Kuka antaa

Eli onkos se ok, että oppilapsi, 9-luokkalainen, ojentaa luokanvalvojalleen kukan? Ja missä? -Alkoi tulla paniikki tyhmästä asiasta! (Tästähän siis en ole lapselle sanonut etten tunne käytäntöä, ettei hän ala jännittää).
3470
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kyllä toki voi antaa kukan, tai jonkun muun lahjan, jos siltä tuntuu. Yleensä oppilaat ovat antaneet todistustenjaon jälkeen. Tietystihän riippuu millä lailla todistukset jaetaan; jotkut ovat jättäneet opettajan pöydällekin, mutta omalla yläasteellani 9 luokkalaiset saivat todistuksensa salissa, joten oli hankalaa opettajan pöydälle mitään jättää;)

Itse en antanut luokanvalvojalleni kukkaa, sillä pidin sitä turhuutena.

Äänestä

pistit pahan. Joka koulussa on oma tarkka protokollansa. Kannattaa vierailla koulun nettisivuilla, ja jos niiltä ei löydy tarpeeksi selkeitä ohjeita, soittaa rehtorille.

Nykykoulu on muutenkin hyvin muodollinen paikka ja luonteva, suunnittelematon kommunikaatio lehtorin ja oppilaan välillä ei ole sopivaa. Miten lapsi voisikaan siinä paririvissä marssimisen ja minuuttiaikataulun lomassa löytää itse sopivan kohdan lahjan antamiselle?

Muistutathan lasta, että lahjaa annettaessa seisotaan ryhdikkäästi, puhutellaan opettajaa herra tai rouva lehtoriksi tietenkin teititellen ja kirjakieltä käyttäen kiitetään häntä kuluneista vuosista. Olisihan ikävä, jos oppilas liialla epämuodollisuudella pilaisi tuon hetken ja loukkaisi opettajaa!

Ysiluokkalainenhan on vasta kahden vuoden kuluttua täysi-ikäinen ja on käynyt koulua vasta yhdeksän vuotta eikä näin ollen voi vielä itse tietää, miten toimia, varsinkin kun luokanvalvojakin on luultavasti tuttu vasta muutaman vuoden takaa.

Äänestä
  • Tää oli hauska.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kukkasen? kirjoitti:

Eli onkos se ok, että oppilapsi, 9-luokkalainen, ojentaa luokanvalvojalleen kukan? Ja missä? -Alkoi tulla paniikki tyhmästä asiasta! (Tästähän siis en ole lapselle sanonut etten tunne käytäntöä, ettei hän ala jännittää).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu