mansikkatyttö

danja...:)

(Tarinaa on väritetty ja hahmojen nimet muutettu)

Anni oli ollut edellisenä kesänä poimimassa mansikoita läheisellä tilalla. Hän oli tämän kesän aikana lupautunut opettamaan nuorempia tyttöjä ratsastamaan tallilla ja tämän lisäksi parina päivänä hän kävi koululla jatko-opiskeluun liittyvällä kurssilla. Koska hän oli menossa opiskelemaan kaikki raha tuli tarpeeseen. Niinpä hän suostui vielä ottamaan illaksi duunin myydä mansikoita sesonkiaikaan, kun edelliskesän työnantaja Jake oli sitä kaunopuheisesti ehdottanut ja kehunut tytön myyntiavuja. Anni olikin kaunis, tumma ja hoikka pitkähiuksinen tyttö, jolla ei ehkä ollut paljon kurveja, mutta sitäkin kauniimmat hiukan pisamaiset kasvot ja leveä hymy. Jake oli tumma, pienikokoinen, mutta komea kaveri ja Anni oli mielissään päästessään tekemisiin taas hänen kanssaan.

Anni seisoi marketin edessä ja myi marjoja siirrellen jalkojaan rauhattomasti. Hän oli tullut päivällä tallilta ja ehtinyt kääntyä kotonaan vaihtaen jalkaansa matalavyötäröiset perussiniset elastaanifarkut ja napaan ulottuvan tiukan tummansinisen t-paidan ja tennarit, jollaisia hän yleensäkin piti. Ennen lähtöään kurssille hän oli saanut viestin, että tänään olisi ensimmäinen myyntipäivä. Käytännölliset vaatteet värin puolesta, koska mansikat saattaisivat tahrata ne. Koulusta hän oli polkaissut pyörällä suoraan marketille ja saanut lyhyen opastuksen työhön. Jake, joka oli ollut paikalla päivän, oli jättänyt tytön hoitamaan illan neljä viimeistä tuntia. Anni oli huomannut Jaken lähdettyä, että hänen olisi pitänyt käydä helpotuksella. Pitkän päivän aikana hän ei ollut ehtinyt paljon juoda, mutta ei myöskään ollut käynyt vessassa kuin aamupäivällä. Pissahätä alkoi olla valtava. Anni joutui vaihtamaan asentoa vähän väliä ja olo oli tukala. Hän tolkutti itselleen, että kestäisi kyllä vielä pari tuntia, kun Jake tulisi hakemaan marjat ja kassan. Olihan hän jo iso nainen ja vahinkoja ei ollut sattunut vuosikausiin. Hänen rakkonsa kyllä kestäisi!

Jessika istui kaupan kassalla ja harmitteli lämpöisen kesäillan kulumista hukkaan iltavuorossa. Vaalea ja muodokas Jessika oli lyhyinä lepohetkinään vilkuillut ulospystytetyn mansikkakatoksen alla työskentelevää tyttöä ja kadehtinut sen tiukkaa pystypeppua. Perusmallin farkut tuntuivat näyttävän tytöllä aivan erilaisilta kuin hänen jalassaan, vaikka olivat samaa mallia. Lisäksi tyttö oli tullut töihin hänen ihastukselleen Jakelle. Jake oli ilmoittanut edellisenä päivänä menevänsä tilalle illaksi ja saaneensa jonkun "tutun viimekesältä" myymään. Jake oli näyttänyt olevan innosta soikeana tuon sanoessaan. Viimeisen tunnin aikana Jessi alkoi ihmetellä tytön hytkymistä. Ikäänkuin tytöllä olisi ollut kylmä, vaikka oli lämmin ilta. Hän löisi vaikka vetoa, että tytöllä oli hirmuinen pissahätä. Tilanne alkoi kiinnostaa Jessiä yhä enemmän. Aika kului ja tyttö ei pian voinut olla sekuntiakaan paikallaan.

Anni katseli kelloaan ja katoksen vierellä notkuvia naureskelevia jätkiä vuorotellen. Hän pelkäsi poikien pöllivän rahat tai ainakin mansikoita, jos hän lähtisi vessaan. Jake ei tulisi takaisin vielä ehkä tuntiin ja kassan avain oli Jakella. Hän ei voinut sulkea sitä. Asiakkaita kävi yhtenään ja pissallekin olisi päästävä. Kassaa hän ei uskaltaisi jättää, mutta housujansakaan hän ei kastelisi! Ja se tilanne alkoi nyt olla tosi lähellä. Kun vanhempi rouva ostaessaan ja rahaa takaisin odottaessaan kysyi Annilta suoraan: "Onko sulla tyttörukka tosiaan noin kova hätä?". Anni päätti ottaa kassan mukaansa sisään ja mennä vessaan. Enää hän ei kärsisi ja vahinko olisi nolointa mitä ekana työpäivänä voisi sattua.

Jessika näki nyt tytön tulevan sisään posket punoittaen. Anni tarjosi kassaa Jessille ja ilmoitti käyvänsä vessassa. Anni kysyi Jessikalta voisiko hän käydä henkilökunnan vessassa, kun ei kehdannut ottaa kassasta kolikkoa yleisövessaan. Jessika osoitti kohti yleisövessaa nyrpeän näköisenä ja sanoi, ettei se kävisi päinsä. Hän ei ehtisi valvomaan käyntiä. Jessi näki tytön olevan aivan kaksinkerroin ja halusi tehdä tuon tumman suorahiuksisen barbin olosta mahdollisimman tukalan. Jessika otti seuraavan asiakkaan ostokset käsittelyyn ja jatkoi työtään niinkuin ei mitään. Annin ilme alkoi vääristyä itkuun. Hän tajusi, että hänen housunsa olivat alkaneet kastua ja pato oli murtunut. Pissaa tuli kovina sykäyksinä ja tuttu tunne lapsuudesta tulvi mieleen, kun hän ei pystynyt lopettamaan virtaa. Sitä vain tuli ja tuli! Hänen farkkunsa kastuivat nilkkoihin asti. Tällaista hän ei ollut odottanut enää koskaan "aikuisiässä" (jollaiseksi hän jo itsensä kuvitteli) tapahtuvan. Jessika oli muka pahoillaan, vaikka ajatteli mielessään, että siitäs sait pikku liehittelijä.

Anni käveli kädet silmillä nyyhkien ulos. Hän oli shokissa ja vaappui märissä housuissaan mansikkakatosta kohti. Pikkupoikien nauru ja "pissis-huudot" eivät häneen vaikuttaneet. Hän käveli suoraan Jaken syliin. Jake oli palannut ja hänen pehmeä äänensä alkoi kuulua Annin korvassa. "Mennään tonne pakettiautoon niin sieltä vois löytyä jotain vaatetta. Saat kuivaa päälles" sanoi nuori mies. "Kuin sä nyt tolleen?" Anni ei saanut sanaakaan ulos. Vapisi vaan. Pakettiauton sivuovi meni kiinni heidän perässään ja Jake tarjosi tytölle työhaalareita. Anni kuori farkut ja pikkarit jalastaan ja tarrautui vapisevana ja itkuisena tiukasti mieheen. Hän tunsi kuinka kosketus kiihotti Jakea, joka ei empinyt vetäessään omat farkkunsa ja paitansa pois päältään ja työntyi Annin sisään. Aallot kävivät kuumina molempien vartaloiden läpi. Uudelleen ja uudelleen. Silmät ummistettuina ja sanaakaan sanomatta he toimittivat Jaken vaatteiden ja pressupinon päällä sen kauneimman asian, joka miehen ja naisen välillä voi tapahtua. Jake tarjoutui heittämään Annin kotiin ja Annin pyörä jäi lukittuna kaupan eteen, kuten myös töistään vapautunut hölmistynyt Jessika, joka sai raahautua kotiin tällä kertaa omin jaloin.

3

15746

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • virolaisen...

      tytön kauppiksessa mun luokalla kertovan tarinaa, jossa hän oli joutunut samanlaisen vahingon uhriksi kesätöis. Oli ollut yleensä poimimassa ja sitten joutunut myymään niit marjoi johonkin paikkaan missei ollu veskii.

    • kiva juttu

      jäi vaan hiukan kesken. Oliskunnon sex tarina ollu paikallaan. Tosta jäi suuhun vain sen kusen maku.

    • EiKummoisestiKiihottanut

      En ees tiedä pitikö tän olla seksi- vai pissahätäfantasia. :D jommankumman vois tuoda selkeemmin esille.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      41
      1743
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      164
      1637
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      1378
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      238
      1316
    5. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      200
      1214
    6. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      128
      1145
    7. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      332
      1127
    8. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      78
      1076
    9. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      227
      1057
    10. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      314
      1057
    Aihe