Meidän Lappilaisessa kylässä ennenvanhaan kulki paljon Romaniperheitä hevosellaan ja yöpyivät kodeissamme joskus useammankin yön.
Siihen aikaan puhuttiin paljon ns. "mustalaisnaisen kirouksesta" jota piti koettaa välttää mahdollisuuksien mukaan. Pidettiin tosiasiana että joillakin heistä todella oli "maagisia voimia" ja mahdollisuus nähdä tulevia.
Siitä saimme kerran kouriintuntuvan esimerkin.
Meille oli 3 viikkoa sitten tullut perheenlisäystä. Samaan aikaan tuli taas hevosellaan eräs meidän perheessä kovin pidetty Romanipariskunta Vikke ja Impi kysymään että jos voisivat taas yhden yön yli nukkua heidän vakiopaikallaan muurin kyljessä. Tokihan se meidän porukalle sopi varsinkin kun heillä ei ollut lapsia ollenkaan.
No, äidinhän piti heti esitellä Impille meidän uusinta tulokasta joka oli tosi kaunis tyttövauva kohtuullisen pitkine vaaleine hiuksineen.
Impi katsoi tyttöä pitkään, teki ristinmerkin tytön rintaan ja laittoi kämmenet silmilleen. Äiti kysyi ihmeissään mitä tuo tarkoitti.
Impi katsoi äitiäni kyynelsilmin ja sanoi: "Voi hyvä emäntä, tämä lapsi on enkeli, tätä lasta ei ole tarkoitettu tähän maailmaan".
Äiti vain tyytyi sanomaan että höpö höpö.
Niin vain valitettavasti kävi että tämä pikkusisko menehtyi parin kuukauden päästä kovaan ripuliin. Oli sitten sattuma tai ei.
Minullekin Impi kerran sanoi silmiini katsottuaan: "sinulle on luoja antanut näkemisen lahjan mutta älä koskaan käytä sitä väärin".
Toden totta, minullakin on koko elämäni ajan ollut tuo ennalta näkemisen kyky joka minua joskus häiritseekin sekä peloittaa.
Onko Romaninaisilla vielä noita samanlaisia kykyjä?

Vastaukset 7
Vanhimmat
eihän meän tartte töitäkään tehä, toiset tekee ne meän puolesta. Se on sitä magiaa.
kunnon keskustelun virittäminen ei ole mahdollista. Ei täällä ole älyllistä elämää laisinkaan, vahinko.
asioita ja heillä oli ennakko aavistuksia. Mutta luulen että ne taidot on nytten haalistuneet nyky polvessa.
Älä sinä Sasu tyttö suutu jos joku nuorista vähän tyhmästi vastaa. Kyllä elämä heitä opettaa
tälläiset on suomenkin romaneilta jääny vähä unohduksiin kun on asetuttu ja yhteys luontoon on aika pahasti katkennut. Nykypäivän romanit on niin sanotusti kaupunkilaistunut muun suomen väestön mukana ja samankaltaisia arvoja enemmän ajatellaan, kuten esim rahaa.
Itse ajattelen että suomen romanien kulttuuri on aika pidättyväistä joka tietyllä tavalla estää nuoriakin ajattelemasta itse. Jotkin tietyt tavat vielä korostavat varsinkin nuorten ajatusmaailman mylläkkää nykypäivänä. Vapauden kaipuuta on enemmänn ja enemmän. Tiettyyn lokeroon kun yrittää sopeutua väkisillä syntyy identiteetti kriisejä.
En sitten tiedä vanhemmista romaneista mutta taitaa ainakin nuorilla olla semmonen kova näyttämisen tarvetta ja itsensä kanssa taistelua.
Yksilöitä toki kaikki mutta tälläinen kuva minulla tästä asiasta on.
Varmastikkin paljon näitä näkijöitäkin on sitä en kyllä epäile mutta vähenemissä määrin. Siispä luontoon vaan sinuiksi itsesi kanssa kasvamaan :)
osunneita ajatuksia. Olen monesti ajatellut tuota samaa asiaa. Nuoret tavallaan vetävät
(ei kaikki) jonkunlaista roolia myöskin siitä mustalaisuudesta ja ollaan myöskin heti nimittelemässä kaajeenmoiseksi kun joku poikkeeaa tästä roolista, vaikka ei itsekään täytä näitä kriteeriöitä. Miten mukavaa on katsoa sellaista tavallista nuorta joka on aivan oma itsensä.
Voin kertoa yhden esimerkin kun olimme ulkomailla niin kohtasimme kaksi jo mieheksi tulevaa poikaa siellä ja näillä varkut jalassa, tuttujen ihmisten lapsia olivat, kyllä heitä tietenkin hävetti se että näkivät meidät kun nyt kuitenkin oltiin huomattavasti vanhempia heistä ja vielä tuttuja.
Kyllä meitä vähän huvitti jälkeen päin kun he olivat niin kaaloa täällä ruotsissa ja olivat herkiä sanomaan muita kaajeenmoiseksi, mutta kun silmä vältti niin he niintä kaajeenmoisia olikin. Tälläisiä ihmisiä sanoisin silmänpalvojaksi.
ettei noita kykyjä ole hallinnassa kellään tässä maailmassa, en ole ikinä ainakaan sellaisesta lukenut, nähnyt tai tavannut. Huijareita, harhaisia ja neurootikkoja onkin sitten taas joka lähtöön, vähempikin riittäisi.
totuus siis sinulla mutta totuushan se ainakin sinulle on :)