kun kerroin aloittavani hoidot. Olisin silloin tarvinnut heidä tukeaan enemmän kuin koskaan. luottamus meni ja nyt vuosien jälkeen he haluaisivat olla tekemisisä minun kanssa, mutta en tiedä haluanko olla enää tekemisissä enää heidän kanssaan. Minulla menee nyt hyvin, ihana miesystävä ja mukavia ystäviä.
Olen transtaustainen nainen
Olen transtaustainen nainen
Vastaukset 13
Vanhimmat
Minä annoin monen vuoden jälkeen anteeksi äidilleni ja nyt meillä on paremmat välit kuin koskaan ennen. Ei sillä voita mitään, ettei anna anteeksi.
oon minä antanut anteeksi ja en ole katkera, mutta en halua olla sen takia tekemisssä, kun kohtelevat minua huonosti , varsinkin miespuoliset sukulaiset.
Huonosti kohteleminen onkin eri juttu, en minäkään halua olla sellaisten seurassa.
Aika harvinaista kai on, että perhe hyväksyisi heti ja asettuisi tueksi. Asia on vieras ja mieluummin etsitään muita syitä, kuin uskotaan transsukupuolisuuteen. Perheenjäsen on usein pystynyt niin hyvin peittämään oikean olemuksensa. Usein kuitenkin harkinnan jälkeen aletaan uskoa asiaan ja kypsyä hyväksyntään. Siinä tutkimusryhmäkin voi olla avuksi.
Minut perhe järjesti psykkapolille pakkohoitolähetteellä. Onneks olin silloin jo transtutkimuksissa ja osasin aavistaa salajuonen. Psykkapolilla kehotin soittamaan tutkimusryhmän johtajalle, joka vakuutti, että he ovat tavanneet minut usein eikä mulla ole mitään psykoosin oireita. Sitten mut potkastiin ulos sieltä häkistä. Kotiin en mennyt enää.
En todellakaan laskisi asiaa transtutkimusten varaan. Transtutkimuksissa on vain tutkittava kun taas oikeasti koko perhe on kriisiavun tarpeessa.
Itse suosittelen ammattiterapeutin, siis seksologin apua. Tällaisia palveluja, siis perheterapiaa tarjoaa mm. Väestöliitto. Omat kokemuksemme ovat hyviä. Tosin maksutonta apua saa myös Transtukipisteeltä, jossa on palkattu perhetyöntekijä kriisejä varten.
Transtutkimuksissa parisuhdetta vain sivutaan ja parisuhdetapaamisenkin tavoite on lähinnä saada tietoa tutkittavasta.
Niin ja suurin juttu on lainsäädäntö, joka viimeistelee parisuhteen säröt vaatimalla avioliiton lopettamista tai muuntamista rekisteröidyksi parisuhteeksi edellyttäen puolison suostumusta, transsukupuolisen sukupuolen vahvistamiseksi kuulumaan vastakkaiseen sukupuoleen kuin on syntynyt. Mutta sukupuolen vahvistaminen toiseksi ei ole hoitojen edellytys.
Entäs kun omainen ei ole mielestään terapian tarpeessa ja pitää setaa ja väestöliittoakin "puolueellisina". Kuin ainoa hullu on se ts:ksi itseään väittävä. Aika toivotonta.
Siis parilla on oltava olemassa rakkautta, ystävyyttä tai kiintymystä.
Ymmärrän että tuossa tilanteessa jokainen on puolustusasemissa. Mutta asioista päästään keskustelemaan oikeasti kun pulssi on alle 90 ja keskustelijat eivät tunne olevansa puolustusasemissa.
Mulle terapeutti sanoi että rakkaussuhteissakin ihmiset puolustavat saavutettuja etujaan tai puolustavat kokemiaan uhkia vastaan. Ehkä puolisosi käytös on juuri tuota.
tai sitten ei.
Sama tilanne oli, vuosi meni et se alko lieventyä ja pari vuotta että normalisoitu. Alkushokkia, ei oltu haluttu nähdä missä mennään, ei huolittu tietoa ja pelkoja oli omasta ja toisen puolesta ym. Oman voinnin olisin pistäny etusijalle jos tilanne ei ois alkanu muuttua. Eli välit poikki. Paljon keskustelua se vaati myös sen 2 v jälkee, aikaa, hikeä ja kyyneleitä ja muualta saatua asiallista informaatiota (tyypin tutuilta). Jonkun kanssa omaisen ois hyvä saada käsiteltyä asioita mutta ei se tossa vaiheessa onnistu. Ja valitettavasti joillakin asenne ei muutu koskaan.
En tapausta tiedä, mutta kuulostaa, että sinulla taitaa olla jonkinlainen asenneongelma transsukupuolisuutta kohtaan...
Ensinnäkin Seta(lähinnä TTP) ja väestöliitto ovatkin oikeasti puolueellisia. Monet onnistuneet elämäänsä tyytyväiset TS:t sanovat, että etäisyyden pitäminen Setaan(lähinnä TTP) on onnistuneen transition edellytys.
Loppuenlopuksi eihän sillä muuta väliä ole kunhan tällä henkilöllä on elämä kunnossa ja hän on siihen tyytyväinen eikä aiheuta harmia toisille. Tietenkin mikäli kys. henkilö on masentanut ja selkeästi todellisuudesta irtautunut toki asia on eri, mutta sellaiset kyllä seulotaan ulos tutkimuksista tehokkaasti ja sitä vartenhan juuri ne tutkimukset ovat.
Todellinen "hulluus" on sitä, että ei pysty elämään omaa("normaalia") elämäänsä ja nauttimaan siitä. Se, että joku sattuu kokevansa olevansa nainen ja on vaikka vähän erikoinen ei vielä hullua tee, vaikka siltä tuntuisikin.
Asenneongelma on se, että ihminen ei hyväksy transsukupuolisuutta ilmiönäkään. Eli "ne on kaikki hulluja". Kyse ei ole siis vain lähiomaisen "hulluudesta". Tutkijaryhmä on "puoskareita" jne.
Oma äitini on juuri tuollainen. Hän ei suostu kutsumaan minua kuin miesnimellä, pojaksi tai veljeni veljeksi.
Lisäksi hän soittelee puhelimella minulle ja väittää minua varkaaksi. Tätä käsitystään hän on myös levittänyt ystävilleen. Puolisoani hän kutsuu siipeilijäksi.
Suhteet ova siinä pisteessä että hän tulee rähjäämään eteiseeni muttei halua tulla peremmälle. Hän sanoi haluavansa nähdä tytärtäni mutta kaiken sen jälkeen kun asiaan sotketaan vielä asianajajia jne. kerroin että me puolisoni kanssa emme halua häntä nähdä ja haluamme että hän jättää meidät täysin rauhaan. Ja mitä varasteluihin, hänen asunnossaan käynteihin, tavaroiden järjestelemisiin tai palauttelemisiin tulee, oikea reitti on joko rikosilmoitus poliisille tai pyytää apua mielenterveystoimistosta.
Rankkaa touhua, kuten sekin että väittää ettei koko ilmiötä ole olemassa. Vähän sama kuin kiistäisi polion tai syövän olemassaolon, tai että syöpäsairas on "hullu".