Fantasiaa. OSA 1

Tallaaja.

Ajattelin kirjottaa teille tänne tälläsen :) kaikki on itsekeksitty, ja 100% fiktiota. toiv tykkäätte.


~Olin suihkussa. Annoin veden virrata ensin päästäni tisseilleni, sitten vartaloa pitkin, alapään kautta jalkoja pitkin viemäriin. Kesäloma alkoi tänään. Valmistuisin kosmetologiksi, ammattikoulusta. Ja kavereiden kanssa sitten tarkoitus olisi mennä valmistumista vähän juhlimaan. Tottumuksiini kuului myös masturboida suihkussa, siis suihkulla.Masturbointi oli enää ainoa vaihto ehto tyydyttää itseäni, koska vihasin seksiä miesten kanssa, enkä uskaltanut tunnustaa kenellekkään, että halusin harrastaa seksiä naisten kanssa. Niimpä li'uin suihkun seinää pitkin lattialle istumaan. Väänsi suihkun hierovalle. Levitin hiukan jalkojani, ja asetin suihkun eteeni. Annoin voimakkaan veden hyväillä ihanasti klittaani..Tunsin kuinka jossain sisälläni alkoi voimakas sykkiminen. Koukistin hiukan selkääni, ja voihkaisin muutamasti, ihanasta tunteesta. Tunsin kuinka kylmät väreet vierivät selkääni pitkin..Orkku oli lähellä, mutta silti niin kaukana. Huohotin kovaan ääneen, voihkin tiheään tahtiin..Ja sieltä se tuli, voimakas, ihana orgasmi. Lyyhistyin suihkun lattialle, ja hengittelin siinä vähän aikaa. Kosketin sormellani varovasti kosteita häpy-huuliani, ja tunsin sormessani, siis koko kehossani kuinka pilluni sykki ihanasti. Nousin, ja peseydyin loppuun.

Puin, ja valmistauduin muutenki. Asetin uudet, ostamani balleriinat jalkoihini, ja lähdin astelemaan kohti läheistä baaria, jonka terassilla meidän, siis minun, Liisan, Annikan ja Piian pitäisi aloitella, ottamalla muutamat oluet. Liisaan olen tutustunut amiksessa. Hän on hoikka, pitkä kaunis nuori, siis 19-v, nainen. Annikan olen tuntenut varmaan kaksi vuotiaasta asti, ja hän onkin paras-kaverini. Annika on myös nätti, aika lyhyt ja hoikka. Piian tutustuin n.15-vuotiaana, hänkin kaunis..Kaikki me olimme 19, paitsi Piia, joka oli 20.

Vihdoin tulin baarille. Kaikki muut istuivat jo terassilla, kaljat käsissään. Liityin heidän seuraansa, ja tilasin itselleni oman kaljan. Höpöttelimme siinä kaikki kuulumiset, ja kerroimmat uusimmat jourut..nauroimme, ja taisi joku itkeäkkin. Otimme siinä auringon paisteessa, terassilla istuessamme kolme kaljaa, kunnes lähdimme kohti Annikan kotia, jossa tarkoitus oli viettää loppu ilta. Juomat oli ostettu valmiiksi, ja ne oli kiikutettu kaikki Annikalle, eilis iltana.

Astelimme kaikki parhaan ystäväni ovesta sisään, otimme kaikki jotain juotavaa, ja päädyimme keittiöstä lopulta olkkariin. Puheen sorina täytti pienen olohuoneen. Oli ihanaa viettää aikaa näiden ihanien ystävieni kanssa. Hetken kulutta kuitenkin puhe tuli fantasioista..Kaikki muut kertoivat fantasiansa. Piia ilmoitti, toivovansa jonkun miehen joskus sitovansa hänet, ja piiskaavan, ymt. Liisa myönsi haluavansa harrastaa seksiä kerrostalon katolla, ja ilmoitti myös, että seksi naisen kanssa voisi ehkä kiinnostaa, mutta mainisti vielä, ettei uskaltaisi sitä kokeilla. Annika yhtyi Liisaan, siinä mielessä että olisi kivaa kokeilla seksiä naisen kanssa..Oli minun vuoro kertoa. Aloitin hiukan änkyttäen, ja kerroin lopulta etten pitänyt seksistä miehen kanssa..ja että haluaisin joku kerta kokeilla seksiä naisen kanssa. Kaikki katsoivat minua ihmeissään..kuka ei nyt seksistä miehen kanssa tykkäisi ?- heidän katseensa tuntuivat kertovan minulle. Nielaisin, helpotuksesta, kuullessani Liisa, ja Annikan yhtyvän lauseeseeni. Piia pudisteli vain päätään. Piian pitäisi huomenissa päästä töihin, joten hänen pitäisi lähteä tänään aikaisemmin.

Vilkaisin seinällä olevaa kelloa. Se näytti puolta yhtätoista. Olimme kaikki jo hiukan kännissä, oli hyvä meinkinki, ja puhelimme niitä näitä. Pian kuitenkin Piia lähti. Sanoimme heipat, ja jatkoimme samaa meininkiä. Musiikki soi taustalla, ja olin aloittanut keskustelun siitä, että miten ikinä uskailtaisin ketään pyytää ketään naista seksiin..Olisi noloa jos se ei sitä haluaisi- nyökkäilimme kaikki samaan aikaan. Tuon keskustelun jälkeen olihuone hiljentyi. Vain musiikki jäi pauhaamaan yksinään. Vilkuilin vuoroin Annikaa, ja vuoroin Liisaa. Huomasin myös heidän katseensa minussa, ja näin kuinka he vilkuilivat toisiaan. Mieleeni tuli ajatus, jonka yritin parhaani mukaa torjua. Kuvittelin meidät- minut, Liisan ja Annikan jossain..ryhmä-seksiä harrastamassa. Tunsin kostuvani sisäisesti..Puistelin tuon tyhmän ajatuksen päästäni, mutta silti tunsin kuinka stirnginigin kostuivat pienesti. Yritin ajatella kaikkea muuta. Hiljaisuus jatkui. Hetken päästä kuitenkin Liisa sujautti kätensä Annikan hameen alta, hivellen hetken tuon sringejä. -Kuka muu on märkän, siis kuka muu, ku Annika ?, Liisa naurahti. Myönsin, olevani kosteana, vaikken oikeastaan tiennyt edes miksi. Liisakin myöntyi hetken päästä. Tiesin olevani ujo näissä asioissa. En teinnyt, olisivatko Annika ja Liisi ujoja, vai rohekeita. Kohta sen näkisin. Pian kuitenkin he kuiskasivat toistensa korviin jotain. Katsoin heitä kysyvin silmin, ja pian tunsinkin Annikan huulet, ja tuon voimakkaan suudelman huulillani. En ehtinyt edes vastata suudelmaan, kun hän jo kaatoi minut sohvalle. -Kurkataas, et onks meiän pikku Kiia tääl ollenkaa märkän. Ynisin jotain, yrittäen estellä tyttöjä. Pian Annikan huulet katosivat omiltani, ja tunsin, kuinka neljä kättä, siis Annikan, ja Liisan kädet vikkelästi avasivat farkkujani. Pian ne olivat repineet farkut jaloistani, ja hivuttivat nyt sringejäni alemmas. Kiihotuin entisestäni, yritin kuitenkin pidätellä tätä kiihkoani..

En uskaltanut katsoa, koska pelkäsin. Silti nautin, koska olin vihdoin saamssa sitä mitä olin pitkään halunnut. Kummatkin tytöt repivät stirngini jaloistani. Annika vetäisi sormensa hävyilleni, ja siitä kiltalle, kunnes pois. Hän asetti sormensa suulleen, sormensa suuhunsa. -Mmm, maistut hyvältä.., parasystäväni siinä mumisi. Olin hiukan hämilläni tilanteesta, mutta silti nautin. Liisakin kokeili. -Märkänä oot, tosissaan..Mites meiän tyttö käy näin kuumana ?, Liisa naureskeli lähtien kylpääriin. Sieltä hän tulikin pian muutaman dildon kanssa. Pidin yhä silmiäni kiinni. Tunsin pian pienesti värisevän dildon klitallani. Pidättelin voihkaisuani, mutta päästi suustani äänekkään voihkaisun. -Se tykkää.., Annika mutisi, pyöritellen dildoa klitallani. Koukustin selkääni, ja hengitykseni kiihtyi. Sain orkun todella helposti, ja monta orkkua peräkkäin. Voihakilin muutamasti, ja tunsin kuinka dildon värinä lisääntyi. Tunsin orgasmin olevan ihan lähellä..Sitten laukesin. Samaan aikaan huohotin, ja jopa kiljaisinkin. Tuli se sen verran voimalla, paras orkku aikoihin. Tunsin kuinka pilluni taas sykki ihanasti. Rutistin silmiäni kiinni. Tunsin kuinka jomman kumman kädet levittävät jalkani levälleen, ja pian tunsin kielen märällä pillullani. Muutama lipaisu, ja voihkin jo. Tunsin, kuinka kieli kävi muutamasti sisälläni, ja sen jälkeen se jo pyöritteli klittaani ihanasti ja taidokkaasti. Pian kuitenkin voimakkaammin, inahtelin, vingahtelin ja huohotin kovaan ääneen. Pian kuitenkin taas laukesin voimaakkaastti. Voihkin koko pienen orkun ajan todella äänekkäästi, koukustin myös selkäni kaarelle. Pian myös paitani revittiin pois, ja heti perään rintsikkani. Tunsin suun kovalla nännilläni, tunsin kuinka jompi kumpi tytöistä alkoi imeä, ja nuolla nänniä. Raotin silmääni, yhä huohttaen, ja näin kuinka molemmat ystävistäni olivat alasti, täysin kiihkoissaan. Sitten, sulkiessani silmäni, tunsin ison dildon sisälläni. Dildo oli kaksipäinen, ja Liisa oli asettunut sen toiseen päähän. Avasin silmäni, ja näin kuinka Liisa työnsi dildon toisen pään sisälleen, ja alkoi työntää sitä syvemmälle, omalta ja minu puoleltani. Voihkaisin ja samalla hetkellä tunsin sormen klitallani. Näin, kuinka Annika pyöritteli sormiaan minun ja Liisan klitoilla. Omaa klitoristaan hän hinkkasi huohottaen sohvan reunaan......

JATKOA TULEE, JOS SITÄ HALUATTE.
ps. pahoittelen kirjoitus virheitä.

6

7386

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • - Ouk _

      Lisää jatkoa!! Ihanan kiihottavaa...

    • saharaaaa-

      Lisää Jatkoa kiitos!

      Ihanan kiihottava!!

    • Pervo

      Siis enemmän pervoo ja seksii ja et vaik joku ois shemale ja sit ne runkkais ne shemalet toisiaan!!!

    • h

      JATKOA!

    • ihanaa

    • HeteroNeiti

      JAAATKAAAAAAAAAAAA ihanan kiihottava, mut huomasin kyl kirjotusvirheitä... Mut ei haitannu, yks ihanimpia kertomuksia joit oon lukenu

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      380
      3820
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      210
      1881
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      67
      1424
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      152
      1295
    5. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      167
      961
    6. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      58
      920
    7. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      117
      903
    8. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      117
      890
    9. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      51
      868
    10. Oli mukava tavata irl

      Sattuma toi sinut matkani varrelle. Ihmettelin sitä silloin, ehkä vähän vieläkin. Oli ilo jutella ja tuntea, vaikka nyt
      Ikävä
      24
      849
    Aihe