KOKENEEThoitajat???

uudelta ja kokemattomalta työntekijältä? Rivien välistä voi toki lukea paljon ja nähdä suhtautumisen. Itsekin kokenut myös negatiivista asennetta. Oma ahkeruus ja positiivisuus ei aina auta jaksamaan teidän hierarkiaanne.

Minä itse uutena hoitotyöntekijänä toivoisin teiltä avoimuutta mainita tekemistäni virheistä ja muutenkin tiedottamista osastonne toimitatavoista. En todellakaan ota itseeni, jos korjaatte toimintatapojani pienissäkin asioissa.

Pidän hoitotyöstä vanhusten parissa ja toivon hyvää ilmapiiriä myös työyhteisöltäni. Eikö jokainen meistä?

Sana on vapaa, kiitos kommenteista!
3635
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Meidän velvollisuutemme on auttaa sinut alkuun perehdytyksen myötä, mutta olet vastuussa myös itse oppimisestasi ja perehtymisestäsi. Kysele ja osallistu. Kerro suoraan jos et jotain osaa ja pyydä ohjausta. Työilmapiiri on kussakin paikassa muodostunut sellaiseksi kuin se on, se ei johdu mitenkään sinusta, joten älä ota siitä itseesi. Jos jotain ongelmia tulee, ota rohkeasti ne puheekis esimiehesi kanssa. Hän on velvollinen puuttumaan tarvittaessa asioihin.

Eli ei muuta kuin iloisella mielellä hoitamaan vanhuksia. He tykkäävät kun tulee uutta raikasta ja iloista työvoimaa. Vanhukset ansaitsevat hyvän ja arvostavan inhimillisen hoidon.

Äänestä

Reippaasti vaan työhön käsiksi. Ikäväkyllä kiire syö vanhuspuolella paljon sitä aikaa mikä pitäisi käyttää uuden hoitajan ohjaamiseen. Kysy onko mahdollista saada joku tietty hoitaja alkuun kanssasi tekemäänvuoroja, eli saisit tehdä saman kanssa työparina alkuun, helpompi näin kun kaikilla tuppaa olemaan omat tavat ja mielipiteensä. Itse aloittelijana otin vaan mallia muista ja tietysti sen mukaan mitä on koulussa opetettuy, mut se oma tyyli tulee sitten kun on perusjutut hanskassa. Älä välitä liikaa mitä muut ovat sinusta mieltä, olet yhtä arvokas työntekijä kuin muutkin.Uusi hoitaja jakaa aina mielipiteet, toisia rasittaa opettaminen, toiset kokevat piristyksenä. Ajan myötä se tasaantuu. Tsemppiä vaan kovasti!

Äänestä

mutta jonkin verran kuitenkin on jo kokemusta ja sen voi todella sanoa että kysellä nimenomaan EI SAA liikaa. Se rasittaa kokeneiden hoitajien hermot alle minuutissa loppuun. Tosi juttu vaikka aina sanovat että kysele. Kysellä saa vain harkituista asioista joita et millään ilveellä voi saada muulla tavalla tietää.

Kaiken pelastaa se, että et itse vaadi itseltäsi liikoja, haluat kehittyä, etkä hyväksy epäeettistä toimintaa itseltäsi etkä muilta vaan osaat kyseenalaistaa ja sanoa ääneenkin, jos huomaat arveluttavia asioita. Nöyristellä ei todellakaan nyt tarvitse hoitoalalla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mitä odotatte kirjoitti:

uudelta ja kokemattomalta työntekijältä? Rivien välistä voi toki lukea paljon ja nähdä suhtautumisen. Itsekin kokenut myös negatiivista asennetta. Oma ahkeruus ja positiivisuus ei aina auta jaksamaan teidän hierarkiaanne.

Minä itse uutena hoitotyöntekijänä toivoisin teiltä avoimuutta mainita tekemistäni virheistä ja muutenkin tiedottamista osastonne toimitatavoista. En todellakaan ota itseeni, jos korjaatte toimintatapojani pienissäkin asioissa.

Pidän hoitotyöstä vanhusten parissa ja toivon hyvää ilmapiiriä myös työyhteisöltäni. Eikö jokainen meistä?

Sana on vapaa, kiitos kommenteista!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu