Moi!
Ongelmana on se,että yliopiston pääsykokeet jännittää vähän turhan paljon.
Pari vuotta sitten oli tarkoitus mennä pääsykokeisiin,mutta vedin jarrut päälle viime hetkellä,juuri ennen pääsykokeita.En mennyt niihin,koska oli vahva tunne siitä,että en hallitse pääsykoekirjoja riittävän hyvin.
Nyt olisi taas pääsykokeet edessä (n. viikon päästä),mutta jännitys tuntuu olevan sama,kuin edellisellä kerralla ja pelkään,että jänistän viime hetkellä.
Onko vinkkejä siihen,että miten saisi "pääsykoevarmuuden" kehitettyä viikossa,niin että historia ei toistaisi itseään?
Pääsykokeet jännittää sairaasti?
4
2117
Vastaukset
- .-vilmastiina
Oletko lukenut tällä kerralla niin hyvin, että tunnet osaavasi alueen? Vai tuleeko jännitys siitä, että takaraivossasi tunnet, ettet osaakaan kirjoja?
Psyykkaamisella on iso rooli pääsykokeissa ja sitä on hyvä harjoitella. Sitä tarvitaan ennen koetta, ja koetta tehtäessä. Käy mielikuvaharjoituksia läpi siitä miltä kokeessa voisi tuntua jos tulee vaikeita tehtäviä eteen, ja miten aiot selvitä niiden turhautumisen ajatuksien yli ja jatkaa seuraavaan tehtävään, jotta voisit palata myöhemmin niihin vaikeisiin tehtäviin.
Olin itse tänä vuonna pääsykokeissa ja tunsin osaavani koealueen hyvin. Siitä huolimatta tiesin, että niin varmaan osaa moni muukin. Koevalmistumiseeni kuului omaa psyykkaustani jokaikinen päivä. Tarvitsin sitä siihen, että jaksoin painaa tuhatta ja sataa vielä viimeisenkin viikon ja ettei usko itseensä loppunut. Tarvitsin sitä koeaamuna. Koeaamusta selvisin sillä, että olin omissa oloissani siihen asti kun pääsin koeluokkaan ja sielläkin valitsin paikan jossa en näkisi muita kokeeseen osallistujia. Olin siis AINOA ihminen joka "osallistui kokeeseeni".
Suosittelen mielikuvaharjoituksia ihan koetilanteestakin. Suunnittele minne päin salia menet istumaan, miten etenet kokeessa, miten ajattelet kokeessa, miten sinun tulisi ajatella kokeen aikana.
Ennen koetta tärkeintä on myös itseensä luottaminen. Turhalla jännittämisellä ei ole kokeessa mitään hyötyä. Mieti miten saisit lisättyä omaa luottamustasi itseesi. Tee töitä sen eteen ennen koetta, se kannattaa.
Mutta kaiken tulee lähteä sinusta itsestäsi. Se on sen juju.
Kovasti tsemppiä! - ja sisu.
Hoe itsellesi: "Minä osaan, minä onnistun". Luo taistelutahtoa. Motivoi itseäsi onnistumisen ajatuksella, älä epäonnistumisen pelolla.
Ja ennen kaikkea: lue niin hyvin, että uskot itsekin onnistumiseesi.
Onnea ja voimia! Kyllä sinä osaat! :) - ...välttämättä..
...hyvä ohje kaikille, mutta mulla toimii eli
menen asenteella: "paskanmarjat". En ajattele mitään lopputulosta tai sisäänpääsyä vaan kunhan menen.
Älä ajattele yhtään muita hakijoita tai minkäänlaista kilpailutilannetta, vaan että tuut nyt näyttämään mitä kaikkee osaat, lälläslää :P - Yodi
Hei!
Kyllä varmasti muutkin ressaa pääsykokeista! Et ole ainoa. Mitä minuun tulee, olen myös aika kova jännittämään. Toisaalta kun ajattelee ihan fiksusti, voi ottaa pääsykokeet ihan pelkän kokemuksenkin kannalta. Haen jo kolmatta kertaa yliopistoon, mutta ehkä ekaa kertaa tosissani... Eli mukaan mahtuu jos jonkin näköstä, vaikka nyt ei niin olis edes valmistautunu, ni maalaisjärkeä (ja arvaustekniikkaa) voi toki aina käyttää! :)
Että menet nyt ainakin katsomaan sinne sitä koetta ja yrittämään! Muuten ei hyvä.
Tsemppiä!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävä sinua
Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k273613- 412459
Otavassa tapahtuu!
Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut362294Tulemmeko hyvin
Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s72057Tiedän kuka sinä noista olet
Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta431572- 381519
- 131309
- 1271302
Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan
Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.2661275Kesäseuraa
Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t451265