Tyrväinen haastelee synkkiä
29.05.2008 17:33 - Yhdysvaltain talous taapertaa vielä pitkään eikä hyvältä näytä Euroopassakaan, arvioi Timo Tyrväinen.
Yhdysvaltain talous sinnittelee sitkeästi kasvusuunnassa. Ensimmäisen vuosineljänneksen tarkistetut luvut kertovat kokonaistuotannon karttuneen 0,9 prosenttia eli kolme prosenttiyksikön kymmenystä alustavia arvioita enemmän.
Aktian pääekonomisti Timo Tyrväinen ei kuitenkaan elättele illuusioita siitä, että puheet jenkkitalouden taantumasta osoittautuisivat hätähousujen liitoitteluksi. Tyrväinen uskoo Yhdysvaltain elpymisen olevan ajankohtaista vasta ensi keväänä.
"Yhdysvaltain asuntomarkkinan alamäki, työllisyyden heikkeneminen ja
inflaation kiihtyminen syövät kuluttajien luottamusta siinä mitassa,
että taantuman nopea päättyminen on toiveajattelua", Tyrväinen kirjoittaa viikkokatsauksessaan.
Talousnäkymien heikkoudesta huolimatta hän ei odota Yhdysvaltain keskuspankilta enää merkittäviä koronlaskuja. Syy on vanhassa keynesiläisessä hokemassa "narulla ei voi työntää": jos yritykset
eivät uskalla investoida eivätkä kotitaloudet kuluttaa, korkojen lisälasku ei tuota toivottua kasvua.
Euroalueen talous on kestänyt jenkkitalouden notkahduksen Tyrväisen mielestä hämmästyttävän hyvin, mutta vastedes kasvu vanhalla mantereella heikkenee selvästi. Inflaation yllättävä kasvu rajoittaa Euroopan keskuspankin korkoelvytysvaraa.
"Jos ja kun kasvunäkymät heikkenevät ´riittävän´ paljon, EKP kääntää
ohjauskoron laskuun. Luultavimmin tämä tapahtuu syksyyn tultaessa.
Jos positiiviset kasvuyllätykset ja negatiiviset inflaatioyllätykset jatkuvat,
EKP laskee korkojaan vain marginaalisesti tai ei ollenkaan", Tyrväinen arvioi.
Johan tälle variksetkin nauraa .......

Vastaukset 3
Vanhimmat
Ihan fiksujahan tuossa oli. Näin se homma etenee.
Jos Tyrvis on tuota mieltä, niin sittenhän nousu on ihan nurkan takana. Olin jo välillä vähän huolestunut, kun häneltä tuli optimistisia mielipiteitä, mutta eikös niitä heti seurannutkin reaalihintojen lasku. Nyt ne lähtevät taas nousuun!
korkoa.
Eli korkoja tullaan näin ollen nostamaan melko pian...