Kaunis aamu

Tästä päivästä näyttää tulevan kaunis ja lämminkin. On ollut yöhalloja paitsi viime yönä.
Katselin juuri ulkokukkiani, sateenkaaripalsami on saanut hallan puremia on ruskea toinen puoli.
Mitenkä lie sienten käynyt.

Minulla on tällä hetkellä kaksi lapsenlastani yökylässä. Ovat niin suloisia ja lutusia. Mummi ei jouda lepäilemään laakereillaan.

Täytyy ruveta puuron keittoon, että pikku masut saavat täytettä. Sitten jaksaa leikkiä ulkona.
7279
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Etsiskelin pelejä netistä kuusi vuotiaalle tyttöni pojalle. Huomasin viestisi niin ajattelin vastata.
Olen alottelija täälä, olen saanut koneen vasta ihan äskettäin.
Pitäisi lähteä käymään sienessä jos eivät ole paleltuneet. Metsän sisällä on voineet säilyä hallalta. Kyllä lapsen lapset on mukavia, jotenkin osaa näin vanhemmiten suhtautua lapsiin erilailla kuin silloin nuorempana.
Kirjoittelen sitten lisää kun on enempi aikaa.

Äänestä
  • Minulla myös on tyttärentytär yökylässä,
    erona on vain se että hän jäi hoitaan mummia,
    keittelee mummille juuri vähän kahveeta.

    Äänestä

  • Anu kirjoitti:

    Minulla myös on tyttärentytär yökylässä,
    erona on vain se että hän jäi hoitaan mummia,
    keittelee mummille juuri vähän kahveeta.

    Tässä tyttäreni tyttären mielipiteitä mummista ja ukista.
    Mummi! Miksi sinulla on iso maha?. Ukki Miksi sinulla on isot tissit?. Miksi ukki sinulls kasvaa partaa mahassa?. Lasten suusta kuulee totuuden, vai kuinka. Nämä kommentit on kevyemmästä päästä..

    Me mummot joudumme kuulemaan "Totuuksia". Lasten suusta. Huumorilla näistä selviämme!

    Äänestä

  • Kerttuli kirjoitti:

    Mummi yritti heittää rintsikoitaan huomaamattomasti.
    Viisi vuotias poika sanoi: Mummi sinulta näkyi muuten äsken tissi. Siis hienosti "muuten vaan". Ikäänkuin ohimennen.

    Äänestä

ja lämmintä syyskuun lauantaita.
Päivästä tulee mitä aurinkoisin ja aika lämminkin tälle puolen suomea.
Valmistautunen iltapäivän harrastuksiin, kun niitä sattuu tänä lauantaina olemaan.

Äänestä
  • Utelen sinulta Kai de Puu, no pääsi pikkuisen lipsahtamaan. No olkoon kuitenkin. mistä harrastuksista puhut?.

    Äänestä

  • Kerttuli kirjoitti:

    Utelen sinulta Kai de Puu, no pääsi pikkuisen lipsahtamaan. No olkoon kuitenkin. mistä harrastuksista puhut?.

    Kai de Puu ole millään muotoa, olet erehtynyt. En hänen harrastuksistaan tiedä mitään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kerttuli kirjoitti:

Tästä päivästä näyttää tulevan kaunis ja lämminkin. On ollut yöhalloja paitsi viime yönä.
Katselin juuri ulkokukkiani, sateenkaaripalsami on saanut hallan puremia on ruskea toinen puoli.
Mitenkä lie sienten käynyt.

Minulla on tällä hetkellä kaksi lapsenlastani yökylässä. Ovat niin suloisia ja lutusia. Mummi ei jouda lepäilemään laakereillaan.

Täytyy ruveta puuron keittoon, että pikku masut saavat täytettä. Sitten jaksaa leikkiä ulkona.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu