pentu

Miten voisin rohkaista pentua, joka alistuu jopa itseään pienemmille koirille? Pentua on kyllä sosialistettu pienestä pitäen.
3241
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Minä pidän sitä syynä, että "pentua on kyllä sosialistettu pienestä pitäen". Itselläni on neljä koiraa ja yhtäkään ei ole "sosialistettu" pentuna, vasta puolen-vuoden vuoden iästä ovat tulleet mukaan harrastuskentille(agility, toko, näyttelyt) ja oikein hyvin ovat toimineet toisten koirien parissa. Ovat rauhallisia, ystävällisiä toisille koirille ja ihmisille, eivätkä räksytä koirille tai ihmisille. Koira on laumasidonnainen ja oma perhe on sen lauma. Kyllähän pentu häiriintyy, jos sitä kaikkien koirien kanssa sosialistetaan. Tilanne on sen luontaista käyttäytymistä vastaan, luonnonoloissakin koiraeläimet välttelevät viimeiseen saakka toisten laumojen yksilöitä.

Äänestä
  • tuo pennun väkisin toisten luokse vieminen joka tuntuu olevan pakkomielle monelle ei todellakaan tee aina hyvää koiralle.koira ei tarvitse periaatteessa ikinä toista koira kamua.

    Äänestä

pentu paikkansa löytää, pennun tehtävä on alistua vanhemmalle koiralle, jos ei ole dominoiva pentu mikä ei siis alistu mitenkään päin :)

riippuu niin koirasta, mutta koira joka ei pomon paikkaa havittele alistuu ja rauha säilyy :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


alistuu kirjoitti:

Miten voisin rohkaista pentua, joka alistuu jopa itseään pienemmille koirille? Pentua on kyllä sosialistettu pienestä pitäen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu