tuleekohan pentuja

Milloin koiralla on otollisin aika tulla tiineeksi? Koiramme antoi uroksen astua itsensä, vaikka luulin ettei ole edes kiimassa, sillä en havainnut mitään vuotoja. Viikon päästä kyseinen koira yritti taas, mutta enää narttu ei antanut? Kuinka todennäiköistä että näin lähellä kiiman loppua narttu olisi tullut kantavaksi?
1239
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kyllähän koira voi tulla kantavaksi ihan mihin ajankohtaan vaan juoksun aikana. Meillä sai aikanaan pystykorva yhden pennun vielä, kun juoksun alusta oli kulunut 20 vuorokautta, eli se niistä varmoista päivistä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


todennäköisyys? kirjoitti:

Milloin koiralla on otollisin aika tulla tiineeksi? Koiramme antoi uroksen astua itsensä, vaikka luulin ettei ole edes kiimassa, sillä en havainnut mitään vuotoja. Viikon päästä kyseinen koira yritti taas, mutta enää narttu ei antanut? Kuinka todennäiköistä että näin lähellä kiiman loppua narttu olisi tullut kantavaksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu