Suoraa tekstiä. Aika hyvin kuitenkin osuus asian ytimeen. "Koko suomi on yhtä Laplandia..."
Tarjoaako Finnair esim. Stop over paketteja näille aasialaisille?
Olen itsekin stopannut kolmeksi päiväksi Islannissa amerikkaan menomatkalla ja oli todella mahtava kokemus.
Markkinoikaa vain Laplandia"
Toimitusjohtaja Jukka Hienonen ei niele pohjoisen matkailuyrittäjien väitteitä siitä, että Finnair on kasvun tulppana, kun yhtiö ei lennä tiiviimmin ja suuremmilla koneilla pohjoiseen.
Hienonen muistuttaa, että Finnair harjoittaa lentoliikennettä, ei matkailubisnestä.
"Se, että Finnair lähtisi omalla riskillään tuottamaan täytettä hiljaiseen kesäaikaan ei ole meidän tehtävä. Ei meidän kuulu pitää matkailufirmoja pystyssä."
Hän alleviivaa, että lentoliikenteen tarjonta pitää sopeuttaa kysyntään.
Laajarunkoista Airbusia talven Lappiin sesonkiajalle vaativille Hienonen toteaa: "Sama kun sanottaisiin, että Hailuodon lautta pitää kesällä korvata Viking Linen laivalla."
"Täysin väärä työkalu. Siihen hulluuteen me ei lähdetä. Oikean kokoiset koneet oikeille reiteille." Aasian jäteillä Lappiin lennetään vain pilottien tyyppikoulutuslennoilla.
"Matkailuelinkeino kääntyy mielellään meidän puoleemme sanomalla, että on teidän tehtävämme järjestää vuoroja". Hienonen ilmoittaa, ettei homma ihan näin mene.
Hän lupaa pitää korvat auki ehdotuksille. Tähänastiset yhteispalaverit ovat Hienosesta olleet aika alkeellisella tasolla konkretiaa ajatellen.
Hienosella on pari neuvoa pohjoisen yrittäjillekin:
"Tehkää kiinnostavia paketteja muutenkin kuin kevättalven muutamalle kuukaudelle. Myykää asiakkaille hotelli, ohjelmapalvelut ja lennot. Ostakaa meiltä kiinteä määrä penkkejä, jakakaa ne keskenänne. Kyllä me lennetään."
Hienosen mukaan Aasian 1,3 miljoonaa transitmatkustajassa on valtaisa potentiaali, jota ei ole alkuunkaan hyödynnetty.
"Nyt he viuhahtavat tunnissa, kahdessa Suomesta eteenpäin. Koko matkailuelinkeinon pitäisi yhdessä miettiä, millä heidät saadaan kiinnostumaan Suomesta."
Hienonen vetoaa matkailuyrittäjiä näkemään kokonaiskuvan.
"Suomesta on mahdollista markkinoida maailmalle vain yksi brändi. Se ei voi olla Ruka, Ylläs Saariselkä, Levi jne. Mutta se voi Lapland. Se sen kokoinen brändi, jota voi markkinoida."
Nyt Hienosen mukaan ollaan keskitytty kiistelemään siitäkin, onko Kuusamo Lappia kun se ei ole Lapin läänissä. "Tämä on jostain maailmalta katsellen vitsi. Japanista nähtynä koko Suomi on Lapland."
Hienosen mielestä pitää nousta "oman tunturin yläpuolelle, katsoa asioita pikkuisen korkeammalta ja miettiä sitä, että jokainen matkustaja, joka onnistutaan houkuttelemaan Suomeen on voitto kaikille".
Tämä edellyttää Hienosen mukaan ihan toisen tyyppistä yhteistyöverkkoa kuin mitä perinteisesti on ollut. "Ei missään yksi toimija saa tuotetta riittävän kiinnostavaksi. Hän tarvitsee kumppanin."
Kuusamossa ohjelmapalveluntarjonta alkaa Hienosen mukaan olla sellaisessa asemassa kuin pitääkin. Jokke kämäräisiä tarvittaisiin Suomeen kuitenkin monta tusinaa lisää.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Ihan järkevää asiaa, ei Lappiin ole mitään järkeä koukata jollain jättikoneella.
Juuri noinhan se menee. Pikkupitäjien jengi kilpailee keskenään yrittäen saada muutaman sadan ihmisen kyliin syntymään "vetäviä keskuksia" samaan aikaan kun fiksuinta olisi panna hynttyyt yhteen ja markkinoida kokonaisuutta.