Kirjoitin käsikirjoituksen, itselleni vieraalla kielellä, ja tunsin, että se hyötyisi (tai paremminkin vaatisi) jonkun kieltä kunnolla puhuvan editointia. Ja löysin juuri sopivan henkilön. Hän on osittain eläkkeellä, joten hänellä on aikaa, ja koska maksan hänelle lisää, jos kirja julkaistaan, ja vielä enemmän, jos se menestyy, hän on silläkin lailla motivoitunut tekemään parhaansa.
Mutta hän neuvoo niin korkealentoisesti, että tunnen, etten osaa muokata tekstiäni hänen ohjeidensa mukaan, vaikka tunnen, että neuvot ovat todella hyviä ja tulevat tarpeeseen.
Hän on ihanan rohkea, ja sanoo asiat, niinkuin ne näkee. Tekstini on omaelämäkerrallinen, ja kuulemma aika itsekeskeinen. Sitä nyt yritämme muokata. Lauseeni ovat liian lyhyitä, käytän liikaa liian tavallisia sanoja, en katso asioita toistenkin kannalta jne jne. Ja esipuhe on liian pitkä ja antaa ilmi kirjan juonen. Paha moka, mutta miten korjaan sen. En tiedä, mistä aloittaisin.
Hän haluaa kirjastani tulevan kehitystarina. Loppua kohti minun pitäisi kasvaa ihmisenä. Helppo sanoa, vaikea toteuttaa.
Pelkään hetkeä, jolloin hän pyytää katsoa kirjoitelmaani, johon olen tehnyt muutoksia hänen mielipiteittensä perusteella - en ole tehnyt vielä juuri mitään. Oli niin helppoa suoltaa tekstiä, mutta nyt se tosi työ vasta alkaakin. Tiedän, että hänen avullaan kirjasta voi tulla paljon parempi, mutta pelkään, että joudun tunnustamaan, etten osaa. Ja hän ei tietysti voi sitä minulle valmiiksi kirjoittaa. Tai voisi kai, mutta sitten hän olisi co-author. Minulle sekin sopisi, mutta en tiedä, haluaisiko hän osallistua niin paljon. Voisin tietysti kysyä.
Halusin vain kertoa, miltä voi tuntua, kun joutuu kasvokkain oman tekstinsä itsekeskeisyyden kanssa.
Mutta hän neuvoo niin korkealentoisesti, että tunnen, etten osaa muokata tekstiäni hänen ohjeidensa mukaan, vaikka tunnen, että neuvot ovat todella hyviä ja tulevat tarpeeseen.
Hän on ihanan rohkea, ja sanoo asiat, niinkuin ne näkee. Tekstini on omaelämäkerrallinen, ja kuulemma aika itsekeskeinen. Sitä nyt yritämme muokata. Lauseeni ovat liian lyhyitä, käytän liikaa liian tavallisia sanoja, en katso asioita toistenkin kannalta jne jne. Ja esipuhe on liian pitkä ja antaa ilmi kirjan juonen. Paha moka, mutta miten korjaan sen. En tiedä, mistä aloittaisin.
Hän haluaa kirjastani tulevan kehitystarina. Loppua kohti minun pitäisi kasvaa ihmisenä. Helppo sanoa, vaikea toteuttaa.
Pelkään hetkeä, jolloin hän pyytää katsoa kirjoitelmaani, johon olen tehnyt muutoksia hänen mielipiteittensä perusteella - en ole tehnyt vielä juuri mitään. Oli niin helppoa suoltaa tekstiä, mutta nyt se tosi työ vasta alkaakin. Tiedän, että hänen avullaan kirjasta voi tulla paljon parempi, mutta pelkään, että joudun tunnustamaan, etten osaa. Ja hän ei tietysti voi sitä minulle valmiiksi kirjoittaa. Tai voisi kai, mutta sitten hän olisi co-author. Minulle sekin sopisi, mutta en tiedä, haluaisiko hän osallistua niin paljon. Voisin tietysti kysyä.
Halusin vain kertoa, miltä voi tuntua, kun joutuu kasvokkain oman tekstinsä itsekeskeisyyden kanssa.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kiinnostava juttusi.
Tosin en osaa sanoa Sinulle juuta enkä jaata ongelmaasi.
Oletko esimerkiksi selaillut joitakin omaelämäkertoja? Chaplin, Saljapin, Piaf, Dylan, Chagall, Neruda, Rubinstein, Dali, Hemingway, Picasso. Kirjoa riittää. Nämäkin ovat aika vanhoja, tuo Dylan uudempaa satoa, ja mielestäni hieno lukuelämys.
Joitakin suomalaisia elämäkertakirjoja lukiessani (todella vähän) mieleeni on jäänyt joltinenkin harmaus ja tasapaksuisuus verrattuna näihin taiteilijoiden elämäkertoihin. Siis kirjoinakin nämä ulkolaiset usein on erittäin huolella kasattu kuvineen kaikkineen. Tekstissä niissä on alku keskikohta ja loppu.
Nythän en sitten tiedä, saatat olla hyvinkin julkkis tai sitten et. Kaikesta huolimatta. Eihän tarvitse olla julkkis tai suuri taiteilija, jotta voisi käyttää samanlaista kiehtovaa kerrontaa punaisella langalla, eikä aina sitä ”siihen aikaan kun isä lampun osti” tyyliä. Tosin silläkin voi tyylikkäästi tyylitellä.
Nämä ovat vain kirjoituksestasi virinneitä mietteitäni tähän, enhän tiedä kirjoituksesi tyylistä.
Olisiko Teillä muuten laittaa joku esimerkillisesti kirjoitettu suomalaisen elämäkerta tai useampikin, jotka ovat mielestänne tekstiltään ja ulkoasultaankin huomioinnin ja lukemisen arvoisia? Minulle ei tule nyt mieleeni yhtäkään, mutta enpä niitä ole paljoa lukenutkaan, oikeastaan en ole edes törmännyt. Tämä Finlandiapalkittu Väisäsen Toiset kengät olen lukenut, sekin kirja saanee jatko-osan, oletan. Sinänsä elämäkertakirjana ihan hyvin kirjoitettu kaunokirjallinen opus, joka kyllä vaatii mielestäni luettavaksi myös sen ensimmäisen osan Vanikanpalat.
Mielenkiintoinen aloituksesi, jään odottelemaan vastauksia, joita saat.
Ja tsemppiä kirjoittamiseen toivotan!
En ole julkkis. Kirjani ei käsittele koko elämääni - siitä tulisi tylsää, koska elämäni on ollut hyvin tavallinen. Tämä kirjani kertoo vain yhdestä episodista elämässäni.
Eli se ei ole omaelämäkerta, vaan tapauksen kuvailu, ja minä satun olemaan päähenkilönä.
Toisten elämä- ja omaelämäkertojen lukeminen voisi auttaa. Olen lukenut aika harvoja. Agatha Christien oli aika hyvä, mutta se ei ollut 'kasvukertonus' - hän tuntui selviytyvän vaikeistakin asioista kasvamatta paljonkaan, kirjoituksestaan päätellen. Michelangelon elämäkerran luin hiljattain, ja se oli mahtava.
Oma juttuni on sairaudesta ja paranemisesta. Sellaisia kirjoja olen lukenut viime kuukausina aika montakin. Jotkut niistä ovat olleet hyvin itsekeskeisiä, jotkut hyvin inspiroivia.