TYYPILLINEN

IltaSanomat tänään

"Varsinais-Suomessa sijaitsevassa Dragsfjärdissä asuva 16-v Heljä kokee olevansa onnellisesti raskaana. Vaikka teiniraskaus oli yllätys, ovat tytön vanhemmat valmiita tarjoamaan kaiken apunsa tyttärelleen. Myös muut lähisukulaiset ovat Heljän tukena, kuten myös Heljää vuotta vanhempi poikaystävä.

Mutta sosiaalitoimi uhkaa ottaa Heljän huostaan. Taustalla on Heljän muutaman vuoden takainen suhde vanhempaan mieheen, joka käytti häntä hyväksi. Heljä ajautui itsetuhoisuuteen ja käyttämään alkoholia.

Sekä Heljän että hänen vanhempiensa mielestä Heljä on toipunut merkittävästi. Muutama viikko sitten Salon sosiaalityöntekijät kuitenkin kutsuivat Heljän ja hänen poikaystävänsä luokseen.

- He vain pamauttivat yhtäkkiä, että ottavat minut huostaan. Meiltä loksahti suu auki. Luulimme ensin kuulleemme väärin, Heljä kertoo.
Seuraavaksi sosiaalityöntekijöiden pakeille kutsuttiin Heljän vanhemmat.

- Kerroimme heille, että tyttäremme pärjää nyt todella hyvin, eikä hänellä ole enää sellaisia ongelmia kuin aikaisemmin, äiti kertoo. Vanhempien näkemyksestä huolimatta huostaanoton valmistelu jatkuu. Sekä Heljän että hänen vanhempiensa mielestä sosiaalityöntekijöiden perustelut tuntuvat käsittämättömiltä.

- He sanoivat meille haluavansa ehkäistä ennalta, ettei syntyvästä lapsesta tule sosiaalitoimen asiakasta, Heljän äiti kertoo.

- Olen kuulemma vaaraksi lapselle, koska olen psyykkisesti sairas ja saatan taas alkaa käyttää alkoholia. Mielestäni en ole psyykkisesti sairas, enkä ole käyttänyt alkoholia pitkiin aikoihin, Heljä sanoo.

Sosiaalivirasto on jo varannut Heljälle paikan Halikossa sijaitsevasta lastensuojelulaitoksesta, jonne he haluavat Heljän muuttavan 1. kesäkuuta.

Sieltä he haluavat siirtää Heljän ensikotiin odottamaan lapsen syntymää Turkuun, 100:n km:n päähän Dragsfjärdin-kodista. Heljän tulisi asua ensikodissa lapsensa kanssa kunnes hänestä tulee täysi-ikäinen. Perhe aikoo valittaa sosiaalityöntekijöiden päätöksestä hallinto-oikeuteen.

- Kävimme taannoin aktiivisesti heidän luonaan pyytämässä apua tyttäremme hyväksikäyttösuhteen lopettamiseksi. Nyt näitä vanhoja papereita käytetään meitä vastaan, vaikka me olimme avun hakijoita. Tyttäremme on kulkenut pitkän matkan selviytyäkseen. Ja lopputulos on, että hänet viedään meiltä pois, vanhemmat sanovat.

- Lähdimme taannoin hakemaan sosiaaliviranomaisilta apua, jotta hyväksikäyttöön syyllistynyt mies saataisiin kiinni. Lopputulos on, että mies kulkee nykyään vapaana saatuaan ehdollisen tuomion, ja tyttäremme joutuu suljettuun laitokseen, Heljän isä ihmettelee.

TÄÄLLÄ OLISI HYVÄ OLLA

Puolitoista vuotta sitten Heljä tapasi nykyisen, itseään vuotta vanhemman poikaystävänsä. Vuosi sitten helluntaina he menivät kihloihin. Tämän vuoden helmikuussa Heljä tuli raskaaksi.

Heljä haluaisi jäädä vanhempiensa luokse asumaan, kunnes on tottunut vauvan kanssa elämiseen. Heljän eläkkeellä oleva isä olisi valmis olemaan vauvan kanssa päivittäin.

- Täällä Heljällä olisi hyvä olla. Hän voi uida, kalastaa, kävellä rannalla. Mummokin asuu ihan lähellä. Tämä kaikki vietäisiin häneltä pois, isä kertoo.

Myöhemmin Heljä haluaisi muuttaa yhteen poikaystävänsä kanssa. Opiskelut hän suunnittelee aloittavansa kun lapsi on hieman varttunut."
191563
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

IS tänään

"Katsomme miten lapsi edistyy

Heljän huostaanoton käsittely siirtyi Salosta Dragsfjärdiin sen myötä, kun Heljä muutti vanhempiensa luokse. Dragsfjärdin sosiaalipäällikkö Gisela Sjöblom ei vaitiolovelvollisuuteen vedoten kommentoi Heljän tapausta. Hän vastaa kysymyksiin yleisellä tasolla.

1) Jos teini ja hänen vanhempansa vastustavat huostaanottoa, koska heidän mielestään he pärjäävät, niin eikö tämä paina vaa'assa ollenkaan?

- Kyllä se tietysti painaa, mutta se (huostaanoton tarpeen arviointi) riippuu aina kokonaistilanteesta. Siitä, otetaanko lapsi huostaan vanhempien vai lapsen ongelmien takia ja mistä ylipäänsä on kysymys.

2) Eikö ole suuri riski, että nuori menee elämässään takapakkia, jos hänet eristetään vastentahtoisesti elämänpiiristään?

- Tietysti se on näin, mutta se on myös lapsesta itsestään kiinni. Huostaanotto voi kestää lyhyemmän ajan, jos lapsi pystyy sen aikana näyttämään, että asiat menevät parempaan suuntaan. Katsomme tietyin väliajoin, miten lapsi edistyy. "

Äänestä
  • IS

    "Heljän ongelmat alkoivat kolmisen vuotta sitten, jolloin hän oli 13-v. Nuoruuden seikkailunhalussaan Heljä alkoi tapailla säännöllisesti 26-vuotiasta miestä. Heljä alkoi käyttää alkoholia ja polttaa tupakkaa. Hänestä tuli mustiin pukeutuva, sulkeutunut, synkkä nuori nainen. Paha olo ilmeni myös itsetuhoisuutena. Vanhemmat olivat hyvin huolissaan tyttärestään, ja yrittivät saada hänet irti suhteesta aikuiseen mieheen. Heljä käyttäytyi uhoavasti ja puolusti miestä.

    - Miehellä oli hänestä yliote, isä toteaa.

    Vanhemmat hakivat apua sosiaaliviranomaisilta. Kun Heljän äidille selvisi, että hänen alaikäisellä tyttärellää ja 26-vuotiaalla miehellä on seksisuhde, hän teki heti miehestä rikosilmoituksen.

    Tapaus eteni oikeuteen. Vajaa vuosi sitten mies tuomittiin käräjäoikeudessa reilun vuoden mittaiseen EHDOLLISEEN vankeusrangaistukseen lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä."

    Äänestä

Miten sosiaaliviranomaiset saivat tietää Heljän raskaudesta?

Äänestä
  • paikkakunnan pikkulinnut laulaneet?
    Vai ilmoitetaanko neuvolasta teiniraskauksista sossuun?

    Äänestä

Siis vanhemmat hakevat apua lapselle, mutta sitä käytetään heitä vastaan myöhemmin!

Sitten vielä täälläkin nauretaan varoituksille olla hakematta apua nimenomaan sossusta IKINÄ.

Oikeuslaitoksemme farssi:
Hyväksikäyttäjä vapaalla jalalla ja
uhri kärsimään vuosikausia laitokseen,
vaikka hän on jo toipunut hyväksikäytöstä
ja tukea on ympärillä riittävästi.

Äänestä
  • pitäisi jo lainsäädännöllä lopettaa.
    Ei sitten näille mielettömyyksille ja todellä häpeämättömille lasten suojelun viranomaisiksi itseään kutsuville virkamiehille näköjään ole mikään rajana!

    Jos tällä tavalla toimitaan
    niin kaikki tämän maan syntyvät lapset pitäisi huostaanottaa
    - ennaltaehkäisevästi.
    Kukaan kun ei kuitenkaan voi sataprosenttisesti kertoa (kun ei olla ennustajia eikä noita-akkojakaan...)
    mitä tulevaisuus kenenkin äidin, isän ja lapsen kohdalla elämässä eteen tuo.

    Tästä rikosilmoitus perustuslain vastainen perherauhan rikkominen, yksityisyyden suojan rikkominen ja kunnianloukkaus alaikäistä lasta kohtaan.

    Vai pitäisiko näidenkin sossupossujen menneisyys kaivella ja jos heillä on lapsia niin samantien
    mikäli sieltä sossupossun menneisyydestä löytyy vähänkin joitan epäilyttävää taikka muuta
    niin huostaan vaan sossupossun lapset!
    Ja mielellään tietenkin kiireellisellä huostaanotolla.

    Äänestä

  • läpätys ja paskan mäkätys kirjoitti:

    pitäisi jo lainsäädännöllä lopettaa.

    kaikki teinit, jotka ovat kokeilleet seksiä tai päihteitä, joutaisivat menettämään lapsensa sossulaan. Jännä juttu, koska tuo murkkuiän toilailut yleensä rauhoittuvat muutamassa vuodessa, kuten tuossakin tapauksessa kävi.

    Ja kyllähän noita höyryhattu-sossuja löytyy ympäri Suomen, ei sen puoleen. Ettei vain olisi valmiiksi lapseton pariskunta katsottuna, joille tässä ollaan piiloadoptiota touhuamassa ihan Joensuun malliin.

    Ja naurettavuuden huippu taas tuo sossu "salassapitovelvollisuus". Omia töppäilyjään ja laittomuuksiaan sillä peittelevät, ei asiakkaan asiassa tuossakaan tapauksessa mitään salattavaa ole - tämän rohkenen sanoa törkeät sossut tuntien.

    Joo, otetaan vaan kaikki lapset ennaltaehkäisevästi huostaan 3-5:een ensimmäiseksi vuodeksi! Mites sen jälkeen sitten kun tapaamiset on laittomasti estetty, eivätkä lapset tunne vanhempiaan? Voi voi noita sossun oksettavia selityksiä "seuraamisesta" ja huostan mahdollisesta aikaisemmasta purkamisesta... Hah, hah!

    Äänestä

  • omastamme pienin poikkeuksin:
    14 vuotias tyttömme oli "koukussa" 30 vuotiaaseen kriminaaliin (tätä edelsi tytön vuosikausia kestänyt koulukiusaaminen ja yksinäisyys) -> ei saatu apua koulusta

    Yritin vuoden saada apua sekä sos.toimesta että poliisista hyväksikäytön lopettamiseksi.

    Lopulta rikollisen tunkeuduttua kotiimme sain haettua lähestymiskiellon.

    Rikollinen käytti lastani hyväkseen huolimatta lähestymiskiellosta (jatkui entisellään jo 2 viikkoa lähestymiskiellon langettamisen jälkeen) -> tähän oli sitten pakko jo poliisin suhtautua vakavasti.

    Lapsi huostattiin tosi huonoon perhekotiin ja rikollinen saapasteli vapaalla odottelemassa oikeudenkäyntiä, jossa hänet tuomittiin ehdottomaan vähän yli vuodeksi.

    Lapselle aiheutui hyväksikäytön lisäksi traumoja perhekodista ja näistä yhteensä on tiedossa monivuotinen terapia.

    Olen useasti viranomaisilta kysynyt, että miksi ette ottaneet ajoissa todesta? En ole saanut muuta vastausta kuin yhdeltä poliisilta vaisun "näyttö ei riittänyt" kommentin. On se helvetti ettei näyttö riitä kun vanhemmat monta kertaa ovat asiaa heille toitottaneet. Ilmeisesti tarvitaan se vedenpitävä DNA-näyte ennenkuin nämä yhteiskunnan paapomat "raukkaparka-pedofiilit" uskalletaan syyttäjälle asti viedä. Ei tätä jaksa käsittää.

    Järkyttävä on tuo Iltiksen kirjoituksen Heljän kohtalo. Ikäänkuin ei olisi kärsimystä ollut jo tarpeeksi, pitää vielä yrittää särkeä häntä (ja siinä samalla koko perhettä ja syntymätöntä lasta) lisää viemällä pois läheistensä luota. Oman lapseni muutaman kuukauden kestänyt sijoitus toi hänelle varmasti ikuiset traumat, niin pahalta se hänestä tuntui. Eikä meille todellakaan ollut tarjolla muuta vaihtoehtoa siinä vaiheessa, sijoitus joko "vapaaehtoisesti" tai sitten vastentahtoisesti, näin se asia meille esitettiin. Mielestäni näille hyväksikäytön uhreille pitäisi olla muu vaihtoehto kuin huostaanotto siihen vaiheeseen kun heitä hyväksikäyttäjistään "vieroitetaan".

    Toivon sydämestäni, että Heljän ei tarvitse enää läpikäydä uudelleen kotoa pois viemistä ja inhimillisyys voittaisi byrokraateilla. Heljällä kuitenkin lehtikirjoituksen mukaan on hyvä tukiverkko olemassa ihan läheistensä tarjoamana.

    Äänestä

  • mielestä varmaan kirjoitti:

    mikä juttu tuo Joensuun mallin mukainen piiloadoptio on? Asun nimittäin lähellä Joensuuta ja kiinnostaa kovasti, mitä tällä alueella on tapahtunut. Oma lapsenikin oli sijoituksessa, mutta nyt tällä hetkellä onneksi kotona.

    Äänestä

  • tosinto kirjoitti:

    omastamme pienin poikkeuksin:
    14 vuotias tyttömme oli "koukussa" 30 vuotiaaseen kriminaaliin (tätä edelsi tytön vuosikausia kestänyt koulukiusaaminen ja yksinäisyys) -> ei saatu apua koulusta

    Yritin vuoden saada apua sekä sos.toimesta että poliisista hyväksikäytön lopettamiseksi.

    Lopulta rikollisen tunkeuduttua kotiimme sain haettua lähestymiskiellon.

    Rikollinen käytti lastani hyväkseen huolimatta lähestymiskiellosta (jatkui entisellään jo 2 viikkoa lähestymiskiellon langettamisen jälkeen) -> tähän oli sitten pakko jo poliisin suhtautua vakavasti.

    Lapsi huostattiin tosi huonoon perhekotiin ja rikollinen saapasteli vapaalla odottelemassa oikeudenkäyntiä, jossa hänet tuomittiin ehdottomaan vähän yli vuodeksi.

    Lapselle aiheutui hyväksikäytön lisäksi traumoja perhekodista ja näistä yhteensä on tiedossa monivuotinen terapia.

    Olen useasti viranomaisilta kysynyt, että miksi ette ottaneet ajoissa todesta? En ole saanut muuta vastausta kuin yhdeltä poliisilta vaisun "näyttö ei riittänyt" kommentin. On se helvetti ettei näyttö riitä kun vanhemmat monta kertaa ovat asiaa heille toitottaneet. Ilmeisesti tarvitaan se vedenpitävä DNA-näyte ennenkuin nämä yhteiskunnan paapomat "raukkaparka-pedofiilit" uskalletaan syyttäjälle asti viedä. Ei tätä jaksa käsittää.

    Järkyttävä on tuo Iltiksen kirjoituksen Heljän kohtalo. Ikäänkuin ei olisi kärsimystä ollut jo tarpeeksi, pitää vielä yrittää särkeä häntä (ja siinä samalla koko perhettä ja syntymätöntä lasta) lisää viemällä pois läheistensä luota. Oman lapseni muutaman kuukauden kestänyt sijoitus toi hänelle varmasti ikuiset traumat, niin pahalta se hänestä tuntui. Eikä meille todellakaan ollut tarjolla muuta vaihtoehtoa siinä vaiheessa, sijoitus joko "vapaaehtoisesti" tai sitten vastentahtoisesti, näin se asia meille esitettiin. Mielestäni näille hyväksikäytön uhreille pitäisi olla muu vaihtoehto kuin huostaanotto siihen vaiheeseen kun heitä hyväksikäyttäjistään "vieroitetaan".

    Toivon sydämestäni, että Heljän ei tarvitse enää läpikäydä uudelleen kotoa pois viemistä ja inhimillisyys voittaisi byrokraateilla. Heljällä kuitenkin lehtikirjoituksen mukaan on hyvä tukiverkko olemassa ihan läheistensä tarjoamana.

    Minusta tuo on hurjan tärkeä näkökohta, että pedofiilien paapominen lopetettaisiin ja hyväksikäytön uhrille on saatava kunnon tukea perheen rikkomisen sijasta.

    Ymmärrän teinien huostaanotot vain niissä tapauksissa, kun elämä näyttää lähtevän täysin poskelleen runsaan ja rajun päihteiden käytön takia tai elämään astuu rikollinen elämäntapa. Mutta silloinkin tuen olisi oltava oikeaa tukea, eikä mitään koirakouluja, joita nuorille nykyään on tarjolla.

    Äänestä

  • kuuluviin mediassakin! kirjoitti:

    Heti kun lapseni on riittävän vahva siihen, että asia julkistetaan, olen valmis sen tekemään. Meidänkin tapauksessa niin moni virkamies, lähtien jo ala-aste ajoilta, teki törkeitä virheitä huolimattomuudellaan. Puhumattakaan niistä ajoista kun lapsi jo hyväksikäytetyksi ajautui. Apua ei todellakaan saanut mistään, soittelin niin paljon poliiseille, että lopulta tuntui kuin takoisi päätänsä seinään. Tuntui käsittämättömältä etteivät olleet kiinnostuneita saamaan rikollista nalkkiin. Nyt tämän oikeusprosessin läpikäyneenä tiedän kuinka äärettömän raskas se on kaikille ja aiheuttaa laajoine esitutkintoineen todella paljon työtä myös poliisille, ehkä juuri tässä on syy että haluavat katsoa pedofiileja "sormiensa läpi".
    Heljälle ja perheelleen nostan hattua kun asian julkistivat jo nyt, me tulemme perässä heti kun lapsi on riittävän vanha. Tai jos häntä alettaisiin uudelleen jonnekin sijoitukseen köijäämään esim. entisten traumojen vuoksi niin sitten nousee meteli... ja kova!

    Äänestä

  • päättänytkin... kirjoitti:

    tietojeni mukaan ainoa järjestö, joka toimii huostaanotoissa perheiden puolella. Oli väärin, että sitä arvosteltiin täälläkin jossain vaiheessa "että kun eivät ole saaneet oikein mitään aikaan". Hei, ajatelkaa nyt!

    Se on VAPAAEHTOISVOIMIN, ilman mitään rahallista tukea toimiva järjestö, joka on juuri aloittanut toimintansa, eivät tulokset vielä voi olla kovin suuria. Mutta mitä enemmän jäseniä saadaan, sitä näkyvämpiä tuloksetkin ovat.

    Juuri tällaisissa "pitäisi saada ääni kuuluviin" tilanteissa tulee mieleen yhdistyminen. Itsekin olen vasta nyt liittymässä siihen, siis jälkijunassa kun tullaan mietinnän jälkeen :( On siellä ainakin Leeni mukana, samoin JP Roos joitain mainitakseni.

    Äänestä

  • tunnen tytön...

    Äänestä

ketä jo jossain päin maata sijaisperhe odottelee......

Suurennuslasilla pitäisi seurata Eduskunnan Oikeusasiamiehen tätäkin tapausta
kuinka nuoren äidin, lapsen ja isän käy LASTENSUOJELUVIRANOMAISTEN
LASTEN SUOJELUN
-RULETISSA!

Mistähän tälle Heljälle oli saatu lääkärin lausunto ja diagnoosikin?
Olivatkohan paikalliset lastensuojeluviranomaiset taas iha ite tehneet näitä
lääkärihoitaja -lausuntojaan.

Ja jos jossain vaiheessa on murrosikä jyrännyt todella rankasti
niin pitääkö siitä vielä näin
vuosienkin jälkeen "maksaa" tässäkin tapauksessa
nuoren äidin ja oman lapsensa hinnalla?
Ja jos isovanhemmat ovat vielä tukena ja apunakin niin mitä h...iä asia edes kuuluu koko lastensuojeluviranomaiskaartille.
Eikös niillä olekaan sillä suunnalla
ihka oikeita töitä
siis lastensuojeluviranomaisten töitä.

Hei haloo
- peruspalveluministeri Risikko
- Maria Kaisa Aula
- Läänin sosiaalitarkastaja
- Eduskunnan Oikeusasiamies
- kaikki ne ihmiset, joilla vielä on aivotoimintaa päässään........

Äänestä

keinoa mitä me vanhemmat voisimme tehdä tämän sairaan sosiaali touhun lopettamiseksi? Vaikuttamalla jollain tapaan kuntiimme ja nostamaan meteliä tai eduskuntaan? Kyllä nyt on keksittävä jotain ja ihan oikasti saatava tämä helvetti loppumaan jo! Ja ihan jo lasten edun nimissä! Tämä touhu on jo niin järjen vastaista ja ihmisoikeuksien rikkomista ettei mitään rajaa todellakaan enään ole, ja se että kuinka kauan me vielä sallimme näin tapahtuvan? Kunnalisvaalit tulossa se olisi yksi mihin ehkä voimme vaikuttaa, mutta tarvitsemme lisää ideoita. Ryhdytään ns. sotaan sossua vastaan.

Äänestä
  • Vai pitäisikö esim. Leeni Ikoselta kysyä neuvoa mitä me vanhemmat voisimme tehdä, saadaksemme tämän sosiaaliviranomaisten sairaaloisen huostaanotto vimman pysähtymään ja huostaanotot purkumaan.

    Äänestä

  • virallisilla posteilla,
    ottamalla yhteyttä kansanedustajiin; selvittämällä kuka on kiinnostunut lastensuojelun nykytilanteesta todella
    ja valmis myös toimimaan eduskunnassa asioiden korjaamiseksi.

    Talentia pääkirjoitus 2/2008 lehdessä
    (uuden koko maata kattavan seurantajärjestelmän luominen lastensuojeluviranomaisten aiheuttamien ongelmatapausten vuoksi)
    on enne siitä, että jotain on kuntatasolla lastensuojeluviranomaistoiminnassa on tapahtumassa.

    Onko tulossa mahdollisesti oikeudenkäyntien sarja kunnissa asiattomasti ja laittomasti toimineille lastensuojeluviranomaisille... ?
    Jotain taustalla kuitenkin puuhastellaan ja touhutaan
    ettei tarvitsisi leivättömän pöydän eteen sossuparankaan lähteä.

    Äänestä

  • ja sähköposteilla kirjoitti:

    virallisilla posteilla,

    Sosiaaliviranomaiset joutuvat kyllä rikoksistaan vastuuseen jonakin päivänä, joko pian tai muutaman vuoden kuluttua.
    Tantat ovat tehneet törkeitä ihmisoikeusrikoksia, joista joutuvat , toivottavasti, linnaan. Pitäisi vain löytää kaikki uhrit, sekä viedä jutut oikeuksiin. Korvausvaatimukset vievät tantoilta talot ja tavarat, mitäpäs ne niillä tekeekään, onhan parolassa hyvin hoidettu talo, ei vuoda katto ja lämmintä sekä samanhenkistä kaveriporukkaa piisaa. leipä&vesi tuodaan turvan eteen, hyvinhän tantat sillä elävät. Tantta jos sattuu oleen vielä jonkin näköinen, käyttöä löytyy kyllä sellin uumenissa.

    Äänestä

Lastensuojelulaissa on myös useita terveydenhuollon kannalta merkityksellisiä säännöksiä. Mm. lapsen tarvitsemat seksuaalisen hyväksikäytön tai pahoinpitelyn epäilyn selvittämiseen liittyvät palvelut on järjestettävä kiireellisinä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

huostaanotto kirjoitti:

IltaSanomat tänään

"Varsinais-Suomessa sijaitsevassa Dragsfjärdissä asuva 16-v Heljä kokee olevansa onnellisesti raskaana. Vaikka teiniraskaus oli yllätys, ovat tytön vanhemmat valmiita tarjoamaan kaiken apunsa tyttärelleen. Myös muut lähisukulaiset ovat Heljän tukena, kuten myös Heljää vuotta vanhempi poikaystävä.

Mutta sosiaalitoimi uhkaa ottaa Heljän huostaan. Taustalla on Heljän muutaman vuoden takainen suhde vanhempaan mieheen, joka käytti häntä hyväksi. Heljä ajautui itsetuhoisuuteen ja käyttämään alkoholia.

Sekä Heljän että hänen vanhempiensa mielestä Heljä on toipunut merkittävästi. Muutama viikko sitten Salon sosiaalityöntekijät kuitenkin kutsuivat Heljän ja hänen poikaystävänsä luokseen.

- He vain pamauttivat yhtäkkiä, että ottavat minut huostaan. Meiltä loksahti suu auki. Luulimme ensin kuulleemme väärin, Heljä kertoo.
Seuraavaksi sosiaalityöntekijöiden pakeille kutsuttiin Heljän vanhemmat.

- Kerroimme heille, että tyttäremme pärjää nyt todella hyvin, eikä hänellä ole enää sellaisia ongelmia kuin aikaisemmin, äiti kertoo. Vanhempien näkemyksestä huolimatta huostaanoton valmistelu jatkuu. Sekä Heljän että hänen vanhempiensa mielestä sosiaalityöntekijöiden perustelut tuntuvat käsittämättömiltä.

- He sanoivat meille haluavansa ehkäistä ennalta, ettei syntyvästä lapsesta tule sosiaalitoimen asiakasta, Heljän äiti kertoo.

- Olen kuulemma vaaraksi lapselle, koska olen psyykkisesti sairas ja saatan taas alkaa käyttää alkoholia. Mielestäni en ole psyykkisesti sairas, enkä ole käyttänyt alkoholia pitkiin aikoihin, Heljä sanoo.

Sosiaalivirasto on jo varannut Heljälle paikan Halikossa sijaitsevasta lastensuojelulaitoksesta, jonne he haluavat Heljän muuttavan 1. kesäkuuta.

Sieltä he haluavat siirtää Heljän ensikotiin odottamaan lapsen syntymää Turkuun, 100:n km:n päähän Dragsfjärdin-kodista. Heljän tulisi asua ensikodissa lapsensa kanssa kunnes hänestä tulee täysi-ikäinen. Perhe aikoo valittaa sosiaalityöntekijöiden päätöksestä hallinto-oikeuteen.

- Kävimme taannoin aktiivisesti heidän luonaan pyytämässä apua tyttäremme hyväksikäyttösuhteen lopettamiseksi. Nyt näitä vanhoja papereita käytetään meitä vastaan, vaikka me olimme avun hakijoita. Tyttäremme on kulkenut pitkän matkan selviytyäkseen. Ja lopputulos on, että hänet viedään meiltä pois, vanhemmat sanovat.

- Lähdimme taannoin hakemaan sosiaaliviranomaisilta apua, jotta hyväksikäyttöön syyllistynyt mies saataisiin kiinni. Lopputulos on, että mies kulkee nykyään vapaana saatuaan ehdollisen tuomion, ja tyttäremme joutuu suljettuun laitokseen, Heljän isä ihmettelee.

TÄÄLLÄ OLISI HYVÄ OLLA

Puolitoista vuotta sitten Heljä tapasi nykyisen, itseään vuotta vanhemman poikaystävänsä. Vuosi sitten helluntaina he menivät kihloihin. Tämän vuoden helmikuussa Heljä tuli raskaaksi.

Heljä haluaisi jäädä vanhempiensa luokse asumaan, kunnes on tottunut vauvan kanssa elämiseen. Heljän eläkkeellä oleva isä olisi valmis olemaan vauvan kanssa päivittäin.

- Täällä Heljällä olisi hyvä olla. Hän voi uida, kalastaa, kävellä rannalla. Mummokin asuu ihan lähellä. Tämä kaikki vietäisiin häneltä pois, isä kertoo.

Myöhemmin Heljä haluaisi muuttaa yhteen poikaystävänsä kanssa. Opiskelut hän suunnittelee aloittavansa kun lapsi on hieman varttunut."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu