Kihnu

Onko kukaan käynyt pienellä Kihnun saarella? Olen kesällä menossa käymään siellä yhdeksi vuorokaudeksi. Olen kuullut juttuja, että siellä on aika pysähtynyt eli paluu vuosien taakse on odotettavissa, mitä muuta?
103285
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Siellä oli viime kesänä karhu !

Äänestä
  • Karhu taisi kyllä olla Ruhunulla !

    Siellä asuu vain 66 ihmistä ja siten ei aiheuttanut mitään tuhoja taikkaa vaaraa ihmisille !

    Äänestä

Hei!

Perheemme vieraili Kihnulla viime keväänä toukokuussa. Kihnulaiset pyrkivät säilyttämään perinteistä elämänmuotoaan, mutta samanaikaisesti kehittämään saartaan. Kihnun yhdistelyllä kunnan- ja kulttuuritalolla on esim. Internet-yhteys ja mahdollisuus tietokoneen käyttöön.

Saarella on asukkaita noin 630, peruskoulussa oppilaita kuutisenkymmentä. Heissä on tulevaisuus, mistä riippuu säilyykö perinne ja 'kihnu kiel' kihnulaisten oma murre.

Vanhemmat naiset ja osa nuoristakin käyttää edellen 'körttiä' raidallista villakangashametta arkisinkin, juhlissa lähes kaikki.

Kihnu pääsi UNESCO:n kulttuurikohteiden maailmanperintölistalle. Ohessa englanninkielinen esitys Unescon sivulta.

www.unesco.ee/kihnu.pdf

Kihnun oma kotisivu on

www.kihnu.ee Se on toistaiseksi vironkielinen. Muita kieliversioita tulossa.

Heinä-elokussa on Kihnulla myöskin sellainen lieveilmiö, että virolaisnuoria mantereelta matkustaa sinne pitääkseen hauskaa ja hauskanpitoon kuuluu runsas alkoholin nauttiminen.
Kihnulaiset haluaisivat näiden alkoholituristiewn sijaan mieleuummin heidän kulttuuristaan ja luonnosta kiinnostuneita turisteja.

Kihnulla voi yöpyä B&B paikoissa ja vuokrata polkupyörän ja sillä tutustua saaren neljään eri kylään. Saarella on kotiseutumuseo, jossa saa käsitystä saaren historiasta.

Matkailijaryhmiä taasen kuljetetaan avokuorma-autoilla. Vastaan voi vieläkin tulla sivumoottoripyöriä, joissa sivuvaunussa kuljetetaan usein kaloja.

Perheemme lähtee uudestaan Kihnulle, nyt mukana 18 muuta, jotka haluavat päästä kokemaan jotain menneen ajan kiireettömuyydestä, jotain sellaista, mikä on häviämässä.

Äänestä
  • jos menet henkilöautolla niin kannattaa olla varuillaan. olimme saarella toissa kesänä yhden päivän. menimme aamulla auton kanssa ja tajusimme täyteen ahdatussa laivassa että jos haluamme pois saman päivän aikana -seuraavana päivänä ei laivaa edes kulkenut - niin on parasta olla hyvissä ajoin satamassa että mahtuu mukaan. satamajonossa ei ensimmäinen paikka ollut tae paluusta vaan jonon ohittivat paikalliset sujuvasti, mahduimme mukaan nippa nappa.... muuten hieno paikka. menisimme uudestaan mutta tuo laivamatkan epävarmuus...

    Äänestä

  • autolla kirjoitti:

    jos menet henkilöautolla niin kannattaa olla varuillaan. olimme saarella toissa kesänä yhden päivän. menimme aamulla auton kanssa ja tajusimme täyteen ahdatussa laivassa että jos haluamme pois saman päivän aikana -seuraavana päivänä ei laivaa edes kulkenut - niin on parasta olla hyvissä ajoin satamassa että mahtuu mukaan. satamajonossa ei ensimmäinen paikka ollut tae paluusta vaan jonon ohittivat paikalliset sujuvasti, mahduimme mukaan nippa nappa.... muuten hieno paikka. menisimme uudestaan mutta tuo laivamatkan epävarmuus...

    Niinpä Uuuno oletkos koskaan miettinyt sitä, että sä voit olla ihan missä jonossa vaan ekana ja vaikka kiilailla, mut jos sulla ei ole lippua ja toisilla se on nii ne pääseee varmasti ennen sinua laivalle

    Äänestä

  • autolla kirjoitti:

    jos menet henkilöautolla niin kannattaa olla varuillaan. olimme saarella toissa kesänä yhden päivän. menimme aamulla auton kanssa ja tajusimme täyteen ahdatussa laivassa että jos haluamme pois saman päivän aikana -seuraavana päivänä ei laivaa edes kulkenut - niin on parasta olla hyvissä ajoin satamassa että mahtuu mukaan. satamajonossa ei ensimmäinen paikka ollut tae paluusta vaan jonon ohittivat paikalliset sujuvasti, mahduimme mukaan nippa nappa.... muuten hieno paikka. menisimme uudestaan mutta tuo laivamatkan epävarmuus...

    Saarilla asuvilla on oikeus käydä töissä ja ostoksilla / kun turistit taas tulevat !

    Äänestä

  • autolla kirjoitti:

    jos menet henkilöautolla niin kannattaa olla varuillaan. olimme saarella toissa kesänä yhden päivän. menimme aamulla auton kanssa ja tajusimme täyteen ahdatussa laivassa että jos haluamme pois saman päivän aikana -seuraavana päivänä ei laivaa edes kulkenut - niin on parasta olla hyvissä ajoin satamassa että mahtuu mukaan. satamajonossa ei ensimmäinen paikka ollut tae paluusta vaan jonon ohittivat paikalliset sujuvasti, mahduimme mukaan nippa nappa.... muuten hieno paikka. menisimme uudestaan mutta tuo laivamatkan epävarmuus...

    Jotta autolla pääsee varmasti haluamallaan lautalla takaisin mantereelle kannattaa autolle varata etukäteen paikka soittamalla tai sähköpostilla

    Varustamon tiedot löytyvät osoitteesta

    [email protected]



    Info ja autopaikan varaaminen lautalle arkisin 9-17 (paitsi 23.06 ja 24.06, jolloin Virossa juhlitaan juhannusta)
    puhelinnumeroista 372 5272974 ja 372 4431069.
    Varaus tehdään sukunimellä ja auton merkillä sekä rekisterinumerolla.

    Näin varmistat pääsyn lautalle.

    Kun tulet satamaan käyt satamarakennuksen kassalla ja kerrot nimesi ja ostat lipun. Lautan miehistö ohjaa Sinut lautalle ohi niiden, joilla ei ole varausta.

    Lauttojen kulkuaikataulu ja varaustilanne selviää myös samoilta sivuilta

    Kihnulaisille lautta on elinehto. Monet ovat työssä Pärnussa ja tulevat viikonlopuksi Kihnulle. He matkustavat sitten takisin mantereelle Munalaiulle sunnuntai-iltana tai maanantaiaamun aikaisella vuorolla suoraan Pärnuun.

    Äänestä

Bussit kulkee Pärnusta saakka !

Kannattaa nähdä hieman vaivaa ja olla vaikka yö taikka pari saarella !

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tietoa kellään kirjoitti:

Onko kukaan käynyt pienellä Kihnun saarella? Olen kesällä menossa käymään siellä yhdeksi vuorokaudeksi. Olen kuullut juttuja, että siellä on aika pysähtynyt eli paluu vuosien taakse on odotettavissa, mitä muuta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu