle hakemaan lukulasit.

Jarrunesteestäkin kyselin. Sanoivat, ettet enää jarrua tarvitse. Sait jo armeijassa. Nyt on kaasupolkimen vuoro ja kirjoittivat jonkin hemmetin potenssilääkkeen reseptin.

Äänestä

Tavallisesti olen vienyt ennen katsastusta , huoltomieheni tekee sen päästömittauksen himpun verran halvemmalla, joten se houkuttelee.

Paljon enemmän on omaani kilometrejä kertynyt mutta hyvin on läpi mennyt ja kulkenut.

Äänestä

mallia -98,195.000km, katsastusmies saa sanoa jos jotain vikaa, ei ole ollut sanottavaa kuin rekisterikilven valolamppu(en vaihda, sillä ei mitään virkaa).
Jarruista ilmoittaa merkkivalo, ohjekirja käskee vaihtaa jakopään hihnan/on vaihdettu.Öljyt ym. ohjeiden mukaan.
Vähän enää ajelen, töissä noin 60.000km vuodessa.
Voi kamala sitä polttoainelaskua tämänpäivän hinnoilla!Hui kauhistus!

Äänestä

kaksi vuotta vanha ja siinä on takuu vielä voimassa. Kohta pitää viedä määräaikaishuoltoon, 90000 km. Käytän huolto-ohjelman mukaan näissä huolloissa. Itse en ymmärrä mitään autoista. Mieheni eläessä hän huolehti näistä asioista.

Äänestä
  • olen uutena käyttänyt ensihuollossa kerran kumpaakin. Muuten olen huoltanut ja korjannut itse oman mieleni mukaan.
    Ei kai minulla olisi varaa ajaa autolla, jos sitä liikkeessä joutuisin huollattamaan ja korjauttamaan. Onneksi tuli nuorena käytyä sen alan koulut ja treenattua korjaamolla noita huoltohommiakin...

    Äänestä

  • poismenosta?

    Äänestä

  • pitkä aika kirjoitti:

    poismenosta?

    tänä vuonna. Surutyönä ostin uuden auton, jonka vuoden päästä vaihdoin nykyiseen. Halusin uuden juuri siitä syystä, ettei korjausta tule. Silloisessa autossa oli yli 200 000km ajettu.

    Äänestä

  • Autollasi on erikoispitkä takuu jos vielä 90 000 jälkeen takuu voimassa.

    Äänestä

  • ErikoisTakuu kirjoitti:

    Autollasi on erikoispitkä takuu jos vielä 90 000 jälkeen takuu voimassa.

    takuu ole 3v tai 100 000km? Näin ainakin minun merkilläni.

    Äänestä

Huollattanut olen vuosittain samassa merkkiliikkeessä.Ruostevaurio tyyppivika korjattiin takuuna n.viiden käyttövuoden jälkeen. Etuovien alareunan vauriot ja koko takaluukku vaihdettiin. Antoivat vielä auton veloituksetta käyttöön korjauksen ajaksi. Kallistahan se vuosittainen huoltaminen on, mutta joskus merkkiuskollisuudesta on vähän hyötyäkin. Focus-2000 n.54.000 km.

Äänestä
  • "mutta joskus merkkiuskollisuudesta on vähän hyötyäkin."

    mitä hyötyä.

    kyllä ne ainakin korjaavat ruostevauriot vaikka ei olisi yhtään leimaa,
    vähän valittavat ja siten korjaavat.

    Äänestä

koska iso auto olisi ollut hankala paikoitettava minulle. Silloin ei vielä tiedetty tuon kymmenen vuotta kestäneen syövän vievän hänet jo vuoden kuluttua.

En ollut ennen hänen kuolemaansa autoistamme huolehtinut, joten kaikki oli uutta minulle.

Kun kolme vuotta vanha auto piti viedä ekan kerran katsastukseen, vein sen pari kuukautta myöhässä.
Onneksi ei ollut tarkastusta sattunut.
Katsastusmies sanoi hymyillen, että ensi vuonna sitten toukokuussa!

Äänestä
  • minullakin merkkiliikkeessä korjattiin ilmaiseksi.
    Niiden osalta takuu on pitkä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Ford Focus kirjoitti:

Olen vienyt joka vuosi autoni huollettavaksi.
Katsastukseen olen vienyt sen aina ennen vuosihuoltoa, ja sieltä on aina tullut lausunto:
"Ford on hyvässä kunnossa!"
Sitten se vuosihuolto hiukan myöhemmin kesällä.

Ajokilometrejä on kertynyt vasta 46 000.

Öljyjen ja jarrunesteiden vaihto on sitten ainakin tullut aina hyvin tehdyksi, niin oletan.

Viettekö joka vuosi autonne huollettavaksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu