Omat sanat asioille...

Täällä mummi lueskelee näitä vanhoja juttuja ja sain oikein naurukohtauksen jutustasi.

Minun lapsenlapseni oli noin ikäisesi, kun luin hänelle Omppulan maatila kirjoja.

Siellä piti etsiä kylläkin ankka, mutta olin itse sen nimittänyt Tipuksi. Lapsi sanoi aina Pipu, jolle minä hölmä tietenkin nauroin.

Niimpähän kerran minulle tokaisikin ANKKA, kun kysyin, missä Tipu on. Tiesi siis minun nauravan, jos hän taas sanoo sen Pipu.

Lapsien nerokkuudesta olkoon osoituksena myös tämä. Olimme keittiössä tiskaamassa astioita, siis minä ja tyttö vieressä. Vanhemmat nukkuivat, joten nostin sormeni pystyyn, tarkoittaen, että ollaan hiljaa.

Tyttö nosti myös sormensa ja alkoi laulamaan kuuluvalla äänellä;"pienen kynttilä tytytän, tytytän..."

Kuten myös pikkupoika 2-v, kun pitelin kättä sen polvella ja tunsin, että se naksui. Kysyin;"mikäs se siellä naksuu"? Hän vastasi; "aataminomena"!

Kukaan meistä ei tunnustanut koskaan puhuneensa pojan kuullen aataminomenasta. Aika omituinen olettamus hänellä oli. Mutta menköön, kuten laulussa sanotaan että; "suurena poikana tajusin mä sitten, että kyse oli aivan muusta".

"jotkut lapset kehittyvät motorisesti nopeammin ja puhe jää jalkoihin, joidenkin sanainen arkku aukeaa vasta kolmen ikävuoden jälkeen ongelmitta."

Tämä ei pidä paikkaansa. Puhe ei jää jalkoihin. Tutustukaapa uusimpiin tutkimustuloksiin, niin kumoutuu tämäkin myytti.

Meidän pojan sanat:
(hän on kaksikielinen)

äijä-äiti
kii-kivi
kikka-keinua
itti-isi
moi moi
moi
pupu-jänis
iki pai- Niki-koiralle: Iki paikka
pipi
piipi-pippeli
peepu-peppu
tätti-täti
tyti-tyttö
poi-pois- pois
kot kot
miau miau
ihaa-heppa/aasi/poni
mima/mimma- ruoka,nälkä
tuuuh-juna tuff tuff
puis-puisto
yaya-Jaana
bebi/paupa-vauva
paipa-vaippa
paa-pallo
papa-nukkua
iisi-riisi
sotke-sotkea
pop-poppa(kuuma)
ei oo-ei ole
nuin-noin
titta-katsoa
mamma-ruoka/maito