Etikettihän perustuu siihen, että kaikilla olisi mukava olo eikä kukaan korostaisi itseään liikaa.
Kukaan ei kuole nälkään, jos ei yhdellä aterialla saa vatsaansa ihan täyteen. Joten omista mieltymyksistä, allergioista tai vakaumuksista ei pidä tehdä numeroa. Kun vastaa kutsuun, voi hienovaraisesti mainita allergiastaan, mutta jos sitä ei ole otettu huomioon, on syömättä tai syö sitä salaattia.
Nykyaikana, kun allergioita ja muita syitä on kymmeniä, on yksityisen emännän tai isännän aika mahdotonta noudattaa niitä kaikkia. Silloin on tehtävä kompromissejä.
Itse olen ratkaissut ongelman yleensä noutopöydällä, jossa on erilaisia vaihtoehtoja. JOkaiselle löytyy jotakin, mutta allergiset ja muut ruokarajoitteiset joutuvat jättämään jonkin lajin pois.
Ihmiset, jotka nostavat hirvittävän haloon asiasta missä tahansa, ovat mielestäni moukkia. Niitä kyllä tapaa jatkuvasti nykyään. Kaipa se on jotain itsensä korostamista, en muuta syytä keksi.
Kukaan ei todellakaan kuole nälkään, jos yksi ateria jää välistä tai heikoksi.

Vastaukset 4
Vanhimmat
olen juhlien järjestäjänä hieman toista mieltä. Yhdessä syömisen on oltava kaikille onnellinen ja iloinen erityistilanne, jossa kenenkään ei tarvitse luopua mistään. Otan parhaani mukaan etukäteen selvää vieraitteni ruokavalioista ja allergioista sekä moraalisista valinnoista ruuan suhteen, koska näen sen emäntänä velvollisuudekseni. En näe allergiaa tai moraalisia ratkaisuja itsekorostuksena vaan haasteena ja mahdollisuutena osoittaa huomaavaisuutta muille mieluummin kuin vaatia sitä heiltä. Tulen murheelliseksi jos epäilen jonkun joutuvan lähtevän ruokapöydästäni nälkäisenä tai ajatellen "Voi kunpa tuo ruoka olisi tehty hieman toisin, jotta olisin voinut maistaa, se näytti todella herkulliselta." Kun tiedän, että paikalla on esimerkiksi vegaaneja, teen mielelläni kaikesta ruuasta vegaanista. Tällöin kaikki ovat samalla linjalla.
Pahin ongelma ei kuitenkaan kutsuilla ja muissa vastaavissa tapahtumissa ole suinkaan se, voiko ottaa jokaista lajia (lajeja yleensä piisaa, eikä jää murheelliseksi tai nälkäiseksi)vaan se, että ruokailun järjestäjä ei vaivaudu merkitsemään mitä missäkin ruuassa on. Sitä saa sitten aina kysellä ja sitten katsotaan vinoon, että mitä tuo taas nipottaa ja itseään korostaa.
Ja toisaalta, jos aina vaikenee, niin voi olla, että jää niillä vuoden kaikilla yhteisruokailuilla ja kutsuilla sen pahuksen salaatin varaan. Ei tunnu mukavalta eikä juhlavalta, ottaa vain pahasti päähän ja mietityttää, että tuonko verran ne nyt sitten minusta välittävät.
Jos aterialla on 2 sorttia lihaa, 3 sorttia lisuketta ja 5 erilaista salaattia ja minä olen ilmoittanut allergiani (3 ruoka-ainetta) hyvissä ajoin etukäteen, ja sitten huomaan, että voin ottaa yhtä lihaa ja yhtä salaattia, kun väistelen kipoissa olevia, minulle sopimattomia ruoka-aineita, ja olen 4 tunnin ajomatkan jälkeen hiukan nälkäinen, tunnen kyllä itseni ei-toivotuksi vieraaksi.
Etkö huomaa kirjoituksesi ristiriitaisuutta?? Miten siinä mukamas otetaan toiset huomioon jos erikoisruovaliolla olevaa ei kuunnella? Hänen on siis tyytyminen pahimmassa tapauksessa pelkkään salaattiin. Tyytyistkö itse? Haluan olla sellainen emäntä, että kukaan ei tunne jääneensä syrjityksi ja nälkäiseksi.
jos ei itse välitä näistä asiosta kuten ruokarajoitteet ok mutta toivottavasti et koskaan ole itse emäntä tahi isäntä kutsuilla tai illallisilla jonne osallistun.
sääliksi käy kun sinulta ei löydy sympatiaa muita ihmisiä kohtaan.itse alalla työskentelevänä sanon ,että kaikki on organisoinnista ja ammattitaidosta kiinni eikä tuota kunnon asiakaspalvelijalle tahi yksityis järjetäjällekkään ongelmaa.
kivat illalliset=tyytyväiset vieraat tasapuolseti.
haloo!!eletään jo toisella vuosituhannella eikä appelsiini ole enää ylellisyystuote!!