Pisti mietityttämään kun näin parkkiksella uuden 660hv rekanvetäjän,että miksi joku tarvii useimmiten alle maksimipainojen olevien irtoperien/konttien liikuttamiseen järeintä kalustoa kun moni pärjää metsissä jopa parisataa heppaa vähemmillä tehoilla vaikka kokonaispainot puuavara-autoissa on aivan eriluokkaa kuin puoliprähommissa?Luulisi puoliperäyhdistelmän kokoisilla kuormilla ajavien pärjäävän hieman pienemmilläkin tehoilla.Mulle on tietty sama millä ajavat mutta kun kaikki rahdit on poljettu jo lähelle kannatavuusrajaa niin eikö pienempitehoisen ostohintakin jo paranna kannattavuutta.Periaatteessa isompi/tehokkaampi moottori kuluttaa polttoainetta myös enemmän.Onko kyseessä siis nk.henkseleiden paukuutelu vai lieneekö 660hv rekanvetäjässä oikeasti jotenkin perusteltu??? : )
Mietityttää
ABCDEadr
61021
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
ei tee yhtään mitään irtoperä ja konttihommissa noilla tehoilla. Ainoa hyöty että voi ajaa ylämäetkin rajottajaa vasten ja ohitella kolleegat. Tietenkin jos on jotain lavettikeikkaa tai varsinaisia erikoiskuljetuksia niin sitten ihan perusteltu.
tilanteesta tiedä, mutta euroopan puolella se on perusteltua pitkien nousujen takia.Se kun menee ne mäet ylös 89km/h mikä täällä on sallittua.Ja 400-500 hp hyytyy kun on vähänkään pidempi nousu.Ja se tekee esim: Hollanti-Italia välillä viikossa 1000km enemmän matkaa samoilla tunneilla ja silloin puhutaan jo isosta tuotto erosta.Poltto-ainetta menee saman verran johtuen , kun isompaa ei tarvitse kaasu pohjaassa ajella, kuten pienemmällä joutuu tekemään.Joten järkeä on riippuen ajoista
ett toinen hyytys niin paljon että ihan tuhat kilsaa viikossa, en kyllä usko.
Joo norjan linjoilla o hyvä olla voimaa puoliperissäkin t:580hv
Mäkisessä maastossa tehokkampi kuluttaa vähemmän voi olla 10 litran ero pahimillaan.
Onhan se tietysti vähän sitä henkseleiden paukuttelua jos jotain konttia vain kotimaassa kiskoo. Toisaalta, ei se ole minulta pois jos joku ostaa itselleen rajumman työkalun kuin tarvitsee. Aika monella on isompi ja tehokkaampi henkilöautokin kuin mitä tarvitsee eikä sitä kovin moni kyseenalaista.