Olenko niin sinisilmäinen etten osaa lukea ruskea silmäistä naista. Kun noihin silmiin katsoo niin hukun niihin ja kuulen vain hänen äänen. Mutta ymmärränkö häntä? sillä jos hän sanoo haluavansa nähdä useimmin minut, niin miksi hän on on niin tyly ettei vastaa viesteihin. Luulin ymmärätäväni häntä kun hän istui vierelläni onnellinen ja rauhallinen katse kasvoilla. Kun hän veti minut lähemmäksi ja suuteli. Tapaamisen jälkeen hän on ollut kuin toinen ihminen, ei vastaa viesteihin ja haluaa pitää etäisyyttä. Mitä ihmettä mä olen tehnyt väärin? Miksi hän ei voi sanoa mulle suoraan mitä oikein ajattelee, vedättääkö hän vain mua? pitääkö hän vain mua pelinappulana; käytetään silloin kun hänelle sopii?! Vai onko niin että hän ei ole tunteistaan sittenkään varma ja haluaa selvitellä tunteitaan? Hän on ollut hyvin suorasanainen aina ja luvannut kertoa suoraan kun ei enää kiinnosta, mutta nyt kuitenkin tekee aivan muuta.
Pitäsikö mun sinisilmäisen siirtyä elämässä eteenpäin ja unohtaa nappisilmä. Mua harmittaa, ettei toinen voi sanoa tai kirjoittaa suoraan mitä nyt haluaa.....
Pitäsikö mun sinisilmäisen siirtyä elämässä eteenpäin ja unohtaa nappisilmä. Mua harmittaa, ettei toinen voi sanoa tai kirjoittaa suoraan mitä nyt haluaa.....
Vastaukset 27
Vanhimmat
toi kuulostaa tutulta. Mä tykkään kyllä sellaisista jotka sanoo suoraan. Ei muuta kuin unohda tuollainen (sehän ei ole väristä kiinni).
Mutta rehellinen sellainen, mutta kylläkin suorapuheinen :)
En usko minäkään, että nyt on kysymys pelkästään ruskeista silmistä :)
Tosiasia on,että on olemassa naisia, jotka "leikkivät" toisten tunteilla. :) tai ovat niin hukassa etteivät itsekkään tiedä mitä haluavat.
Tai ei ole henkisesti tarpeeksi vahva tai kypsä suhteeseen. Ehkä identiteettikriisi???
Ehkä tarvitsee aikaa selvitellä omia tunteitaan..
Teidän pitää puhua asioista...
Kaikkea hyvää sulle
Joo mun ihastus on myös hyvinkin suorapuheinen ja alkuun vähän pelkäsinkin hänen suoraapuhetta; siinä jäin välillä toiseksi ja välillä taisi olla suukin auki.
Pidän suorapuheisista ihmisistä ja yritä sitä olla itsekin, mutta hienotunteisesti.
Ei todellakaan ole kyse pelkästää ruskea silmäisistä yleensä, mutta hänellä nyt sattui olemaan todella syvät ehkä pelottavankin syvät silmät.
Olisin halunnut puhua hänelle suoraan, se on hänen kanssaan helpompaa, mutta kun ehdotan tapaamista niin se ei hänelle käy. Kuitenkaan hän ei sano suoraan ettei halua enää nähdä tai pitää yhteyttä; vaan minun pitää rauhoittua enkä saa soitella (soitin tänään ja viime soitosta on yli viikko), siis soittelen vielä liian usein!
Tänään päätettiin lopullisesti etten enää ota häneen yhteyttä, vaan rauhoitun ja hän voi miettiä mitä oikeasti haluaa sekä ottaa minuun sitten yhteyttä. Kuten jo -kohtalotoverin- viestiin kirjoitin; toivon että pääsen tämän niin ihanan naisen yli ja kohtaan uusia ihania nappisilmillä varustettuja naisia (ruskeita tai vaikka sinisilmäisiä.
Mä luulen että hän pelkää kohdata tunteitaan kuitenkin. Hän näyttää vahvalta ihmiseltä, mutta luulen ettei hän ole niin vahva kuin antaa ymmärtää. Viime kohtaamisellamme istuimme rauhassa kahdestaan ja kun katsoin häneen niin, hän näytti todella levolliselta ja rauhalliselta kasvoiltaan. Se näky ja hänen käytös jälkeenpäin on jotenkin ristiriidassa ja itselläni tuli huoli hänestä; onko kaikki hänellä kunnossa??
On varmaan järkevää antaa hänen ihan rauhassa selvittää tunteitaan ja katsella mitä tuleva tuo.
narsisti taas asialla.
Aikasemmin oli melkopitkä ketju täällä.
http://www.narsistienuhrientuki.info/index.php?alasivu=180&valikko=2
Koita hakea tän paikan haulla.
Kirjoita googleen : kiusaaja keskellämme
avaa sitten se radiopeilin juttu.
En löydä itseäni enkä missään tapauksessa halua löytää myöskään naistani tuosta. Mutta muuten ihan ok juttu.....:)
Kävin lukemassa radiopeilin jutun.
Ja tunnistin asioita joita esiintyi kahdessa edellisessä suhteessani.
Olen miettinytkin näin jälkeenpäin,että eivät olleet "terveitä" psyykkisesti molemmissa oli jotain kummallista ja ne asiat alkoivat tulla esiin jonkin ajan kuluttua ei heti.
Mutta onneksi nämä suhteet on takana päin ja toivon, että en törmää enää samanlaisiin.
Mutta juttu auttoi ymmärtämään mistä ehkä oli kysymys.
Täs puhutaan miehistä enimmäkseen, mutta on niitä muutamia naisissakin.
http://www.mielenterveys-taimi.fi/verkko/keskustelu/aiheet/2008_04_09_21_38_54/index.php
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=2000000000000019&conference=705&posting=22000000033897613#22000000033897613
ja sosiopaatti...
http://www.mielenterveys-taimi.fi/verkko/keskustelu/aiheet/narsistinen/psykopaatti.php
Kuulostaa kyllä aika tutulta! Olin tai no olen edelleenkin totaalisen täydellisesti ihastunut yhteen tyyppiin. Mulle kävi samoin, toisilla treffeillä meni vielä mahtavasti. Sovittiin, että nähdään jo seuraavana päivänä (hänen ehdotuksesta). No tää tyyppi sitten lopetti sen päivän jälkeen yhteydenpidon, ei vastannut viesteihin eikä puheluihin.
Muutaman päivän jälkeen laitoin sille semmoisen viestin, että sen oli käytännössä pakko vastata. Lopputulos oli se, että se oli ahdistunut tästä meidän jutusta niin, ettei enää tiennyt mitä tehdä. Meidän juttu loppui siihen. Tai ei välttämättä. Ajattelin vielä kesän aikana olla yhteydessä ja kokeilla missä mennään. Ymmärrän ihan täysin tätä toista osapuolta, mulle on itselle käynyt joskus ihan samoin.
Kaikista kurjinta on se, ettei se toinen ilmoita itsestään mitään. Mä olin ihan hajoamispisteessä, ku en tiennyt mistään mitään.
Mulla oli kans ihan kamala huoli, kun toinen ei vastannut viesteihin. Loppujen lopuksi soitin hänelle (tänään), hän ei ole halunnut että soitan hänelle, sain tänään kuulla että minun pitää rauhoittua enkä saa ottaa yhteyttä häneen koska hän kokee sen ahdistavana. Mutta kuitenkin hän haluaa tavata ja jatkaa juttu. Mä kerroin hänelle tunteeni, välitän hänestä edelleen ja ymmärsin että hän on minusta kiinnostunut edelleen. Kysyin häneltä pelkääkö hän tunteitaan kun käyttäytyy miten käyttäytyy, mutta sain kuulla että minä olenkin se joka en ymmärrä mitä hän on kertonut ja kirjoittanut. Siis ihan totta mä otan kyllä syyn niskoille mutta kyllä hänenkin pitäisi hillitä itsensä ja olla antamatta selkeitä merkkejä että homma jatkuu. Hän on itse halunnut että tapaisimme useammin ja kun sitten yritä järjestää asiaa siihen malliin niin "minä tunkeilen".
Onko niin ettei tämä nappisilmä nyt oikein ole tunteistaan selvillä ja ehkä sittenkin pelkää pistää itsensä peliin?
Vai olenko itse todellakin se "ahdisteleva" nainen joka laittaa s-postia ja kertoo miten ihana tapaaminen meillä oli.
Itse yritän jättää asian, mutta vaikeaa se on, en ota yhteyttä häneen enää. Olen luvannut hänelle että hän voi ottaa minuun yhteyttä jos joskus tuntuu siltä, mutta eriasia on miltä minusta silloin tuntuu. Toivon että saan hänen mielestäni, sääli, ja voin purjehtia uusia tuulia kohden. Ehkä löydä sen oikean nappisilmän joka uskaltaa kertoa mitä todella haluaa.
-kohtalotoveri- sun tarinasi on liian samanlainen, olemmeko ihastuneet samaan henkilöön???
Sen takia mä sulle kirjoitinkin, ku sun juttu kuulosti melkein oman kohtalon kopiolta :) Mut joo, mä olen bi-jätkä joka on ihastunut toiseen bi-jätkään. Ehkä me ei puhuta samasta tapauksesta, vai mitä luulet? Hheh...
Tosiaan toi vastaamattomuus nostatti hirveän huolestuneisuuden tunteen. Ajattelin, että sille toiselle on ihan oikeasti sattunut jotain ku ei kuulu mitään. Vielä kun se itse sanoi soittelevansa. Mä voisin kertoa sulle vaikka mitä, ku ollaan näyttävästi koettu just samanlainen kohtalo. Tosiaan se toinen osapuoli koki tämän kaiken tosi ahdistavana ja halusi, että ei enää olla yhteydessä. Koska mä olen itse ollut just siinä tilanteessa, että mut on ahdistettu nurkkaan, niin tiedän sen lähes tukehduttavan olon josta vain haluaa päästä pois. Ymmärrän ihan liian hyvin tätä toista osapuolta.
Tiedän, että se toinen tykkään minusta ihan pirusti, mutta koska se ei ole ihan selvillä omista tunteistaan tai oikeastaan se ei uskalla päästää ketään lähelleen, niin se ei vain yksinkertaisesti kestä tuollaista tilannetta. Mä olen menettänyt pari naista juurikin samanlaisen tilanteen vuoksi. En ole vaan kestänyt sitä painetta, jonka se toinen loi. Tavallaan sitä "leikkii" sen toisen kanssa niin kauan, kunnes sen jutun pitäisi mennä astetta pidemmälle. Sitten tekee ihan perkeleen kipeää, ku lähes pakon edessä laittaa homman poikki ja yleensä minä olen sen tehnyt vielä suht ilkeästi. Siinä sit melkein itken yksin kotona, että miksi helvetissä tää homma pitää mennä näin. Se, että se toinen ei vastaa on juurikin sen ahdistuneisuuden tulosta. Ei vaan yksinkertaisesti tiedä, että mitä pitäisi vastata. Sitten kun tarpeeksi ahdistaa nurkkaan, niin sitten se räjähtää ja tekee sen kipeän ratkaisun työntämällä toisen väkisin pois tieltä.
Nyt olenkin yrittänyt miettiä, että miltä minusta tuntuisi tämän toisen asemassa, jos laittaisin sille viestiä viikkoja myöhemmin. Uskon, että se ilahtuu ihan tosissaan, mutta siinä on se riski että se ei sitten vieläkään uskalla päästää mua lähelleen. Tai uskon vahvasti, että näin siinä kävisi. Toivonkin että se ottaisi vielä yhteyttä. Jotenkin mulla on semmoinen tunne, että se vielä laittaa mulle viestiä. Sit mä toimin toisin, sit mennään sen ehdoilla ja edetään rauhallisesti. Tai jos se menee liian jahkailuksi, niin sitten mä väkisin laitan sen puhumaan sen tunteista ja siitä mikä sillä ahdistaa. Toisaalta, en tiedä kiinnostaako mua enää siinä vaiheessa, just niin kuin sä Tuide2 mainitsit ;)
Mulla on vieläkin ihan pirun ikävä sitä tyyppiä, myönnä sen. Mutta ei se auta. Kyllä niitä nappisilmiä tässä maailmassa riittää. Mistäs me lähdettäisiin seuraavat kokelaat etsimään? :)
Ei hitto, voisin jatkaa tätä juttua vaikka kuinka... mut nyt nukkumaan...
Kiitti! Sama kohtalo, mutta eri kohde. Eiköhän nosteta purjeet ylös ja suunnata uusia tuulia kohden. Ja jos jostain syystä joku suvaitsee ottaa yhteyttä niin katsellaan. Mä tiedän tää tekee kyllä kipeää, mutta ehkä se aika sittenkin parantaa senkin haavan!
Eipä muuta kuin kesää kohden ja nappisilmiä katselemaan:)
Mulla on kans ollut saman tyyppinen tilanne.
Eli ekaksi nainen antoi ymmärtää, että hän on kiinnostunut minusta ja suunnitteli yhteen asumista ym... Mutta loppujen lopuksi hän pisti myös välit kokonaan poikki. Ei saanut soittaa,eikä lähetellä viestejä tai muuten hän olisi ruvennut vakavampiin toimenpiteisiin.
Aikoi ottaa yhteyttä sitten, kun aika on oikea, mutta sitä päivää ei ole tullut. Eli asia on vieläkin selvittämättä.
Tämä nainen myös vieritti asioita minun syyksi ja keksi ihmeellisiä juttuja.
Näin jälkeenpäin ajatellen ja asiasta olen keskustellut asiantuntijoiden kans, niin hänelle tuli identiteettikriisi, eli ei ollut vielä valmis suhteeseen ja hänellä oli myös henkisen puolen ongelmia.Omat pelot,ahdistus ja vanhat traumat takana, päättämättömyys, ei pystynyt tekeen päätöksiä ja muuttaan elämää, vaikka sisimissään, niin halusi.
Tiedän, että hän oli asian vuoksi kauan hukassa ja masentunut.
Minä otin asian raskaasti ja olin ihan hukassa kuukauden päivät, ennenkuin alkoi helpottaan.
Aika parantaa haavat,mutta kyllä ne sydämeen jää.
Vieläkään en ole kokonaan tätä naista saanut mielestäni pois. Vaikka järjellä ajateltuna minun ei kannata enää haikaila hänen perään, koska meistä ei voisi tulla enää mitään. :(
Ihmisiin "pettyminen" on raskasta meille jokaiselle.
Mutta uskon, että kaikella on tarkoituksensa ja opetuksensa.Vaikka sitä ei ehkä nyt ymmärräkkään.
Joskus on vain päästettävä irti, että antaa tilaisuuden uuden ja paremman tulla.:)
Näin täytyy uskoa ja luottaa. :)
Olen keskustelun ulkopuolinen, mutta kiitos viesteistänne...auttoivat tunteisiini omaa nappisilmääni kohtaan
Helpommin sanottu kun tehty! Heti ne ensimmäiset päivät tämän "eron" jälkeen olivat just ne kaikista pahimmat. Tuntui, että olisi vaan tehnyt mieli mennä ulos huutamaan niin paljon kuin kurkusta lähtee. Sit suunnilleen viikon päästä alkoi jo helpottamaan, kunnes taas romahti. Tuntui ettei tästä tule yhtään mitään, ikävä painaa päälle, mutta mitään ei oikein voi tehdä. Ei voinut edes kirjoittaa sille, ku tiesi missä mennään. Ei siitä olisi ollut mitään hyötyä.
Nyt muutama viikko tapahtuneen jälkeen minulla on semmoinen mahdoton menovimma päällä. Tuntuu, että pitää mennä joka suuntaan. En tiedä onko tämä jotain ikävän tai omien tunteiden tukahduttamista vai mikä on? Toisaalta, ei tästä mitään haittaakaan ole. Jotenkin toivoisin, että törmäisin siihen tyyppiin jossain baarissa, vaikka tiedän sen olevan täysi mahdottomuus. Hän kun ei asu samalla paikkakunnalla. Mun on pakko vielä nähdä se tyyppi jossain, mielellään sillai sattumalta.
Ehkä mulla on uuden nappisilmän metsästys käynnissä (tai no en usko, edellinen on vielä sen verran mielen päällä)! Nyt tällä mahdollisella uudella tyypillä onkin kovat haasteet edessä, sillä vastassa on sydämmensä särkenyt varsin hauska veijari, jolla on aika kovat odotukset siitä uudesta tyypistä ;). Edellinen kuin oli kaikesta huolimatta niiiin mahtava tyyppi! Ikävä on.
Kesä onneksi painaa päälle, joten sua Tuide2 jälleen lainatakseni "...nappisilmiä katselemaan"!
Lisäystä edelliseen kirjoitukseeni...
Minäkin olen saanut jo kahdesti kokea VAARALLISEN YLLÄTYKSEN... :) :D
ensin tulee kiintymys, korkeakin jännitys ja sitten vaarallinen yllätys... :( :(
se on vaan liian raskas ja vaarallinen yllätys, joka koskee joka kerta.
Mua ei olla petetty, mutta naiset ovat osoittautuneet aivan muuksi mitä alunperin antoivat itsestään ymmärtää.
Mutta ei pidä menettää uskoa...kesä on onneksi tulossa ja ihania naisia liikenteessä...
Kiitti teille! Onhan tämä tuskaa, kun yhtenä päivänä ajattelee toista ja taas toisena päivänä huomaa ettei olekaan ajatellut koko ihmistä. Helpomalla pääsisi niin nappisilmä kuin minäkin jos suoraan sanoisi ettei enää kiinnosta. Ei jättäisi näin roikkumaan ja odottamaan. Itse olen varmaan jo "kuusi" kertaa tehnyt päätöksen ettein enää vaivaa itseäni nappisilmällä. Toivon vain että hänellä olisi samanlainen olo kuin minulla, kun joskus pysähtyy miettimään asioita.
Kaikille hyvää kesää. Purjeet ylös ja kohti uusia nappisilmiä (oli ne väriltää mitä vain).
Toki toivotan myös "nappisilmälle" hyvää kesää ja toivottavasti saat itsellesi tarpeeksi etäisyyttä selvittää tunteitasi. Joskus on kuitenkin tehtävä jotain sattui se tai ei! Aika menee yllättävän nopeasti eikä sitä mennyttä aikaa saa enää takaisin.
Pakko jatkaa vielä sen verran, että olisin myös itse halunnut, että tää toinen olisi suoraan sanonut ettei ole minusta enää kiinnostunut. Mutta kun homma meni niin, että se ei sitä ikinä sanonut. Päinvastoin, sain vahvan käsityksen siitä, että se tykkää minusta tosi paljon, mutta ei vaan uskalla päästää mua lähelleen. Toisin sanojen sillä ahdistaa päästää joku lähelleen.
Mä olen kanssa onnistunut rakentamaan ympärilleni aikamoisen henkisen "suojamuurin", jonka läpi ei kovin moni pääse. Ehkä se on jotain omien heikkouksien peittelyä tai sitä, että paljastaa liikaa itsestänsä ja näin jollain tavalla tunnustaa oman heikkoutensa. Ei vain ole valmis antautumaan toisen edessä. Nyt mä sit päästin tämän yhden sankarin oman suojamuurini läpi ja miten kävikään, se katosi.
Mä olen myös monta kertaa jo päättänyt, että tää tyyppi ei nyt vaan enää kiinnosta mua. Mutta, esim tänään päivällä se tyyppi napsahti ihan yhtäkkiä mun mieleen ja iski hirveä ikävä. Siinä sitä sit olin puhelin kourassa, että nyt kun vaan voisin soittaa tai edes laittaa viestiä. Mutta kun ei, en vain voi.
Nyt en ole ihan perillä näistä joistakin muista vastaajien jutuista, mut ei nää meidät jättäneet tyypit ole mitään psykopaatteja yms. Ihan normaaleja ihmisiä ne on. Ne on vaan niin uskomattoman varautuneita (kuten olen minäkin). En tiedä koska taas uskallan päästää jonkun lähelleni. Se ei ihan helppo juttu ole. Se vaatii aikaa ja vahvaa luottamusta. Sen voin sanoa, että kyllä sillä toisellakin on kurja olo. Tuossa tilanteessa se ahdistunut tyyppi vaikuttaa hyvinkin kylmältä ulospäin, mutta sisällä käy aikamoinen kuohunta. Se ei vaan uskalla tai ei halua näyttää sitä ulospäin.
Mä olen kuitenkin tehnyt nyt semmoisen päätöksen, että tulen jossain välissä olemaan yhteydessä tähän mut jättäneeseen tyyppiin. Mulla on semmoinen tunne, että kun ymmärrän suunnilleen mitä sen toisen päässä liikkuu, niin ehkä voisin auttaa sitä jollain tavalla. En vain ole ihan vielä varma, että miten.
Hauskaa kesää itse kullekin nappisilmälle ja niiden metsästäjille ;)
..mitä yhdestä särkyneestä sydämmestä...tuli tänään auton radiosta ja jotenkin se vain yhdisti ajatukset nappisilmään. Mutta siinä mä lauloin mukana ja tein erävoiton...ajatus hänestä ei satuttanut niin paljon enää. Tästä tulee hyvä kesä, sittenkin!
Monesti musiikilla ja tietyillä lauluilla on terapeuttinen vaikutus ja apu asioihin.
Ainakin näin itselläni on.
Auttaa ymmärtämään,miettimään asioita tai itkemään.
Minulla vieläkin nyt pyörii viime kesäinen ihastus ja rakkaus mielessäni, koska asia on vielä käymättä läpi. :(
Auttaisi, jos asiat ois keskusteltu, eikä toinen vain häipynyt elämästä yhtäkkiä.
Mutta niin minäkin olen todennut, että tästä tulee hyvä kesä, parempi kuin viime kesä. :)
Hyvää kesää :)
laulu vaan jäljellä..video hukassa
http://www.youtube.com/watch?v=LcJYVRvO3mA
on niin IHANA ja SEKSIKKÄÄN haluttava :)
jos joku "nappisilmä" oli kertonut miltä hänestä on tuntunut silloin, kun hänelle on käynyt niinkuin kävi. Kertonut miksi hän on tehnyt välimatkaa meihin "nappisilmiin" ihastuneille. Olimmeko niin vaativia ettemme antaneet tilaa hengittää??
Itse voin hyvin ja toivon, että nappisilmäkin voisi yhtä hyvin ja nauttisi tästä ihanasta kesästä.
Ihana tämä Suomen kesä ja naiset! Vähän aristellen ja tunnustellen olen löytänyt uuden ihanan naisen joka osaa keskustellakin! Kiitos kaikille jotka jaksoi ymmärtää ja kirjoittaa. Tästä on hyvä jatkaa. Ja kaikille nappisilmille (väristä riippumatta); olette elämän suola, mutta sillä ei vielä pärjää.
kylläpäs on ollut tapauksia monenlaisia!