kissani on oksennellut eilisestä lähtien n. 5 kertaa. Onko ihan normaalia vai pitäisikö viedä eläinlääkäriin? Voiko kissoilla olla "oksennustauti" vähän samaan tapaan kuin ihmisillä?
kissa oksentaa.
täti.
5471
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
niin siis voi olla. Mutta voi olla kysymys vakavammastakin. Varsinkin jos kissa on pentu kannattaa se viedä eläinlääkärille, koska se kuivuu helposti ja tarvitsee nesteytystä. Parista oksennuksesta en vielä hermostuisi, mutta jos se jatkuu sitten lääkäriin. Tai jos kissa on muuten poissaoleva tai muita oireita esiintyy. Jos mikään ei tunnu pysyvän sisällä siinä tapauksessa heti lääkäriin!
Saattaa olla nielaissut jonkin esineen, mikä tukkii ruoansulatuskanavan.
Eilen ehdin jo luulla että kissa alkaa parantua, mutta sitten tajusinkin että eihän se ole syönyt mitään pariin päivään. Ja eilen se joi vettä ja 5 minuutin päästä jo oksensi. Eli mikään ei pysy sisällä. Oksentaa monta kertaa päivässä.. Täks päiväks oon yrittäny saada aikaa eläinlääkäriin mutta ei mistään saa joten päivystykseen joutuu menemään (onneksi sellainenkin on).
Mitä tutkimuksia ne sitten kissalle tekee?
Ja mikä voisi olla vialla? Onko teillä kokemuksia?
Kissani on 13v.
En usko että se olisi mitään esinettä nielaissut, kun ei yleensä mitään esineitä nieleksi.
Ja kauan kestää saada niiden tutkimusten tulokset?
mun kissa oksensi ihan hulluna, eikä lopulta mikään pysynyt enää sisällä. Vihdoin päästiin eläinlääkäriin. Siellä tehtiin mm. ultra, kunnes eläinlääkäri havaitsi syvällä kielen juuressa ympärikiertyneen ompelulangan, josta osa oli kissani masussa.
Kaikki meni ihan hyvin. Tietysti aluksi jouduin vähän puoli pakolla syöttämään ja juottamaan kissaani (eläinlääkärin opastuksella) ja myös parafiiniöljyä piti antaa päivittäin (varmisti, että jos suolistoon olisi mennyt karvalankasykkyrä, niin tulee paremmin ulos...
vaikka kaikki näytti todella pahalta alkuun, niin kaikesta kuitenkin selvittiin, onneksi!