Kannattaisi myös etsiä oikeaa tietoa sovittelusta:
Laki löytyy: http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2005/20051015
Oulun läänin keskustoimiston nettisivuilta saa hyvää tietoa sovittelusta: http://www.sovitellaan.fi
Asiallista ja oikeaa tietoa
2
1382
Vastaukset
- sovittelusta
Muutamia faktoja sovittelusta.
- epäilty myöntää tekonsa ja lupaa korvata aiheuttamansa vahingon.
- selviää rangaistuksetta, kuin koira veräjästä.
- maksua ei kuitenkaan koskaan kuulu.
Rosiksessa sama juttu, epäilty myöntää tekonsa ja lupaa korvata. Saa rangaistuken. Korvausta ei koskaan siinäkään tapauksessa kuulu.
Saipahan kuitenkin rangaistuksen.- sovittelija51
Sopimuksessa on otettava kantaa myös allaoleviin kohtiin. Siitä riippuu miten asiassa käy. Voidaan siis sopia korvaukset, mutta rangaistusta vaaditaan silti tai luovutaan kaikista korvaus- ja rangaistusvaatimuksista kun sopimus on täytetty sovitulla tavalla. Nämä ovat tärkeitä seikkoja, joihin esim. asianomistajien tulee otta kantaa.
Sopimuksen toteutumista seuraa sovittelutoimisto ja siellä olevat ohjaajat (ns. palkolliset henkilöt). Sovittelijoiden tekemä työ on palkatonta.
Asianomistaja (t) luopuu kaikista asiaan liittyvistä rangaistusvaatimuksista, sitten kun sopimus on täytetty sovitulla tavalla.
Asianomistaja (t) luopuu kaikista asiaan liittyvistä korvausvaatimuksista, sitten kun sopimus on täytetty sovitulla tavalla.
Sopimus ei ole yhteisvastuullinen korvausten osalta, vaan jokainen vastaa omasta osuudestaan.
Ellei sopimusta noudateta ja korvausta joudutaan hakemaan siviilikanteena, sitoutuu tekijä(t) korvaamaan asianomistajalle siitä aiheutuvat kulut.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?631241Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11890Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol75815Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.86676- 53644
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs46564Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt36564Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv36534Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia
https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot118520Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.43513