Hei kaikille autotuunareille!
Minulla oli peltoautoni jarrulevyt täysin loppuun kuluneet joten ajoin autoni montulle jossa tein kunnon jatturemontin. Vanhat levyt ja palat jarrunesteiden kera lensivät iloisessa kaaressa metsikköön maatumaan. Olen jo vuosikausia levitellyt joidenkin mielestä ongelmajätteiksi luokiteltuja nesteitä ja osia tuolle noin hehtaarinkokoiselle pläntille. Joka tapauksessa tuo metsikkö on ollut jo vuosikymmeniä marjastajien suosiossa hyvien satojen vuoksi. En tiedä antaako erilaiset jätökset marjoille jonkinlaista lisäpuhtia kasvuun? On myös kummallista miten puolukan näköiset marjat maistuvat mustikoille ja mustikannäköiset mansikoille. Öisin metsikkö on kaunis sillä se hohtelee neonvärisiä valoja, taikamainen näky.
Kun olin purkanut jarrut ja olin alkamassa asentamaan uusia tilalle niin huomasin että en ollut hankkinut uusia osia lainkaan. Hetken pähkäilin että mitäs nyt kunnes muistin kuinka eräs ystäväni oli tuunannut oman 100 amppeerisen Datsuninsa. Hän oli laittanut jarrulevyjen tilalle 7 tuumaiset single levyt ja jarrupaloiksi perinteiset levysoittimen neulat.
Omaan autooni sopi suuremmat 12 tuumaiset LP-kiekot. Pyörimisnopeus niissä on 33 ja 1/3 minuutissa joten ne sopivat rauhallisemmille kuskeille kuin 45 kierrosta pyörivät pienemmät single levyt.
Onneksi löysin arkistoistani neljä samaa Solistiyhtye Suomen levyä eli jokaiselle renkaalle oma. Nyt jarruttaessa on mukava kuulla kun jarrulevyistä kajahtaa ilmoille "Mahtava peräsin ja pulleat purjeet" -biisi. Aluksi oli hieman hankala saada levyt synkronoitua niin että sama biisi alkaa soimaan samasta kohdasta. Onneksi se kuitenkin onnistui. Nyt on helppo havaita jos jarruissa on epätasapainoa koska silloin biisit eivät soi puhtaasti yhtä aikaa. Kokeilin myös aluksi kaikkiin renkaisiin eri levyt mutta musiikki oli aikamoista sekametelisoppaa jotenka tämä nykyinen sama levy joka renkaassa on mielestäni parempi vaihtoehto.
Mitä levyjä te olette asentaneet autoihinne? Rock, pop, heavy, iskelmä vai minkälaista musiikkia? Lisäksi minua kiinnostaisi jos jollain on jo kokemusta Blu Ray -levyjen asentamisesta jarrulevyiksi ja lähinnä se kuinka tehokkaasti sininen säde pystyy hidastamaan auton vauhtia.
Terveisin Pellervo Hollo ja Buddha patsas

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.